sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Sataa sataa

Tänään oli uusien opiskelijoiden yhteinen aamupala kaupungilla. Minttuteetä, joka on ihan järkyttävän makeaa, mutta hyvää, mannaryyneistä tehtyjä pannukakkuja ja kreppien tapaisia lettuja. Kaupungilla syödyt kuumat letut tuorejuusto-sipulitäytteellä olivat ihania. Samoja lettuja saa myös kampuksen aamupalalta, mutta eivät ole yhtä tuoreita eikä niissä ole täytteitä. Unohdin kameran enkä siis taaskaan muistanut ottaa kuvia ruuasta. Mutta nämä lärtyt on kuulemma perusmarokkolaista evästä, joten varmasti joskus kuvankin saan. Kahvilasta ja aamiaiselta saa kahvien lisäksi myös hot chocoladea, joka on kylläkin enemmän suklaakiisseliä kuin kaakaota. Myös se on liian makeaa (jopa minulle).

Samalla reisulla hankin wannabe Luis Vuittonin sateenvarjon kolmella eurolla, sillä eilen ja tänään on satanut kaatamalla. Paikallinen opiskelija tinki hintaa alaspäin 5-10 dirhamia. Tinkiminen kuuluu asiaan. Ensin tingitään hinta puoleen ja sitten neuvotellaan se sopivaksi puolikkaan ja alkuperäisen hinnan väliin.

Ensi viikon sää lupaa melko kylmiä ilmoja (5-10 astetta ja puolipilvistä tai sadetta), joten sateenvarjo ainakin tulee tarpeeseen. Tulisi edes lunta eikä vettä. Toivon tosin lunta myös siksi, että olen tutustunut Rabatista kotoisin olevaan Mounaan (lausutaan muna), joka ei koskaan eläessään ole nähnyt lunta. Tänään hän hämmästeli kovasti räntää/loskaa, jota yön aikana oli vähän satanut ja jäänyt maahan.

Kämppikseni Sana saapui eilen. Hän on viestinnän opiskelija Casablancasta. Vaikuttaa melko varakkaalta ja villiltä tytöltä. Mukanaan toi ainakin viisi jättiläismatkalaukkua, ruokaa ja parikymmentä purnukkaa kosmetiikkaa. Minun hammasharja ja naamarasva näyttävät melko yksinäisiltä hänen kamojensa rinnalla :) Hän on myös tuonut aiemmin mukanaan television ja jääkaapin, joita ystävällisesti antaa minun käyttää. Mukavalta vaikuttaa ja jokainen vaihtarin kanssa asuva saa itse päättää haluaako kansainvälistä seuraa. Sana haluaa parantaa englannintaitojaan, joten on aina asunut vaihtarin kanssa (vuodesta 2007). Täällä on erittäin paljon sääntöjä ja kieltoja – erityisesti täällä kampuksella, mutta toki myös moraalisia sääntöjä marokkolaisessa kulttuurissa. Kuitenkin Sana kertoi, että kaikki täällä (varsinkin yliopistolla opiskelevat) juovat ja tupakoivat, osa myös käyttää huumeita. Asuntoloissa ei saa polttaa, mutta opiskelijat polttavat huoneissa. Keskustelimme tästä ja muista yhteisistä pelisäännöistä ja Sana vaan sanoi, että voi polttaa myös käytävässä jos tupakointi haittaa minua. Käytävissä puolestaan on isot tupakointikieltolaput. Että se siitä sääntöjen noudattamisesta. Kämppikseni myös seurustelee ja kertoi, että joskus viikonloppuisin vuokraa poikaystävänsä kanssa asunnon kaupungista. Joten se siitä islamilaisesta esiaviollisesta siveellisyydestä. Toisaalta olen tavannut myös paljon paikallisia 18-22-vuotiaita, jotka eivät ole koskaan juoneet alkoholia tai tupakoineet, joten eiköhän tilanne ole niin kuin kaikkialla muuallakin nuorison keskuudessa. Toiset ovat villimpiä kuin toiset. Itselläni ei kyllä ole suurempia intohimoja tutustua tähän villimpään nuorisokulttuuriin (joka sisältää mm. klubeilla tanssimista. yök) vaan enemmänkin aitoon marokkolaiseen kulttuuriin. Saapa nähdä miten onnistuu.

Jo ensimmäisen yön jälkeen kaipaan omaa yksityisyyttä ja omaa huonetta.

1 kommentti:

  1. kannattaa pyytää minttutee "ilman sokeria", niin saa hyvällä tuurilla teetä jossa on makeutta siedettävästi suomalaiseen makuun.

    susanna

    VastaaPoista