torstai 21. tammikuuta 2010

Orientaation ensimmäinen päivä

Tänään on vaihtareita ja uusia yliopiston tulokkaita perehdytetty. Suurin osa vaihtareista on amerikkalaisia. Lisäksi on yksi kanadalainen, yksi japanilainen ja yksi saksalainen. Saksalainen poika on oikein kiva ja onkin mukavaa että täällä on myös joku toinen eurooppalainen. Vaihtaritoimistossakin tosin työskentelee saksalainen Lily, joten nämä seikat hiukan helpottavat. Japanilainen tyttö on myös tosi mukava ja meillä on ainakin yksi sama kurssikin. On amerikkalaisetkin mukavia, mutta puhuvat niin nopeasti ja osa omituisilla murteilla tai hiljaa etten saa juurikaan selvää. Vaihtokoordinaattori täti Mrs. Fishburn on myös mukava, vaikkakin melko hurja ja suuri persoona.

Tänään laadittiin lukujärjestyksiä, mikä minulle olikin odotettua hankalampaa. Olen nimittäin täällä "special", koska olen graduate enkä undergraduate kuten lähes kaikki muut. Minun ei siis sallittu ottaa niitä kahta naistutkimuksellista kurssia (Women and Media Culture ja Women and Society), koska myös professorin mielestä kyseiset kurssit ovat liian helppoja minulle ja vain toistavat jo oppimiani asioita. He ovat tarkastelleet opintorekisteriotettani ja tulleet siihen tulokseen, etten saa ottaa undergraduate kursseja. Perustelujani kurssivalinnoille: erilaiset opiskelijat, erilaiset mielipiteet ja kiinnostus täkäläiseen naistutkimuksen opetukseen ei juurikaan kuunneltu. Olisin tietysti kielloista huolimatta voinut ottaa kurssit, mutta opetushenkilökunnan tiukan vastustuksen vuoksi vaihdoin opinto-ohjelmaa. Hauskinta on se, että heidän suurin pelkonsa on että tylsistyn kursseilla.

Näinpä lukujärjestyksessäni on:
Beginning Frech ma, ke, pe-aamuisin 9 - 9.50
Islamic Art & Architechture ti ja to 9.30 - 10.50
Political Anthropology ti ja to 8 - 9.20
Anthropology Field Methods ti ja to 14 - 15.20

Tiistai ja torstai on siis kunnon study days ja maanantaisin ja perjantaisin voi vähän lekotellakin. Perjantain aamutunnit ovatkin hyvä juttu, koska viikonloppureisulle ehtii lähteä helposti. Olen oikeastaan aika innostununt noista atropologian kursseista, joita minulle suositeltiin. Erityisesti kenttätyökurssia odotan, koska kurssilla oikeasti lähdetään kentälle ja tehdään viikonloppuretkiä.
Kirjat saatiin myös hankkia tänään kun kurssit selvisivät. Näille neljälle kurssille sain jo seitsemän! kirjaa, yht. 200€ ja maanantaina saan vielä kaksi uupuvaa teosta. Kirjojen osto ei sinänsä kyllä harmita, sillä vaikuttavat oikein laadukkailta teoksilta, joita voi varmasti käyttää myös myöhemmin. Sovin myös amerikkalaisen Katen kanssa, että saan ostaa hänen naistutkimuksen kirjasta lukukauden lopussa.

Matkustuseuraa on näköjään saatavilla, mikä on hyvä. Olen jo hiukan ystävystynytkin ja muistan monien nimiä, jopa kahden paikallisen tuuroriopiskelijan! Japanilaisen olen jo kutsunut vierailulle Suomeen. Saksalainen ja yksi amerikkalainen isokokoinen mies vaikuttavat vähän minua vanhemmilta. Muut ovat noin 19-22-vuotiaita. Olen täällä siis todellakin pari vuotta liian myöhään, koska olen vanha ja liian pitkällä opinnoissani, jotta saisin opiskella täällä haluamiani kursseja.

Ruoka kampuksella on heikkoa. Mikä pettymys. Paikallisetkaan eivät ole ruuasta kovin innostuneita ja kampuksen ravintoloissa ruoka on kuulema pitkälti samanlaista joka päivä. Tänään mennäänkin jo porukalla kaupunkiin syömään illallista ja tätä paikalliset opiskelijat harrastavatkin joka päivä.

Tänään hauskin kulttuurien kohtaaminen tapahtui äsken kun kävelin yhden amerikkalaisen tytön (jonka nimeä en osaa oikein sanoa enkä kirjoittaa) kanssa asuntoloille. Puhuimme kämppiksistä ja kerroin että minulle huoneen jakaminen on aika haastavaa, sillä olen asunut yksin tai avoliittossa siitä lähtien kun olin 19-vuotias. Tyttö vaan hämmästellen kysyi: "So, you make your own food and everything?"

1 kommentti:

  1. Varo ettei sinusta tule äiti näille lapsille :) On sinulla ollut mielenkiintoinen alku siellä. Kun nyt sitten lähdet ihan ihmisten! joukkoon (onko Suomessa arabialaisia antropologeja muuten?? tutkimassa meitä?) niin katso löytyykö kehrääjiä ja värttinöitä. Jos on, kerro heti minulle!

    VastaaPoista