perjantai 21. toukokuuta 2010

Koti on paras!

Maanantai-iltana pääsin aivan ajallaan kotiin, vaikka Lontoossa hiukan kuumottikin jos lennot on peruttu. Ilokseni huomasin chillax-asenteeni ainakin vielä siellä olevan yhä toinnassa, kun Aasiasta matkannut suomalaisporukka jonka tapasin oli enemmän hiilenä mahdollisesta lennon peruuntumisesta kuin minä.

Kotona olen vain nauttinut kodista. Ruuasta, kissoista ja Samusta. Ja pikkuhiljaa jo myös kavereista. Tämän aamuinen tiskaus tuntui mahtavan normaalilta. Ja mitä parhautta kun kukaan ei kyttää mihin kellonaikaan saavut omaan kotiisi. Marokon lamppu roikkuu jo eteisessä ja matot ovat lattioilla. Joitain digikuvia kehitytän tänään valokuviksi ja pistän Marokkoni seinälle.

Yuri tulee kahden viikon päästä Suomeen, joten taisi tästä reissusta jotain jäädä käteen. Sitä ennen viimeinen viisaudenhammas leikataan ja siitä sitten toivutaan. Kaikki kysyy että mites se Marokko? Hankala oikein vastata muuta kuin että mites se, hyvin meni. Oli kivaa mutta koti on parempi. Arvosanat olivat tulleet. Ranska A, muut vain "passed". Harmi, olisi ollut kiinnostavaa tietää mitkä arvosanat kaikista niistä esseiden tuottamisista olisi lopullisesti tullut.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Lähdössä

Neljän tunnnin päästä lähden Ifranesta Fesin lentokentälle ja toivon hartaasti lentoni Lontooseen lähtevän. Saa nähdä kuin käy. Eilisen juhlinnan jäljiltä voimat on melko vähissä, mutta eiköhän se tästä skarppaannu kotimatkaa varten.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kuusi yötä kotiin



Viime perjantaina hyvästelin Clemensin, joka lähti kohti Espanjaa ja uusiutuvien energioiden konferenssia. Vaikka kovasti olin sitä mieltä, ettei minua täältä lähteminen itketä, niin kylläpä jo ehti itkettää perjantaina Clemensin lähtö. Kuitenkin reippaina tyttöinä lähdettiin Yurin kanssa kohti Fesiä, vietettiin siellä yö ja aamulla hypättiin bussiin kohti Chefchaouenia. Toista kertaa minulle, mutta ensimmäinen kerta Yurille ja itsekin halusin päästä sinne uudelleen paremmassa säässä kuin kolmen viikon takaisessa vesisateessa. Ilmapiiri on siellä kyllä kaikin puolin rento ja normaali Marokon häsläys ja tyrkytys puuttuu kokonaan. Kissatkin ihan tunki syliin. Matka Chaoueniin oli aika lailla samanlainen siis kuin viimeksi: yksi yö Fesissä, matkustusta, yksi yö perillä ja sunnuntaina palattiin takaisin (yllättäen jälleen kylmään ja sumuiseen Ifraneen). Tällä kertaa perillä sinisissä puitteissa onneksi paistoi aurinko. Kaikin puolin rentouttava ja mukava viimeinen viikonloppu ennen kokeita – ja mikä parasta kahdestaan laatuseurassa. Aluksi vaikutti ja kuulosti siltä että kaikki vaihtarit suuntaavat Chaoueniin kyseiseksi viikonlopuksi, mutta lopulta paikalla olimme vain me.



Viimeistä (ja vaikeaa) esseetä kirjoittelen seuraavat päivät. Tänään oli ranskan kirjallinen koe, keskiviikkona suullinen ja lauantaina viimeinen islamilaiseen taiteen koe. Kaikkien cashwallet rahat alkaa olla lopussa, joten huomenna mm. kokataan currya. Viimeiset Ifrane kierroksetkin täytyy joku päivä suorittaa. Huomasin viime viikolla että täällä onkin paljon paikkoja joissa en ole koskaan käynyt. Sunnuntaina sitten Fesistä Lontooseen ja maanantaina Tampereelle. Toivottavasti tulivuoren tuhkat nyt pysyvät poissa reitiltäni. Tällä hetkellä olen melko hermostunut siitä kuinka kotiinpaluu sujuu. Toivottavasti hyvin.





Nyt on ehkä aika jo listata mitä käteen on jäänyt – tai tarttunut tähän mennessä. Varmaan monia asioita huomaan ja tajuan vasta myöhemmin, mutta nyt jo jotain.

- ranskan alkeet (vaikken ollut suunnitellut opiskelevani yhtään uutta kieltä enää)
- noin kymmenen sanaa arabiaa
- hyvä naisryhmä kerran viikossa
- 12kpl 5-20 sivun antropologian esseetä/tehtävää (ja se yksi viimeinen vielä työn alla)
- 1820 valokuvaa
- kaksi erittäin hyvää ja tärkeää ystävää (ja muutama kaveri)
- erikoisia, pääosin hyviä ruokakokemuksia
- lukuisia le petit bouteille vin rouge et flag speciel bière au restaurant Aguelmam (maassa jossa alkoholikulttuuria ei juuri ole)
- tällä hetkellä kymmenen kirjaa kotiin kannettavaksi (ja lisää naistutkimuksen kirjoja tulossa)
- yhdet rikotut ja sittemmin korjatut silmälasit (kaipaavat lisäkorjausta kotona)
- yksi pahasti nyrjähtänyt nilkka joka on edelleen kipeä
- neljä paria korvakoruja ja niihin liittyvä uuden lookin suunnitelma
- kesäopiskelusuunnitelma ja elämän ”inshallah” aikataulutus ja ajatus
- toivottavasti samainen rento inshallah ja chillaxing asenne myös kotiin tuotavaksi
- monen monta pelottavaa grand taxi kokemusta
- huonoon kuntoon kuivuneet hiukset (suunnitelma uudesta lookista sisältää hiustenleikkuun)
- varattu viikon loma Marokkoon lokakuussa
- huomattavasti parantuneet englanninkielen taidot sekä uusi taito kirjoittaa oikeasti esseitä englanniksi. Lukuisten kieliopin korjailujen jälkeen myös taito kirjoittaa edes vähän oikein.
- noin kymmenen vierailtua marokkolaista kaupunkia, kaksi auringonnousua Saharassa, turistiranta ja auringonlaskut Agadirissa…
- katkaravut ja oliivit osaksi ruokavaliota
- lukuisia tietokoneen ja internetin äärellä vietettyjä tunteja, karmaisevaa koti-ikävää ja ajoittaista tylsyyttä sekä yksinäisyyttä
- lähemmäs kymmenen uitua kilometriä ja useita aerobic-tunteja, jotka molemmat jouduin jättämään nyrjähtäneen nilkan vuoksi, joten en palaakaan kotiin huippukunnossa niin kuin luulin alkuvuodesta vaan entistä huonompikuntoisena
- aika lailla suuri arvostus oman kotimaan tarjoamasta ja mahdollistamasta turvallisuudesta, yksityisyydestä, rauhasta ja mahdollisuudesta mm. kävellä yksin kadulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sekä lukuisia muita ajatuksia mm. suomalaisen joukkoliikenteen, sukupuolten tasa-arvon, koulutusjärjestelmän jne. arvostuksesta

- Rohkeutta!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vappu ja 12 päivää



Kotiinlähtö alkaa olla lähellä. Ensi viikon alussa täytyy viimeistään koepakata, jotta tiedän onko matkatavaraa liikaa. Tämän viikon illat on buukattu täyteen illallisia ja viimeisten aikojen viettoa, koska porukka lähtee vähän eri aikoihin koteihinsa. Eilen illallistettiin jo Women and identity ryhmän kanssa. Syöminen ulkona onkin tällä hetkellä minulle parempi vaihtoehto, sillä yliopiston maksukortilla killuu enää kaksi euroa. En haluaisi lisätä sinne rahaa jos en saakaan kaikkea käytettyä, mutta täytyy nyt katsoa millaisia ruokailuratkaisuja on mahdollista keksiä.



Yksi ärsyttävä essee enää kirjoitettavana, muuten alkaa opiskeluhommat olla purkissa. Viikonloppuna toivottavasti Yurin kanssa pyörähdetään jossain reissussa, mutta aikaistuneen ranskan kokeen vuoksi viikonloppua ei pystytäkään pidentämään maanantaille.



Vappua ja viime viikonloppua vietettiin täällä Ifranessa. Pieni kolmen hengen kansainvälinen perheemme vaelsi Ifranen metsissä ja tietä pitkin takaisin koko päivän saldona reilut 20km. Täysin raatoja kaiken sen urheilun ja ulkoilun ja eväiden syönnin päälle oltiin, mutta silti hienosteltiin ja pukeuduttiin viimeisen päälle uuteen vasta avattuun Michlifen hotelliin jossa yksi yö maksaa 600-800 euroa. Yötä siellä emme tietenkään viettäneet, mutta yhden drinkin verran istuttiin ja ihmeteltiin pitkään hehkutettua luksuslukaalia. Lähtiessä eksyttiin pihamaalle eikä löydetty uloskäyntiä. Muuten viime viikonloppu meni lepäillessä ja yhteistä laatuaikaa viettäessä. Kotiin tekee jo kovasti mieli, mutta eiköhän nämä viimeiset päivät aika hujauksessa ole ohitse.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Saharainen luokkaretki

Pyörähdin tuossa toistamiseen Saharassa, nyt vähän toisella laidalla. Antropologian kenttätyökurssi suuntasi field tripille Pohjois-Afrikan suurimpaan keitaaseen, Tafilalt, keräämään materiaalia final paperiin. Lähdettiin perjantai-iltapäivällä ja saavuttiin Erfoudiin alkuillasta. Illallisen jälkeen yöpuulle ja lauantaiaamusta kentälle. Aiheenani Gender and age as seen in the streets, metodina havainnointi kielitaidon puutteen vuoksi. Aamusta tarkkailin muiden kanssa marcheella ja iltapäivällä pääkadulla itsekseni. Muistiinpanoja syntyi 10 sivua molemmin puolin joten helposti 10 sivun esseen työstää. Torstaina on jo suullinen esitelmä, mutta onneksi oli aikaa ja suunnittelin sekä työstin aineistoa jo järjestykseen. Alla mm. kuvamateriaalia: tyypillinen paikallinen nainen. Tästä, sekä naisten prosentuaalisesta huomattavan pienestä määrästä julkisilla alueilla riittää kyllä ammennettavaa.



Lauantai-iltana mentiin paikallisten sufilaisuutta (islamin mystiikkaan perustuva haara, jota pidetään harhauskoisuutena) harjoittavien yhteisöön illalliselle. Matkalla pysähdyttiin mahtavaan fossiilimuseoon ja kauppaan, jossa olisi helposti voinut viettää tunteja. Mutta ei marokkolaiset nuoret, joten jouduin tekemään hankintapäätökset pienellä kiireellä ja mukaan tarttui vain sellaisia jotka eivät isäni sanojen mukaan ole ”niin kiinnostavia”. Sufien luona syötiin ja kuunneltiin sufimiesten laulaen esittämää runoutta ja varsinaisen illallisen jälkeen myös rummutusta. Osa miehistä meni laulamisesta (ja varmaan mystisestä uskonnostaan) ihan transsiin ja heiluminen oli kuin punk-keikalta. Kokemus oli vähintäänkin erikoinen, mutta varmasti myös uniikki. Harvalla on mahdollisuutta päästä seuraamaan tuollaista autenttista vähemmistöyhteisön kulttuuria läheltä. Olin illan jälkeen ja vieläkin vähän hämmentynyt eikä asiaa auta se, etten ihan kokonaan pysynyt kärryillä mistä heidän islamissaan tai porukassaan on oikein kyse. Mutta aion tässä perehtyä jälkikäteen vähän aiheeseen, jospa se siitä. Kaksi marokkolaista tyttöä vietti päivän keräten tutkimusmateriaalia osallistuen sufi-naisten päivän askareisiin ja heidän kokemuksensa oli vielä harvinaisempi, usein naisten pariin ei päästetä ulkopuolisia.



Illalliselta kotiuduttiin hotelliin vasta yhdeltä aamuyöllä ja koska olimme niin lähellä autiomaata kannatti mahdollisuus käyttää. Niinpä aamuneljältä ylös ja kohti Merzougaa odottamaan jälleen kerran Saharan auringonnousua. Merzougan dyynit olivat kyllä kuvauksellisemmat kuin aiemmin kokemani, mutta myös tuuli kovempi. Kaikki marokkolaiset kurssikaverini onnistuivat rikkomaan kameransa saadessaan hiekkaa kameroidensa sisään. Itse olin nopeampi kuin hiekkapuuskat ja suojasin (Samun) kameran huolella ja loppujen lopuksi olin ainoa ehjän kameran keralla. Paluumatkalle Ifraneen lähdettiin jo ennen puoltapäivää ja oltiin vielä valoisan aikaan perillä. Koko viikonlopun etelän aurinko paahtoi ahdistavan kuumasti ja tyypilliseen Ifranen tapaan, saavuttuamme alkoi sataa.



Ensi viikko menee final paperia ja esitelmää työstäessä. Tulevana vappuviikonloppuna toivottavasti päästään tekemään viimeinen ”perheviikonloppu” Clemensin ja Yurin kanssa. Sen jälkeen vielä jäljellä yksi pitkä viikonloppu, koska loppukokeet ovatkin vasta viikon lopulla ja niihin voi lukea jossain muuallakin kuin Ifranessa.



Koti 22 päivän päässä. Varmaan jotain täältä jää kaipaamaan, mutten ainakaan vielä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Tällä hetkellä koti, oma sänky, oma Samu ja kissat, oikea ruoka, yksityisyys ja oma elämä tuntuu paratiisilta.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Turistit kylässä ja Chefchaouen


Aino- ja äitituristi Rabatissa

Noniin parantumisen, viikonlopun matkailun ja esseen kirjoituksen jälkeen on vihdoin aikaa päivittää. Äiti ja isä siis saapuivat reilu viikko sitten perjantaina Fesiin, jonne matkasin heitä vastaan. Suunnattiin kentältä suoraan medinaan Bab Boujolou portille ja viereiseen hotelliin. Pyhän perjantain medina oli hiljainen ja rauhallinen, joten se oli hyvä päivä laskeutua ja totuttautua tähän kulttuuriin. Perjantaina vain tutkailtiin ja käppäiltiin. Lauantaiaamun ensimmäinen herätys osui auringonnousun rukouskutsuun noin klo 04, koska hotellin viereinen minareetti kajautti noin puolen tunnin mittaisen kutsun. Lauantaina hoidettiin pakolliset shoppailut alta pois matto-Muhammedin johdolla ja medinan vilske olikin enemmän normaalia kuin edellisenä päivänä. Iltapäivästä junalla Rabatiin, majoittuminen kissahotelliin ja kaupungin perustutkailua. Illan hämärässä isä ehdittiin jo hukata, mutta onneksi perhelogiikka toimi ja tapasimme hotellilla. Sunnuntaina roomalaisten chellah ja juutalaisten kasbah jonka jälkeen junalla Meknesiin ja taxilla Marjanen kautta Ifraneen.


Turistivanhemmat valtameren äärellä

Maanantaina käytiin Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä. Moulay Idriss on muslimien yksi pyhistä paikoista ja jos siellä vierailee seitsemän kertaa ei tarvitse mennä Mekkaan. Tämä kerta oli minulle jo kolmas, joten lähellä ollaan jos satun kääntymään muslimiksi (epäilen). Tiistaina Azrou ja souq, jossa suoritin samalla antropologian kenttätyökurssin osallistuvaa havainnointia. Azrousta tuliaisena oli myös ruokamyrkytys, mutta onneksi siis tosiaan vain minulla. Keskiviikkona olin puolikuollut ja täytyi jättää lentokentälle saattaminen välistä. Nukkuminen, syömättä jättäminen, health centerin antamat neljät (!) lääkkeet, Yurin hoiva ja useat vessavierailut lopulta kuntouttivat minua niin, että olin torstaina jo lähes jaloillani ja perjantaina jo lähes reipas ja kykenin menemään ranskantunnille.


Pakollinen Ifranen turistikuva leijonapatsaalla


Chefchaouenin kaupunkia

Perjantaina myös kuulostelin itseäni koko päivän ja lopulta tulin siihen tulokseen, että olen tarpeeksi terve lähtemään Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Lähdettiin kolmen maissa kauheassa kaatosateessa Fesiin, jossa huomattiin ettei iltapäivästä Chaoueniin mene yhtään bussia. Puoliltaöin olisi mennyt yksi, mutta päätettiin nukkua yö Fesissä ja lähteä matkaan aamuseiskalta. Lauantaina sitten matkattiin reilut viisi tuntia ja maisemat olivat mahtavat. Olin ajatellut lukea antrokirjaa, muttei mutkainen tie oikein antanut mahdollisuutta ja lisäksi maisemien tuijottelu voitti. Tyttöjen suunnitelma oli vaeltaa, minun relata ja valmistella esseetä. Saavuttiin kuitenkin Chefchaoueniin niin myöhään ja tihkusateeseen etteivät tytötkään halunneet lähteä vaeltamaan. Sen sijaan syötiin, shoppailtiin ja tutkittiin kaupunkia. Shoppailuun Chefchaouen olikin varsin sopiva. Ja etenkin kun olin ehtinyt hermoilla aikaistuneen kotiinpaluuni vuoksi siitä, etten ole hankkinut itselleni juuri mitään täältä, keskityin nyt tuliaisiin itselle. Sunnuntaiaamuna satoi kaatamalla ja tyttöjen aikaisen heräämisen ja vaelluksen suunnitelmat kaatuivat jälleen. Lähdettiin Fesiin päin bussilla yhdeltä ja matkalla sää kirkastui. Ifraneen tullessa oltiin kuitenkin taas sadepilvessä ja oli kylmä kuin mikä.


On se todella "Blue city"

Viime päivät olen tahkonut esseetä valmiiksi, suunnitellut seuraavaa ja valmistautunut viikonlopun kenttätyöhön Tafilaltissa. Tänään oli kenttätyön tutkimussuunnitelmien deadline (oikeasti se oli jo viime viikolla ja minä palautin omani päivän myöhässä sairastamisen vuoksi), mutta kukaan muu kuin minä ei ollut palauttanut tai palauttanut tänään mitään. Oma suunnitelmani tuli takaisin A:n ja ”very good”-kommentin kera (samoin kuin kaikki muut kenttätyökurssin tehtävät) ja sain vapautuksen tunnilta, jonne kaikki marokkolaiset kurssitoverini jäivät kirjoittamaan suunnitelmiaan viikonloppua varten. Tämä kuvastaa paikallisten opiskelumotivaatioita jokseenkin hyvin. Omat arvosanani eivät kyllä kaikissa tapauksissa tunnu ansaituilta, koska mielestäni esseeni eivät kovin kummoisia ole olleet. Joko arvosanoissa on vaihtaribonuksia tai sitten marokkolaisten kirjoitelmat ovat kammottavia. Tosin tutkimussuunnitelmaan, jonka väsäsin sairastelun sivussa, panostin niin paljon, että etsin tutkimuskirjallisuutta ja lähteitä, lainasin metodologiakirjallisuutta jne. niin kuin kuuluukin, mitä proffan mukaan paikalliset eivät edes osaa kunnolla tehdä.



Kotiinpaluulennot on varattu. Lähtö täältä 16.5. Lontoon kautta Tampereelle 17.5. Samulle ja itselleni ostamani lennot toukokuun lopulle siirsin lokakuun syyslomalle, jolloin odottaa sitten paluu Marokkoon loman merkeissä. 27 päivää, kolme esseetä ja kaksi final-loppukoetta kotiinpaluuseen. En malta odottaa.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Sairaana

Äiti ja isä lähtivät eilen ja minä sairastuin mitä ilmeisemmin ruokamyrkytykseen. Toisaalta hyvä että sen sain minä, eikä vanhempani, joiden täytyi lentää kotiin. Syötiin samaa ruokaa, mutta ainoastaan minä sairastuin. Tänään olo on onneksi hiukan parempi kuin eilen, jolloin jopa vesilasillinen tuli ulos jompaa kumpaa kautta.

Äidin ja isän kanssa käytiin Fesissä, Rabatissa, Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä sekä Azroussa. Siitä sitten lisää kunhan tästä voimistun. Tarkoitukseni on kyllä vomistua huomiseen, jotta pääsen Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Jäljellä on nimittäin vain kaksi vapaata viikonloppua ja mielummin viettäisin ne jossain muualla kuin AUI:ssa. Koulutöitäkin on aika lailla rästissä, pelkästään äidin ja isän viihdyttämisenkin vuoksi, mutta erityisesti nyt sairastamisen vuoksi.

Enää viisi viikkoa jäljellä ja kotiin! Jos joku halukas blogini lukija, mielellään miespuolinen, haluaisi tulla hakemaan minut ja matkustaa kanssani viikon Marokossa 13.-22.5. se voisi olla mahdollista. Viime viikolla hankitut lentoliput Samulle jäävät mahdollisesti käyttämättä hänen onneksi saatuaan töitä. Joten vapaaehtoiset saa ilmoittautua.