Koti on paras!

Maanantai-iltana pääsin aivan ajallaan kotiin, vaikka Lontoossa hiukan kuumottikin jos lennot on peruttu. Ilokseni huomasin chillax-asenteeni ainakin vielä siellä olevan yhä toinnassa, kun Aasiasta matkannut suomalaisporukka jonka tapasin oli enemmän hiilenä mahdollisesta lennon peruuntumisesta kuin minä.

Kotona olen vain nauttinut kodista. Ruuasta, kissoista ja Samusta. Ja pikkuhiljaa jo myös kavereista. Tämän aamuinen tiskaus tuntui mahtavan normaalilta. Ja mitä parhautta kun kukaan ei kyttää mihin kellonaikaan saavut omaan kotiisi. Marokon lamppu roikkuu jo eteisessä ja matot ovat lattioilla. Joitain digikuvia kehitytän tänään valokuviksi ja pistän Marokkoni seinälle.

Yuri tulee kahden viikon päästä Suomeen, joten taisi tästä reissusta jotain jäädä käteen. Sitä ennen viimeinen viisaudenhammas leikataan ja siitä sitten toivutaan. Kaikki kysyy että mites se Marokko? Hankala oikein vastata muuta kuin että mites se, hyvin meni. Oli kivaa mutta koti on parempi. Arvosanat olivat tulleet. Ranska A, muut vain "passed". Harmi, olisi ollut kiinnostavaa tietää mitkä arvosanat kaikista niistä esseiden tuottamisista olisi lopullisesti tullut.

Lähdössä

Neljän tunnnin päästä lähden Ifranesta Fesin lentokentälle ja toivon hartaasti lentoni Lontooseen lähtevän. Saa nähdä kuin käy. Eilisen juhlinnan jäljiltä voimat on melko vähissä, mutta eiköhän se tästä skarppaannu kotimatkaa varten.

Kuusi yötä kotiin

Viime perjantaina hyvästelin Clemensin, joka lähti kohti Espanjaa ja uusiutuvien energioiden konferenssia. Vaikka kovasti olin sitä mieltä, ettei minua täältä lähteminen itketä, niin kylläpä jo ehti itkettää perjantaina Clemensin lähtö. Kuitenkin reippaina tyttöinä lähdettiin Yurin kanssa kohti Fesiä, vietettiin siellä yö ja aamulla hypättiin bussiin kohti Chefchaouenia. Toista kertaa minulle, mutta ensimmäinen kerta Yurille ja itsekin halusin päästä sinne uudelleen paremmassa säässä kuin kolmen viikon takaisessa vesisateessa. Ilmapiiri on siellä kyllä kaikin puolin rento ja normaali Marokon häsläys ja tyrkytys puuttuu kokonaan. Kissatkin ihan tunki syliin. Matka Chaoueniin oli aika lailla samanlainen siis kuin viimeksi: yksi yö Fesissä, matkustusta, yksi yö perillä ja sunnuntaina palattiin takaisin (yllättäen jälleen kylmään ja sumuiseen Ifraneen). Tällä kertaa perillä sinisissä puitteissa onneksi paistoi aurinko. Kaikin puolin rentouttava ja mukava viimeinen viikonloppu ennen kokeita – ja mikä parasta kahdestaan laatuseurassa. Aluksi vaikutti ja kuulosti siltä että kaikki vaihtarit suuntaavat Chaoueniin kyseiseksi viikonlopuksi, mutta lopulta paikalla olimme vain me.



Viimeistä (ja vaikeaa) esseetä kirjoittelen seuraavat päivät. Tänään oli ranskan kirjallinen koe, keskiviikkona suullinen ja lauantaina viimeinen islamilaiseen taiteen koe. Kaikkien cashwallet rahat alkaa olla lopussa, joten huomenna mm. kokataan currya. Viimeiset Ifrane kierroksetkin täytyy joku päivä suorittaa. Huomasin viime viikolla että täällä onkin paljon paikkoja joissa en ole koskaan käynyt. Sunnuntaina sitten Fesistä Lontooseen ja maanantaina Tampereelle. Toivottavasti tulivuoren tuhkat nyt pysyvät poissa reitiltäni. Tällä hetkellä olen melko hermostunut siitä kuinka kotiinpaluu sujuu. Toivottavasti hyvin.





Nyt on ehkä aika jo listata mitä käteen on jäänyt – tai tarttunut tähän mennessä. Varmaan monia asioita huomaan ja tajuan vasta myöhemmin, mutta nyt jo jotain.

- ranskan alkeet (vaikken ollut suunnitellut opiskelevani yhtään uutta kieltä enää)
- noin kymmenen sanaa arabiaa
- hyvä naisryhmä kerran viikossa
- 12kpl 5-20 sivun antropologian esseetä/tehtävää (ja se yksi viimeinen vielä työn alla)
- 1820 valokuvaa
- kaksi erittäin hyvää ja tärkeää ystävää (ja muutama kaveri)
- erikoisia, pääosin hyviä ruokakokemuksia
- lukuisia le petit bouteille vin rouge et flag speciel bière au restaurant Aguelmam (maassa jossa alkoholikulttuuria ei juuri ole)
- tällä hetkellä kymmenen kirjaa kotiin kannettavaksi (ja lisää naistutkimuksen kirjoja tulossa)
- yhdet rikotut ja sittemmin korjatut silmälasit (kaipaavat lisäkorjausta kotona)
- yksi pahasti nyrjähtänyt nilkka joka on edelleen kipeä
- neljä paria korvakoruja ja niihin liittyvä uuden lookin suunnitelma
- kesäopiskelusuunnitelma ja elämän ”inshallah” aikataulutus ja ajatus
- toivottavasti samainen rento inshallah ja chillaxing asenne myös kotiin tuotavaksi
- monen monta pelottavaa grand taxi kokemusta
- huonoon kuntoon kuivuneet hiukset (suunnitelma uudesta lookista sisältää hiustenleikkuun)
- varattu viikon loma Marokkoon lokakuussa
- huomattavasti parantuneet englanninkielen taidot sekä uusi taito kirjoittaa oikeasti esseitä englanniksi. Lukuisten kieliopin korjailujen jälkeen myös taito kirjoittaa edes vähän oikein.
- noin kymmenen vierailtua marokkolaista kaupunkia, kaksi auringonnousua Saharassa, turistiranta ja auringonlaskut Agadirissa…
- katkaravut ja oliivit osaksi ruokavaliota
- lukuisia tietokoneen ja internetin äärellä vietettyjä tunteja, karmaisevaa koti-ikävää ja ajoittaista tylsyyttä sekä yksinäisyyttä
- lähemmäs kymmenen uitua kilometriä ja useita aerobic-tunteja, jotka molemmat jouduin jättämään nyrjähtäneen nilkan vuoksi, joten en palaakaan kotiin huippukunnossa niin kuin luulin alkuvuodesta vaan entistä huonompikuntoisena
- aika lailla suuri arvostus oman kotimaan tarjoamasta ja mahdollistamasta turvallisuudesta, yksityisyydestä, rauhasta ja mahdollisuudesta mm. kävellä yksin kadulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sekä lukuisia muita ajatuksia mm. suomalaisen joukkoliikenteen, sukupuolten tasa-arvon, koulutusjärjestelmän jne. arvostuksesta

- Rohkeutta!

Vappu ja 12 päivää

Kotiinlähtö alkaa olla lähellä. Ensi viikon alussa täytyy viimeistään koepakata, jotta tiedän onko matkatavaraa liikaa. Tämän viikon illat on buukattu täyteen illallisia ja viimeisten aikojen viettoa, koska porukka lähtee vähän eri aikoihin koteihinsa. Eilen illallistettiin jo Women and identity ryhmän kanssa. Syöminen ulkona onkin tällä hetkellä minulle parempi vaihtoehto, sillä yliopiston maksukortilla killuu enää kaksi euroa. En haluaisi lisätä sinne rahaa jos en saakaan kaikkea käytettyä, mutta täytyy nyt katsoa millaisia ruokailuratkaisuja on mahdollista keksiä.



Yksi ärsyttävä essee enää kirjoitettavana, muuten alkaa opiskeluhommat olla purkissa. Viikonloppuna toivottavasti Yurin kanssa pyörähdetään jossain reissussa, mutta aikaistuneen ranskan kokeen vuoksi viikonloppua ei pystytäkään pidentämään maanantaille.



Vappua ja viime viikonloppua vietettiin täällä Ifranessa. Pieni kolmen hengen kansainvälinen perheemme vaelsi Ifranen metsissä ja tietä pitkin takaisin koko päivän saldona reilut 20km. Täysin raatoja kaiken sen urheilun ja ulkoilun ja eväiden syönnin päälle oltiin, mutta silti hienosteltiin ja pukeuduttiin viimeisen päälle uuteen vasta avattuun Michlifen hotelliin jossa yksi yö maksaa 600-800 euroa. Yötä siellä emme tietenkään viettäneet, mutta yhden drinkin verran istuttiin ja ihmeteltiin pitkään hehkutettua luksuslukaalia. Lähtiessä eksyttiin pihamaalle eikä löydetty uloskäyntiä. Muuten viime viikonloppu meni lepäillessä ja yhteistä laatuaikaa viettäessä. Kotiin tekee jo kovasti mieli, mutta eiköhän nämä viimeiset päivät aika hujauksessa ole ohitse.

Saharainen luokkaretki

Pyörähdin tuossa toistamiseen Saharassa, nyt vähän toisella laidalla. Antropologian kenttätyökurssi suuntasi field tripille Pohjois-Afrikan suurimpaan keitaaseen, Tafilalt, keräämään materiaalia final paperiin. Lähdettiin perjantai-iltapäivällä ja saavuttiin Erfoudiin alkuillasta. Illallisen jälkeen yöpuulle ja lauantaiaamusta kentälle. Aiheenani Gender and age as seen in the streets, metodina havainnointi kielitaidon puutteen vuoksi. Aamusta tarkkailin muiden kanssa marcheella ja iltapäivällä pääkadulla itsekseni. Muistiinpanoja syntyi 10 sivua molemmin puolin joten helposti 10 sivun esseen työstää. Torstaina on jo suullinen esitelmä, mutta onneksi oli aikaa ja suunnittelin sekä työstin aineistoa jo järjestykseen. Alla mm. kuvamateriaalia: tyypillinen paikallinen nainen. Tästä, sekä naisten prosentuaalisesta huomattavan pienestä määrästä julkisilla alueilla riittää kyllä ammennettavaa.



Lauantai-iltana mentiin paikallisten sufilaisuutta (islamin mystiikkaan perustuva haara, jota pidetään harhauskoisuutena) harjoittavien yhteisöön illalliselle. Matkalla pysähdyttiin mahtavaan fossiilimuseoon ja kauppaan, jossa olisi helposti voinut viettää tunteja. Mutta ei marokkolaiset nuoret, joten jouduin tekemään hankintapäätökset pienellä kiireellä ja mukaan tarttui vain sellaisia jotka eivät isäni sanojen mukaan ole ”niin kiinnostavia”. Sufien luona syötiin ja kuunneltiin sufimiesten laulaen esittämää runoutta ja varsinaisen illallisen jälkeen myös rummutusta. Osa miehistä meni laulamisesta (ja varmaan mystisestä uskonnostaan) ihan transsiin ja heiluminen oli kuin punk-keikalta. Kokemus oli vähintäänkin erikoinen, mutta varmasti myös uniikki. Harvalla on mahdollisuutta päästä seuraamaan tuollaista autenttista vähemmistöyhteisön kulttuuria läheltä. Olin illan jälkeen ja vieläkin vähän hämmentynyt eikä asiaa auta se, etten ihan kokonaan pysynyt kärryillä mistä heidän islamissaan tai porukassaan on oikein kyse. Mutta aion tässä perehtyä jälkikäteen vähän aiheeseen, jospa se siitä. Kaksi marokkolaista tyttöä vietti päivän keräten tutkimusmateriaalia osallistuen sufi-naisten päivän askareisiin ja heidän kokemuksensa oli vielä harvinaisempi, usein naisten pariin ei päästetä ulkopuolisia.



Illalliselta kotiuduttiin hotelliin vasta yhdeltä aamuyöllä ja koska olimme niin lähellä autiomaata kannatti mahdollisuus käyttää. Niinpä aamuneljältä ylös ja kohti Merzougaa odottamaan jälleen kerran Saharan auringonnousua. Merzougan dyynit olivat kyllä kuvauksellisemmat kuin aiemmin kokemani, mutta myös tuuli kovempi. Kaikki marokkolaiset kurssikaverini onnistuivat rikkomaan kameransa saadessaan hiekkaa kameroidensa sisään. Itse olin nopeampi kuin hiekkapuuskat ja suojasin (Samun) kameran huolella ja loppujen lopuksi olin ainoa ehjän kameran keralla. Paluumatkalle Ifraneen lähdettiin jo ennen puoltapäivää ja oltiin vielä valoisan aikaan perillä. Koko viikonlopun etelän aurinko paahtoi ahdistavan kuumasti ja tyypilliseen Ifranen tapaan, saavuttuamme alkoi sataa.



Ensi viikko menee final paperia ja esitelmää työstäessä. Tulevana vappuviikonloppuna toivottavasti päästään tekemään viimeinen ”perheviikonloppu” Clemensin ja Yurin kanssa. Sen jälkeen vielä jäljellä yksi pitkä viikonloppu, koska loppukokeet ovatkin vasta viikon lopulla ja niihin voi lukea jossain muuallakin kuin Ifranessa.



Koti 22 päivän päässä. Varmaan jotain täältä jää kaipaamaan, mutten ainakaan vielä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Tällä hetkellä koti, oma sänky, oma Samu ja kissat, oikea ruoka, yksityisyys ja oma elämä tuntuu paratiisilta.

Turistit kylässä ja Chefchaouen

Aino- ja äitituristi Rabatissa

Noniin parantumisen, viikonlopun matkailun ja esseen kirjoituksen jälkeen on vihdoin aikaa päivittää. Äiti ja isä siis saapuivat reilu viikko sitten perjantaina Fesiin, jonne matkasin heitä vastaan. Suunnattiin kentältä suoraan medinaan Bab Boujolou portille ja viereiseen hotelliin. Pyhän perjantain medina oli hiljainen ja rauhallinen, joten se oli hyvä päivä laskeutua ja totuttautua tähän kulttuuriin. Perjantaina vain tutkailtiin ja käppäiltiin. Lauantaiaamun ensimmäinen herätys osui auringonnousun rukouskutsuun noin klo 04, koska hotellin viereinen minareetti kajautti noin puolen tunnin mittaisen kutsun. Lauantaina hoidettiin pakolliset shoppailut alta pois matto-Muhammedin johdolla ja medinan vilske olikin enemmän normaalia kuin edellisenä päivänä. Iltapäivästä junalla Rabatiin, majoittuminen kissahotelliin ja kaupungin perustutkailua. Illan hämärässä isä ehdittiin jo hukata, mutta onneksi perhelogiikka toimi ja tapasimme hotellilla. Sunnuntaina roomalaisten chellah ja juutalaisten kasbah jonka jälkeen junalla Meknesiin ja taxilla Marjanen kautta Ifraneen.


Turistivanhemmat valtameren äärellä

Maanantaina käytiin Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä. Moulay Idriss on muslimien yksi pyhistä paikoista ja jos siellä vierailee seitsemän kertaa ei tarvitse mennä Mekkaan. Tämä kerta oli minulle jo kolmas, joten lähellä ollaan jos satun kääntymään muslimiksi (epäilen). Tiistaina Azrou ja souq, jossa suoritin samalla antropologian kenttätyökurssin osallistuvaa havainnointia. Azrousta tuliaisena oli myös ruokamyrkytys, mutta onneksi siis tosiaan vain minulla. Keskiviikkona olin puolikuollut ja täytyi jättää lentokentälle saattaminen välistä. Nukkuminen, syömättä jättäminen, health centerin antamat neljät (!) lääkkeet, Yurin hoiva ja useat vessavierailut lopulta kuntouttivat minua niin, että olin torstaina jo lähes jaloillani ja perjantaina jo lähes reipas ja kykenin menemään ranskantunnille.


Pakollinen Ifranen turistikuva leijonapatsaalla


Chefchaouenin kaupunkia

Perjantaina myös kuulostelin itseäni koko päivän ja lopulta tulin siihen tulokseen, että olen tarpeeksi terve lähtemään Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Lähdettiin kolmen maissa kauheassa kaatosateessa Fesiin, jossa huomattiin ettei iltapäivästä Chaoueniin mene yhtään bussia. Puoliltaöin olisi mennyt yksi, mutta päätettiin nukkua yö Fesissä ja lähteä matkaan aamuseiskalta. Lauantaina sitten matkattiin reilut viisi tuntia ja maisemat olivat mahtavat. Olin ajatellut lukea antrokirjaa, muttei mutkainen tie oikein antanut mahdollisuutta ja lisäksi maisemien tuijottelu voitti. Tyttöjen suunnitelma oli vaeltaa, minun relata ja valmistella esseetä. Saavuttiin kuitenkin Chefchaoueniin niin myöhään ja tihkusateeseen etteivät tytötkään halunneet lähteä vaeltamaan. Sen sijaan syötiin, shoppailtiin ja tutkittiin kaupunkia. Shoppailuun Chefchaouen olikin varsin sopiva. Ja etenkin kun olin ehtinyt hermoilla aikaistuneen kotiinpaluuni vuoksi siitä, etten ole hankkinut itselleni juuri mitään täältä, keskityin nyt tuliaisiin itselle. Sunnuntaiaamuna satoi kaatamalla ja tyttöjen aikaisen heräämisen ja vaelluksen suunnitelmat kaatuivat jälleen. Lähdettiin Fesiin päin bussilla yhdeltä ja matkalla sää kirkastui. Ifraneen tullessa oltiin kuitenkin taas sadepilvessä ja oli kylmä kuin mikä.


On se todella "Blue city"

Viime päivät olen tahkonut esseetä valmiiksi, suunnitellut seuraavaa ja valmistautunut viikonlopun kenttätyöhön Tafilaltissa. Tänään oli kenttätyön tutkimussuunnitelmien deadline (oikeasti se oli jo viime viikolla ja minä palautin omani päivän myöhässä sairastamisen vuoksi), mutta kukaan muu kuin minä ei ollut palauttanut tai palauttanut tänään mitään. Oma suunnitelmani tuli takaisin A:n ja ”very good”-kommentin kera (samoin kuin kaikki muut kenttätyökurssin tehtävät) ja sain vapautuksen tunnilta, jonne kaikki marokkolaiset kurssitoverini jäivät kirjoittamaan suunnitelmiaan viikonloppua varten. Tämä kuvastaa paikallisten opiskelumotivaatioita jokseenkin hyvin. Omat arvosanani eivät kyllä kaikissa tapauksissa tunnu ansaituilta, koska mielestäni esseeni eivät kovin kummoisia ole olleet. Joko arvosanoissa on vaihtaribonuksia tai sitten marokkolaisten kirjoitelmat ovat kammottavia. Tosin tutkimussuunnitelmaan, jonka väsäsin sairastelun sivussa, panostin niin paljon, että etsin tutkimuskirjallisuutta ja lähteitä, lainasin metodologiakirjallisuutta jne. niin kuin kuuluukin, mitä proffan mukaan paikalliset eivät edes osaa kunnolla tehdä.



Kotiinpaluulennot on varattu. Lähtö täältä 16.5. Lontoon kautta Tampereelle 17.5. Samulle ja itselleni ostamani lennot toukokuun lopulle siirsin lokakuun syyslomalle, jolloin odottaa sitten paluu Marokkoon loman merkeissä. 27 päivää, kolme esseetä ja kaksi final-loppukoetta kotiinpaluuseen. En malta odottaa.

Sairaana

Äiti ja isä lähtivät eilen ja minä sairastuin mitä ilmeisemmin ruokamyrkytykseen. Toisaalta hyvä että sen sain minä, eikä vanhempani, joiden täytyi lentää kotiin. Syötiin samaa ruokaa, mutta ainoastaan minä sairastuin. Tänään olo on onneksi hiukan parempi kuin eilen, jolloin jopa vesilasillinen tuli ulos jompaa kumpaa kautta.

Äidin ja isän kanssa käytiin Fesissä, Rabatissa, Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä sekä Azroussa. Siitä sitten lisää kunhan tästä voimistun. Tarkoitukseni on kyllä vomistua huomiseen, jotta pääsen Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Jäljellä on nimittäin vain kaksi vapaata viikonloppua ja mielummin viettäisin ne jossain muualla kuin AUI:ssa. Koulutöitäkin on aika lailla rästissä, pelkästään äidin ja isän viihdyttämisenkin vuoksi, mutta erityisesti nyt sairastamisen vuoksi.

Enää viisi viikkoa jäljellä ja kotiin! Jos joku halukas blogini lukija, mielellään miespuolinen, haluaisi tulla hakemaan minut ja matkustaa kanssani viikon Marokossa 13.-22.5. se voisi olla mahdollista. Viime viikolla hankitut lentoliput Samulle jäävät mahdollisesti käyttämättä hänen onneksi saatuaan töitä. Joten vapaaehtoiset saa ilmoittautua.

Koti-ikäväinen viikko

Tällä viikolla on ollut suuria vaikeuksia sopeutua taas opiskelemaan. Lisäksi rentouttavan loman jäljiltä olen ollut super-väsynyt koko ajan. Lomailu ja matkustaminen väsyttää. Tällä viikolla olen kuitenkin käynyt kiinnostavia keskusteluja niin marokkolaisten kuin vaihtareidenkin kanssa mm. naisten asemasta ja naisena Marokossa vierailusta ja yleisemmin vaihtanut Marokko- ajatuksia ja kokemuksia. Tällä viikolla olen ollut toistaiseksi eniten koti-ikävissä ja valmis lähtemään kotiin hetkenä minä hyvänsä. Aika monilla muillakin vaihtareilla on ollut samansuuntaisia ajatuksia nyt lukukauden toisen puoliskon alkaessa.


Haisuli Saharassa

Ohjelmassa tällä viikolla on myös ollut kuraattorin haastattelu ja sen litterointi, esseen kirjoitusta ja ranskan palauttelua mieleen. Juuri kun viime viikolla Robinsonissa sain saksan taas käynnistymään, se sekoittuu nyt ranskayrityksiini. Suunniteltiin ja palloteltiin tämän viikonlopun matkustusvaihtoehtoja koko viikkoa. Yuri oli kevätloman Turkin matkastaan selvästi väsynyt, muttei kyennyt myöntämään sitä vaan suunnitteli kovasti kanssani Tangeriin tai muualle pohjoiseen matkaamista. Itse kuitenkin havaitsin torstaina, että esseelleni ja energialleni saattaisi tehdä hyvää pysytellä yksi viikonloppu rauhassa Ifranessa. Niinpä perjantaina (marokkolaisesti avoimet suunnitelmat viime hetkeen saakka) päädyttiin lopulta pitämään lepoviikonloppu. Lepoiluuni on kuulunut esseen kirjoitusta, mutta myös bileet perjantaina, hyvää ruokaa ja perusistuskelua kera viinin Aguelmamassa eilen.


Haisuli ja berbeerikoti High Atlaksella

Keskiviikkona käytiin iltapäivän pikaisella shoppausreissulla Fesissä, jotta saan lähetettyä tuliaiset äidin ja isän mukana ensi viikolla kotiin eikä tarvitse kannella ostoksia tulevan viikonloppuna mukana. Ensi viikon missio on käydä Marjanessa (Marokon Prisma) ostamassa ruoka-aineksia ja hiusväriä. Päätettiin aloittaa korealais-amerikkalaisen Robyinin kanssa keskiviikon kokkauspäivä, koska kampuksen ruoka alkaa tulla korvista ulos. Ensi viikon suunnitelmissa on pasta carbonara, mutta täytyy varmaan soveltaa alkuperäistä reseptiä, kun pekonia voi olla hankala löytää. Tänään kuulin mielestäni käen kukkuvan, mutta jäin pohtimaan että tekeekö käki talvimatkoja ja onko kukkumista edes mahdollista kuulla täällä. Muuten täällä on kyllä ihan kevät, sellainen vaihteleva Suomen kesäkuun alun sää. Öisin saattaa olla ihan todella kylmä ja pakkastakin, mutta päivisin on aurinkoista, kukat kukkii ja runsaasti erilaisia lentäviä ötököitä on ilmestynyt kuvaan.


Haisuli uima-altaalla

Rentoutunut olo loman jäljiltä

Kevätloma takana. Rentoutunut ja hyvä olo jäljellä. Lisäksi reilu kilo viikossa kertynyttä elopainoa ja nyrjähtänyt nilkka. Ensimmäinen osa yhdessä 100 opiskelijan kouluretkellä osoittautui pääasiassa bussissa istumiseksi ja hotellista seuraavaan ajamiseksi. Mutta kokemus sinänsä ja Saharan autiomaassa on nyt käyty. Toinen osa vaihtelevissa maisemissa kahdestaan Clemensin kanssa, jonka kanssa emme edelleenkään seurustele saatikka ole naimisissa, mitä jopa poliisi Marrakechissa epäili innostuen kansainvälisestä parisuhteesta. Pitkän yhdessäoloajan jälkeen tosin tiedän jo Clemensin nukkuvan sikeästi ja heräävän hitaasti sekä pistaasijäätelön olevan hitti. Clemens sen sijaan tietää milloin minulla on ”cat-face” tai ”angry-hungry” tilanne sekä mikä on paras keino hermostuttaa minut. Clemensiä parempaa matkustusseuraa on vaikea löytää, ja ainoina eurooppalaisina kampuksella ymmärrämme harvinaisen hyvin toisiamme.

Lauantai. Yön ajamisen jälkeen pysähdyttiin aamupalalle Errachidiaan, jonka jälkeen ajettiin lisää ja pysähdyttiin lounaalle todella kauniiseen laaksoon, ajettiin lisää ja yöksi hotelliin Ourzazateen. Ruoka hienosteluhotellissa oli hyvää, samoin seura ja ihanat puhtaat lakanat.



Sunnuntai. Bussissa istumista, hienojen maisemien ikkunasta tuijottelua, ruusukaupunkiin pysähtyminen sekä lounastaminen Zagourassa, josta hankittiin huivit aavikolle. Bussissa istuminen vaihtui jeepissä istumiseen kahdeksi tunniksi matkalla telttaleiriin. Ajo leiriin oli kyllä hauska ja kiinnostava, ja meidän kuljettajakin erityisen mukava. Mutta perille saavuttiin pilkkopimeään. Kiinnostavaa oli myös, että autiomaassa ensimmäisenä vastaan tulivat vesivessa ja sähkövalot (dieselillä). Tätä en osannut odottaa, mutta ilmeisesti mm. näistä olosuhteista maksettiin niinkin runsaasti kuin maksettiinkaan.

Auringonnousu autiomaassa


Anna-Claire takanani, jeeppimatka takaisin

Maanantai. Herättiin 5.30 katsomaan auringonnousua, sillä oltiin menetetty edellisenillan auringonlasku ajaessamme aavikon halki. Aamiaisen jälkeen sama parin tunnin matka takaisin sivistykseen ja bussiin. Ei aikaa luvatuille kameliratsastuksille tai muille huvituksille. Pitkä ajomatka takaisin Ourzazateen, lounas ja loppupäivän matka Marrakechiin High Atlaksen ylitse. Tie oli jännittävä ja kaunis ja matka vierähti saksalaista musiikkia ja asiaohjelmia kuunnellessa. Marrakechiin saavuttiin vasta kymmenen jälkeen. Jaoin huoneen neljän jenkkitytön kanssa ja heti ensitöikseen huoneen avaimet jäivät sisälle. Onneksi GerMan Clemens saapui ja pelasti kiipeämällä avoimesta ikkunasta avaamaan oven. Käveltiin vihdoin kaiken istumisen jälkeen syömään, mutta kaikki paikat olivat kiinni. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että söin amerikkalaisten mukana KFC:ssä (Kentucky Fried Chicken), koska se oli ainoa paikka lähettyvillä auki.

Tiistai. Noin +25-30c. Aamusta tyttöjen kanssa Marrakechissä ostoksilla (ostin flipflopit rantaeloa varten) ja aikaisella lounaalla. Erottiin puolenpäivän maissa omiin suuntiimme eli minä ja Clemens suuntasimme kohti High Atlasta ja Imlilliä. Grand Taxilla Asniin ja sieltä jatkettiin Imlilliin pienellä bussilla kapeita, jyrkkiä ja hurjia vuoristoteitä pitkin. Lonely Planetin suosittamaan pikkuhotelliin onneksi mahduttiin ja tavattiin siellä puolalainen Englannissa asuva pariskunta, joiden kanssa istuttiin jutellen monta tuntia. Illemmalla lähdettiin alas kylään syömään ja hämärässä kompastuin ja taitoin nilkkani. Sinnikkäästi sisulla eteenpäin, eikä edes koskenut itkemisen verran. Vaellusinto oli kova, joten päätin ettei jalkaan koske.

Clemens vaeltamassa

Keskiviikko. Aamulla oli pakko myöntää, että jos jokaisella askelmalla kipu jalassa on sietämätön ei ole ehkä järkeä lähteä reilun kymmenen kilsan vaellukselle. Ja koska Clemens halusi palavasti vaeltaa kunnolla, en myöskään halunnut olla ihan hirveänä hidasteena. Niinpä minä vietin päivän nilkkaa kylmällä hautoen ja lukien hotellin terassilla mielettömissä maisemissa. Illalla tavattiin kuusissakymmenissä oleva jenkkipariskunta, joka on tien päällä nyt kymmenettä vuotta. Heillä ei ole lapsia, eläköityivät aikaisin tehtyään kovasti töitä. Liikkuvat normaalisti pyörällä, mutta nyt tulivat Marokkoon pääsiäistä ja kylmää pakoon hetkeksi. He palaavat jenkkeihin kerran vuodessa vakuutussyistä kahdeksi kuukaudeksi ja sitten taas Eurooppaan pyöräilemään. Kiinnostava elämäntapa, ja paljon mielenkiintoisia tarinoita matkoilta.
Terassi, jossa vietin suurimman vuoristoaikani.

Torstai. Vuorilta laskeutuminen takaisin Marrakechiin. Jalka kärsi jo kävellä, muttei mitään hyppyjä sentään. Oltiin suunniteltu toista reittiä Agadiriin, mutta sen osoittauduttua turhan kalliiksi päädyttiin matkaamaan seikkailijaeläkeläisten kanssa yhdessä grand taxilla Marrakechiin. Siellä satuttiin täydelliseen ajoitukseen bussin kanssa, joka lähti 15 myöhemmin. Neljän tunnin matkaamisen jälkeen rantauduttiin Agadiriin ja pienoiskokoiseen Saksaan, all-included Robinson Clubiin. Hotellihuone oli valtava ja luxus, ravintolat ja ruoka uskomatonta ja erityisesti täällä (ja vielä erityisemmin AUI:ssa) vietetyn ajan jälkeen tuoreet kasvikset ja salaatit, maito, porsaanliha ja juustot olivat erittäin tervetulleita. Ruokabuffeet olivat huomattavasti parempia ja suurempia kuin koskaan esim. laivalla näkemäni. Iso huone oli täynnä erilaisia kokkaussaarekkeita, jossa ruoka valmistettiin juuri sinun lautaselle. Päästiin perille noin viiden aikaan, joten torstaina ehdittiin nauttia vain illallinen ja pikainen suomalaisen saunan kokeilu. Mutta koska vuoristoaamiaisen jälkeen oltiin eletty vain kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöille, meni syöminen ensimmäisenä iltana nälän ja ruokahulluuden vuoksi vähän överiksi.

Ihanat saksalaiset ja hotellin kissojen hellä huolenpito: Katzen restaurant

Perjantai. Mahtavan aamiaisen jälkeen rannalla loikoilua ja lueskelua sekä unien jatkamista. Lounas, jota aamiaisen jälkeen ei oikein meinannut jaksaa. Lounaan jälkeen bussilippujen ostaminen ja keskustaan matkaaminen sen vuoksi. Paluu tapahtui rantaviivaa kävellen satamasta saakka, joten muutama kilometri ihan liikuttiinkin. Lötköilyä ja saunomista. Ensiksi hämmentyneenä etsiskelin naisten puolta tajutessani alastomien miesten istuvan saunassa. Olen jo turhan marokkolaistunut ja häveliääksi muuttunut etten enää muistanut kuinka saunoa ja, että saksalaisilla on vahva nudistikulttuuri - heidän yleiset saunatkin on molemmille sukupuolille. Saunominen kaiken kaikkiaan oli ihanaa ja 17asteinen ulkoallas viilensi tehokkaasti. Parin tunnin illallinen jälkeenpäin ja suoraan kaiken makoilun ja rentoutumisen voivuttamina melko aikaisin nukkumaan.



Lauantai. Huoneesta täytyi poistua klo 11, mutta satojen saksalaisten keskellä hotelli ei välitä siitä, kuinka kauan kaksi ihmistä muita palveluita käyttää. Edellisenä päivänä oltiin havaittu, ettei itse Agadirissa kaupunkina ole juurikaan nähtävää ja päädyttiin jatkamaan lekottelua hotellilla aina yöbussin lähtöön saakka. Jälleen saunomista, rentoilua, ruokaa ja juomaa koko maksetun rahan edestä. Saunakokemus tällä kertaa oli saksalaisvivahteinen. Saunottaja heittää tuoksuöljyistä löylyä, jonka jälkeen heiluttaa märällä pyyhkeellä kuumia aaltoja saunojien päälle. Kuumuus muuttui todella hurjaksi jopa minulle, mutta tätä helpotettiin jääpaloilla ja etukäteen syödyillä mehuisilla hedelmillä. Kiinnostava kokemus ja saksalaisturistit onnessaan. Osa saksankielentaidoistani pikkuhiljaa palautui noina kolmena päivänä. Ich kann sehr viele verstehen, aber ich nicht so gut deutsche spreche. Mutta hämmennettiin kyllä henkilökuntaakin puhumalla saksaa, ranskaa, englantia ja muutamia sanoja arabiaa. Keskenämme Clemensin kanssa suurimmaksi osaksi puhumme englantia. Marokkolaiset tarjoilijat palvelivat saksaksi, kiitoksia sanoimme arabiaksi, johon hämmentyneet lokaalit vastasivat ranskaksi. Illallisen jälkeen yöbussi Rabatiin lähti 22.30 ja hämmästyksekseni sunnuntaiaamuna herätessä yhdeksän tunnin matka ei tuntunutkaan niin pitkältä, vaikka olin luullut olleeni hereillä suurimman osan ajasta.



Sunnuntai. Pääkaupunki Rabat, +23-25c oli ihanan rauhallinen. Kukaan ei hyökännyt kimppuun myymään mitään - mukavaa vaihtelua. Käppäilyä medinassa ja kasbahssa sekä roomalaisten raunioiden (ja kissojen sekä kattohaikaroiden) katselua. Juna klo.12.12. Meknesiin, jossa tapasimme muita AUI-opiskelijoita, joiden kanssa jaettiin taksi takaisin ”kotiin”.

Chellah rauniot Rabatissa tänään aamulla

Lähdössä

Haisulin kanssa lähdemme hetken kuluttua lomalle. Vielä lähtötunnelmissa kirjoitan, koska en reiluun viikkoon pysty teitä lainkaan informoimaan. Kahden tunnin päästä bussit starttaavat ja yö vietetään viihtyisästi bussissa istuen. En ole ottanut päiväunia, koska haluan olla tarpeeksi väsynyt saadakseni unta matkalla.

Ohjelma tuleville kolmelle päivälle:
Saturday 20st
00:00: Departure
02:30: Pause in Zaida
07:00: Breakfast at Errachidia*
12:00: Arrival to Gorges Toudgha, free visit and lunch*
13:30: Departure to Ouarzazate
16:00: Pause in Kelaate Meggouna
18:00: Arrival and check-in at Hotel Kenzi Azghor
21:00: Dinner

Sunday 21st:
07:00: Breakfast buffet
08:00: Departure to Zagora
12:00: Arrival to Zagora, free visit and lunch*
13:30: Departure to Mhamid El Ghizlane
15:00: Arrival to Mhamid El Ghezlane, departure by SUV to Dunes Chegaga
16:30: Arrival to Hotel Chez le Pacha
•Tea reception
•Afternoon in the desert: soccer, volley, music, dance, camel walks and hiking.*
18:30: Sunset
21:00: Dinner

Monday 22nd:
05:45: Sunrise (for early risers)
07:00: Breakfast
08:00: Departure by SUV to Mhamid El Ghizlane
10:00: Departure to Zagora
11:30: Arrival to Zagora, free visit and lunch*
13:30: Departure to Marrakech
16:00: Pause in Ouarzazate
19:00: Check in CNSS Vacation Center Marrakech
•Free Dinner and night *

Aion niin olla early riser ja katsoa auringonnousua. Huoooh! Aika täpinässä. Tänään olenkin edelliset kuusi tuntia ollut vanhoissa kunnon "ei oo mittään tekemistä" fiiliksissä. Toivottavasti loma on antoisa ja aion todella nautiskella kuin kuvassa: edellisellä lomalla Marrakechissa syödessäni avokado-jäätelöä. Kevätaurinkoa teille Suomeen!

Plussia ja miinuksia

Mitähän sitä puuhattiin viime viikonloppuna? Yritän muistella… Perjantaina syötiin pastaa illalliseksi centre villessa Kelseyn kanssa, jolle tarjosin illallisen saatuani esseestä A:n hänen tarkistuksensa vuoksi. Lauantaina field method kurssi suuntasi Sefrouun tekemään havainnointitehtävää. Tunnin kadulla tarkkailun päätyttyä kasassa oli sekalainen joukko epämääräisiä suomi-englanti muistiinpanoja rakennuksen kunnosta, kaupassa myytävistä tuotteista ja kadulla olevien roskien määrästä. Sefrousta sain ostettua myös valkoisen t-paidan ensi viikon lomaa varten, jottei tarvitse koko aikaa kulkea helteellä mustissa. Illalla mentiin Aguelmanin kautta bileisiin, jälleen pormestarin taloon. Tällä kertaa bileet olivat edellisiä rauhallisemmat ja jatkettiin vielä klubille. Kolme tunnin yöunien jälkeen nousin skarppina kohti sunnuntain kenttäretkeä. Political anthropoly kurssi vietti noin neljän tunnin opastetun kierroksen Volubiliksessä tehden muistiinpanoja in class-esseetä varten, joka kirjoitettiin tänään. Oli kyllä kiinnostavaa kuulla raunioista ja rakennusten mahdollisista historiallisista merkityksistä ja nähdä Volubilis kunnolla, etenkin kun edellinen pikapyrähdys oli herättänyt mielenkiinnon. Aurinko paistoi kuumasti sunnuntaina, joten naamahan siinä kärähti. Onneksi ei kovin pahasti, mutta kieltämättä tässä nyt sointuu naama hiustenväriin melko onnistuneesti. Ensi viikkoa varten täytyy hommata aurinkorasvaa.

Tässä mie observing in the Sefrou's madinah

Viikonlopun vapaat hetket kirjoitin Sefrou esseetä ja piirsin karttaa havainnointialueestani. Olen kuulemma edellä muita opiskelijoita, kun olen valmistellut jo kysymykset seuraavaa haastatteluharjoitusta varten. Toivottavasti tämän ennakoinnin ja hyvän opiskelijan maineen ansiosta voin skippailla muutamia tunteja. Suunnitteilla on nimittäin jo seuraava retki aavikolle heti spring breakin jälkeen. Sain tänään islamilaisen taiteen opettajalta lainaksi suomenkielisen koraanin, jonka ajattelin lukaista tässä kohtapuoliin. En kuitenkaan viitsi ottaa sitä mukaan reissuun ettei häviä. Toivon löytäväni turistihelvetti Agadirista suomalaisen sanomalehden ensi viikolla. En malta odottaa! Ensi viikon to-la Clemensin kanssa täällä saksalaisten turistien keskellä. Sitä ennen kuitenkin South trip: retki aavikolle (lähtö tämän viikon pe), jälleen ihana Marrakech, vaellusta (toivottavasti tällä kertaa) High Atlaksella ja ja… saa nähdä.

Volubilis auringossa viime sunnuntaina



Tänään olen ollut pahalla päällä, jonka vuoksi Marokon, tai enemmänkin täällä olon, plus- miinus-listaus.

- ruoka kampuksella
- vuoristosää: viiltävä tuuli, sade, arvaamattomat yllätykset
- yksityisyyden puute
- yksin liikkumisen riskit
- pahanmakuinen suklaa (tosin vain yksi havainto)
- hyvän lukupaikan löytämisen mahdottomuus
- ikävä omaan sänkyyn, kainaloon, kissoja ja kotia
- tuoreet kasvikset ja tuore ruoka, jotka siis uupuvat
- aina vain patonkia tai ranskalaisia
- kloorivesi
- puhelimessa karjuva kämppis
- paikallisten (ja välillä kaikkien) välinpitämätön asenne opiskeluun, työntekoon, ruokaan (jota ne haaskaa), ympäristöön, tasa-arvoon… senkin hemmotellut kakarat!
- väillä ymmärtämisvaikeuksista johtuvat opiskeluahdistukset
- julkisen liikenteen ja liikenneturvallisuuden puute
- äänieristeiden puute (herään joka aamu viereisen huoneen herätyskelloon tuntia ennen omaa herätystä)

+ harvat (tarkasti valitsemani) hyvät ystävät (Yuri, Clemens, Kelsey, Rachid, Wissam)
+ kiinnostavat kurssit
+ uima-allas ja step-aerobic
+ matkustaminen ja ihmettely
+ ruokakokemukset kampuksen ulkopuolella
+ Aguelman
+ halvat hinnat
+ aurinko (silloin kun sen kohtaa)
+ yllätyspostit
+ Women and Identity Group
+ kissat kaikkialla (kuuluu puoliksi miinuksiin kun tekisi mieli pelastaa ne kaikki)
+ ranskan opiskelu (ei tunnu plussalta joka päivä)
+ selviytyminen englannilla ja kielitaidon paraneminen
+ rennon asenteen omaksuminen
+ uusien asioiden oppiminen ja maailmankuvan avartuminen (huh, kuulostipa hienolta)

Ensimmäinen arvosana ja etana!

Viime perjantaina ja lauantaina söin illallista Rachidin ja Kelseyn kanssa. Aion pyytää Kelsey huomennakin, josko pääsisin taas kokemaan jonkin uuden ruokapaikan Ifranessa. Lauantaina lähdettiin ihan seuraavalle kylälle syömään legendaarista kanaa ja mausteriisiä. Ruoka Azroussa oli kyllä taksimatkan arvoista, vaikka monet (mukaanlukien taksikuski) kummastelivatkin, että menette sitten naapurikaupunkiin parikymmentä kilometriä kanan takia. Samalla reissulla tuli maisteltua myös elämäni ensimmäinen etana. Söin niitä itseasiassa kaksi. Maku muistuttaa hieman sientä, muttei ole lainkaan voimakas - päinvastoin melko mauton - ja on melkoisen pureskeltavaa. Escargot-keiton liemi sen sijaan oli oikeastikin hyvää, suolaista ja kuumaa. Olin luvannut itselleni (ja Clemensille) että jonain päivänä uskallan kokeilla etanaa. Salama-Saavalaisen logiikalla yllätysetanat, samoin kuin yllätys viisaudenhampaan poistot, eivät pelota niin paljoa etukäteen. Ja niinhän se oli.

Tiistaina sain ensimmäisen esseeni arvosanan, jota jännitin etenkin professorin kerrottua tunnin alussa, että suurin osa esseistä on surkeita ja tarjolla olisi arvosanaa korottavia tehtäviä. Kuitenkin ekasta essesstä repäisin yllätyksekseni parhaan eli A:n. Sisältö oli kyllä ihan huttua, eikä ollenkaan minun tasoistani, joten oletan, ettei taso täällä ole kovin korkea. Lisäksi Kelseyn kielioppitarkastus auttoi siihen, ettei kieli ollut ihan karmaisevinta. Tällä viikolla ollut islamilaisen taiteen koe oli yllättävän helppo, samoin ranskan koe. Huomenna vielä ranskan suullinen koe, joka onkin vaikeampi, sillä puhutusta ranskasta en ymmärrä mitään. Ranskan tuutoroinnista, jota saan tästä lähtien joka keskiviikko, huolimatta ymmärrysvaikeudet ovat melkoiset. Mutta koska arvosanojen saanti olikin noin helppoa, ei minun tarvitse opiskella täällä ihan niin paljoa kuin tähän saakka. Tosin paljon muuta tekemistä täällä ei kyllä viikolla ole.

Olen unohtanut kirjoittaa minussa tapahtuneesta muutoksesta. Jopa Yuri ja Clemens ovat huomanneet, että olen muuttunut tässä lyhyessä ajassa täällä. Selviän ilman tarkkoja aikatauluja ja rennolla asenteella odotellen vain mitä tuleman pitää. En olisi koskaan uskonut organisoivan luonteeni voivan rentoutua näin paljon. Mutta luultavasti se on vain itsesuojeluvaistoa. Yksinkertaisesti täällä ei voi elää tiukalla aikatululla tai suunnitelmilla, koska mikään ei tapahtu ajoissa eikä mikään kulkupeli tai ihminenkään ole sataprosenttisen luotettava. Aina on osattava varautua ja tehdä plan B, C ja D tilanteen mukaan. Toistaiseksi rentoilu tuntuu hyvältä ja toivon, että osan tästä huolettomuudesta voisin tuoda mukanani kotiin.

Enää yhdeksän viikkoa jäljellä. Aika kuluu kyllä siivillä, vaikka samaan aikaan olen potenut kyllästymistä täällä kampuksella. Eilen katselin jo paluulentoja kotiin ja mietin hammaslääkäriä sekä valmistumista.

Kouluelämää

Kampuksella vietettävän viikonlopun kunniaksi yliopistoaiheinen postaus. Tämä viikko on mennyt uskomatonta vauhtia. Poikkeuksellisesti eilen ja tänään on hiukan paistanut aurinkokin, mutta alkuviikko oli jälleen karmaisevaa myrskyämistä. Onneksi edellisen viikonlopun aurinkoiset päivät olivat yhä vahvasti mielessä eikä keli harmittanut ihan niin paljoa. Peruspäiväni täällä etenee niin, että herään ma, ke ja pe 08.15 ja suuntaan aamiaisen kautta päivän ainoalle (ranskan)tunnille. Tiistaisin ja torstaisin herätys on tuntia aiemmin jolloin aamu alkaa poliittisella antropologialla ja jatkuu heti suoraan islamilaisella taiteella aina klo 11 saakka. Iltapäivällä on vielä kenttätyökurssi, joka on tähän saakka ollut ajoittain suuri pettymys. Tällä hetkellä käsitellään kolmatta viikkoa satelliitteja, karttoja ja tehdään ryhmätyönä GPS-tehtävää. Olen ollut kuolla tylsyyteen parilla luennolla, koska en ymmärrä yhtään mitään. GPS-tehtävässäkin pojat ovat olleet aktiivisimpia eikä tehtävän tarkoitus, eli epäilemättä GPS-laitteen käytön harjoittelu ole kyllä osunut minun kohdalleni. Mutta jatkossa onneksi pitäisi olla kiinnostavampaa. Ensi lauantaina mapping tehtävän kohteena on Sefrou, jossa kartan piirtämisen lisäksi täytyy havainnoida kaikkea aina hajuista ja fiiliksistä lähtien ja kirjoittaa essee. Myöhemmin luvassa on haastattelua ja kolmen päivän kenttätyö aavikkokaupungissa.

Ranskatuntipäivinä, jolloin on enemmän vapaata, käyn uimassa päivällä ja teen läksyjä. Läksyiksi näitä yliopiston lukemisia täytyy kyllä kutsua. Aina opiskelu ei tunnu kovinkaan akateemiselta vaan enemmänkin lukiotasolta. Torstaisin käyn step-aerobicissä, jota vetää amerikkalainen duracell-pupu ”hey, you can do it, it’s easy!!” This is too easy!” Lounasta täällä syödään klo 11-14, minä yleensä yhdeltä. Yurin kanssa on naurettu, että meillä on viikolla aina ramadan, koska ei haluta maksaa ei niin hyvästä kampusruuasta syömme vain halpoja keittoja lounaalla ja illallisella, joka on tarjolla noin 19-21. Viikonloppuisin voi sitten herkutella. Välillä tosin on pohdittu, että kuinkahan pahoista vitamiinin ym. puutteista kärsitään yksipuolisen ruokavalion johdosta. Toisaalta keitot on järjestään linssi- ja papukeittoja ja syön jogurttia joka aterialla, joten ehkä en ihan heti kuole.

Liityin pari viikkoa sitten alkaneeseen Women and Identity keskusteluryhmään, joka kokoontuu maanantaisin. Ryhmää vetää todella mukava amerikkalainen nainen, joka on myös yliopiston counsellor eli jonkinasteinen kuraattori. Koko lukukaudeksi ryhmään sitoutuneita naisia on yhteensä noin kymmenen, minun lisäkseni muut ovat marokkolaisia. Uskon, että ryhmä tulee olemaan yksi parhaista täältä saatavista kokemuksistani, sillä jo tähänastisen tapaamiset ovat olleet onnistuneita ja innostavia. Ensi viikon kansainvälistä naistenpäivää ja naisten maaliskuuta on pohdittu yhdessä ja suunniteltu kantaaottavien julisteiden levitystä. Keskustelut mm. feminismistä noudattelevat samaa kaavaa kuin Suomessakin (osa on avoimen feministejä, osa ei halua sanoa ko. sanaa ääneen ja osa kieltää olevansa feministejä), mutta myös muutamia hyvin kiinnostavia mielipiteitä siitä, että Marokossa ei olisi lainkaan sukupuolten eriarvoisuutta, on tullut esille.

Ensimmäinen kahdeksansivuinen essee on palautettu kunniakkaasti, tai niin ainakin kuvittelen. Kelsey auttoi korjaamaan kielioppia kirjoittamiseni jälkeen, mihin tuhlautuikin yli kolme tuntia aikaa. Tekstin korjaaminen kesti reilun tunnin. Kaikki tämä tehtiin samana päivänä kun esseen deadline oli. Joten jatkossa varaan yhden kokonaisen päivän ennen palautusta korjaamiseen. Vaikka nyt jo opin paljon virheistäni, joita toistan tekstissä. Toisaalta Kelsey onneksi kertoi, että marokkolaisten englanninkielinen teksti on vielä kauheampaa. Ensi viikolla ranskan ja islamilaisen taiteen mid-term kokeet, joiden vuoksi päätimme pysytellä kampuksella tämän viikonlopun.

Keskiviikkona yliopistolla esiintyi marokkolainen teatteri. Mitään en tietenkään kielestä ymmärtänyt, mutta sen verran selvisi, että kyseessä oli klassinen komedia. Epäselviä tilanteita ja väärinkäsityksiä, puolialaston mies ja hassuja pukuja. Niistähän se Paukkajan kesäteatterikin ammentaa. Toinen show nähtiinkin sitten eilen kun ilmoittautuminen Explorers clubin South tripille alkoi klo 19. Ahtaissa rappusissa jonotti noin sata opiskelijaa tuuppien toisiaan. Itse seisoin jonossa puolitoistatuntia ja kaikeksi onneksi pääsin mukaan retkellä, koska vaihtareille säästellään erityisoikeuspaikkoja. Vaikka olin ajoissa, muut jonossa olijat olivat olleet vielä aikaisemmin paikalla ja minun kohdallani olleet marokkolaiset joutuvat vain jonotuslistalle.

Tiistaina sain mahtavan paketin Abloyn ennustajalääkäreiltä, joka sisälsi ikävänkarkoituslääkkeitä suunnattuna juuri minulle. Melkein puolet suklaista on jo tuhottu, sillä tämä viikko esseineen ja kiireisine päivineen oli kieltämättä melko kauhea. Yllätyspostin saaminen on kyllä parhautta! Toinen parhaus on äidin ja isän kyläily huhtikuun alussa. Täytyy shoppailla ennen sitä, jotta saan lähetettyä ainakin puolet Marokon maallisesta omaisuudestani kotiin.

Paras nukkumapaikka Essaouirssa
He odottavat lihamestarin antimia Marrakechissa. Ja saivatkin palansa kuvan ottamisen jälkeen.

Ihana loma takana

Viiden päivän lomalla ehtii paljon. Istua junassa seitsemän ja puoli tuntia luvatun kuuden ja puolen tunnin sijaan. Löytää ihanan miellyttävä riad ja ahmia päivän ensimmäinen lämmin ruoka täydessä hiljaisuudessa. Seikkailla Marrakechin sydämessä ja ihastella kaikkea, erityisesti lamppuja. Pällistellä Djelmaa el Fnalla niin yöaikaan kuin päivällä, jolloin tapaa myös apinoita ja käärmeitä. Seikkailla lisää medinan kaduilla, katsella moskeijaa, jonka mukaan AUI:n moskeija on rakennettu ja vierailla vanhassa royal palacessa. Ostaa lampunvarjostin tinkimisen jälkeen, syödä katkarapua hyvillä mielin ja hämmästellä lisää. Kahdessa päivässä ehtii kuvitella, että Marrakech on Marokon paras kaupunki. Tähän saakka se on ollut Fez, mutta mieli muuttui sillä kaikesta pelottelusta huolimatta Marrakech oli hyvin rento ja miellyttävä paikka eikä yhtään niin aggressiivinen ja hyökkäävä kuin etukäteen pelkäsimme.

Kuvissa: Marrakech ”the red city”, Djelmaa el Fna yöllä, jolloin paikalle rakennetaan yöaikaan toimivat toriravintolat ja tarjolla on kaikenlaista ruokaa.










Ihana chillax and we’ll see attitude jatkui eikä huolta huomisesta. High Atlakselle vaeltamaan lähtö osoittautuikin odotettua kalliimmaksi ja päätimme sen sijaan lähteä länteen. Perjantaiaamuna bussilla Essaouiraan (lausutaan Ssaweera), jossa kahdessa päivässä ehtii rentoutua ja levähtää kiireisen Marrakechin jälkeen. Ehtii myös päättää, että itseasiassa Essaouira on Marokon paras kaupunki. Hotellihuone avec vue sur la mer (merinäköalalla), kissoja ja kalaa, raikasta meri-ilmaa ja rannalla myös kameleita. Mahtava yli kahden tunnin illallinen kera kaiken - aina viinistä, alkupaloista jälkiruokaan. Huomionarvoista on se, että söin useita oliiveja, hyvällä ruokahalulla! Mahtava lounas kasvisravintolassa (kuva), pientä sadetta ja siestaa. Kävelyä, jäätelöä ja nautiskelua sekä toinen mahtava pitkä yli kahden tunnin illallinen. (Kolmas kuva Clemens (vas.) ja Yuri (oik.))







Sunnuntai kuluikin sitten bussissa, junassa ja taksissa takaisin Ifraneen, mutta rentous on yhä tallella. Sama reitti suunnitteilla toukokuulle, sillä olipa ihanaa! Nyt kirjoitan esseetä ja treenaan ranskaa, jota onneksi yksityistuutorini Clemens ja Yuri harjoittivat kanssani koko loman. Kahden viikon päästä on jo spring break, jolloin retkeillään sitten vihdoin High Atlakselle ja suunnitteilla myös turisteilua kera suomalaisten ja saksalaisten turistien Agadirissä all-included hotellissa. Tuleva viikonloppu on vielä auki. Katselin säätiedotteita ja näyttää siltä, että koko Marokossa sataa. Jää siis nähtäväksi.