Saharainen luokkaretki

Pyörähdin tuossa toistamiseen Saharassa, nyt vähän toisella laidalla. Antropologian kenttätyökurssi suuntasi field tripille Pohjois-Afrikan suurimpaan keitaaseen, Tafilalt, keräämään materiaalia final paperiin. Lähdettiin perjantai-iltapäivällä ja saavuttiin Erfoudiin alkuillasta. Illallisen jälkeen yöpuulle ja lauantaiaamusta kentälle. Aiheenani Gender and age as seen in the streets, metodina havainnointi kielitaidon puutteen vuoksi. Aamusta tarkkailin muiden kanssa marcheella ja iltapäivällä pääkadulla itsekseni. Muistiinpanoja syntyi 10 sivua molemmin puolin joten helposti 10 sivun esseen työstää. Torstaina on jo suullinen esitelmä, mutta onneksi oli aikaa ja suunnittelin sekä työstin aineistoa jo järjestykseen. Alla mm. kuvamateriaalia: tyypillinen paikallinen nainen. Tästä, sekä naisten prosentuaalisesta huomattavan pienestä määrästä julkisilla alueilla riittää kyllä ammennettavaa.



Lauantai-iltana mentiin paikallisten sufilaisuutta (islamin mystiikkaan perustuva haara, jota pidetään harhauskoisuutena) harjoittavien yhteisöön illalliselle. Matkalla pysähdyttiin mahtavaan fossiilimuseoon ja kauppaan, jossa olisi helposti voinut viettää tunteja. Mutta ei marokkolaiset nuoret, joten jouduin tekemään hankintapäätökset pienellä kiireellä ja mukaan tarttui vain sellaisia jotka eivät isäni sanojen mukaan ole ”niin kiinnostavia”. Sufien luona syötiin ja kuunneltiin sufimiesten laulaen esittämää runoutta ja varsinaisen illallisen jälkeen myös rummutusta. Osa miehistä meni laulamisesta (ja varmaan mystisestä uskonnostaan) ihan transsiin ja heiluminen oli kuin punk-keikalta. Kokemus oli vähintäänkin erikoinen, mutta varmasti myös uniikki. Harvalla on mahdollisuutta päästä seuraamaan tuollaista autenttista vähemmistöyhteisön kulttuuria läheltä. Olin illan jälkeen ja vieläkin vähän hämmentynyt eikä asiaa auta se, etten ihan kokonaan pysynyt kärryillä mistä heidän islamissaan tai porukassaan on oikein kyse. Mutta aion tässä perehtyä jälkikäteen vähän aiheeseen, jospa se siitä. Kaksi marokkolaista tyttöä vietti päivän keräten tutkimusmateriaalia osallistuen sufi-naisten päivän askareisiin ja heidän kokemuksensa oli vielä harvinaisempi, usein naisten pariin ei päästetä ulkopuolisia.



Illalliselta kotiuduttiin hotelliin vasta yhdeltä aamuyöllä ja koska olimme niin lähellä autiomaata kannatti mahdollisuus käyttää. Niinpä aamuneljältä ylös ja kohti Merzougaa odottamaan jälleen kerran Saharan auringonnousua. Merzougan dyynit olivat kyllä kuvauksellisemmat kuin aiemmin kokemani, mutta myös tuuli kovempi. Kaikki marokkolaiset kurssikaverini onnistuivat rikkomaan kameransa saadessaan hiekkaa kameroidensa sisään. Itse olin nopeampi kuin hiekkapuuskat ja suojasin (Samun) kameran huolella ja loppujen lopuksi olin ainoa ehjän kameran keralla. Paluumatkalle Ifraneen lähdettiin jo ennen puoltapäivää ja oltiin vielä valoisan aikaan perillä. Koko viikonlopun etelän aurinko paahtoi ahdistavan kuumasti ja tyypilliseen Ifranen tapaan, saavuttuamme alkoi sataa.



Ensi viikko menee final paperia ja esitelmää työstäessä. Tulevana vappuviikonloppuna toivottavasti päästään tekemään viimeinen ”perheviikonloppu” Clemensin ja Yurin kanssa. Sen jälkeen vielä jäljellä yksi pitkä viikonloppu, koska loppukokeet ovatkin vasta viikon lopulla ja niihin voi lukea jossain muuallakin kuin Ifranessa.



Koti 22 päivän päässä. Varmaan jotain täältä jää kaipaamaan, mutten ainakaan vielä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Tällä hetkellä koti, oma sänky, oma Samu ja kissat, oikea ruoka, yksityisyys ja oma elämä tuntuu paratiisilta.