Pääsin perille!

Saavuin turvallisesti perille tänään vähän kahden jälkeen. Lento Milanon Bergamonista lähti tunnin myöhässä, mutta onneksi vastaan tullut vaihtareita tuutoroiva Mehdi ei ollut luovuttanut vaan oli odottamassa. Matka yliopistolle Fezin lentokentältä kesti vajaan tunnin ja nyt ymmärrän miksi Marokon suurimpia riskejä ihmishengelle on liikenne. Tiet ovat kapeita ja kuoppaisia ja hyvin mutkaisia. Juurikaan nopeusrajoituksia ei tunnu olevan – tai niitä ei ainakaan noudateta. Yliopiston kuski paineli välillä 130km/h ja ohitteli todella hurjissa paikoissa, jolloin itse yritin vain katsella tyynenä ulos ja puristaa ovenkahvaa.

Ensivaikutelmat Marokosta olivat: hiukan rähjäistä, kuumaa ja kuivaa. Lämpöä olikin Fezissä +20. Siinä pitkät kalsarit tuntuivat turhan paljolta. Täällä Ifranessakaan ei ole ulkona kylmä (ehkä +13-15), mutta sisällä vähän on, vaikka patterit lämmittävätkin. Ihmisten sosiaalinen eriarvoisuus tuli kyllä hyvin selvästi näkymään jo tuon automatkan aikana ikkunasta katsellessa. Ihmisiä oli tienvarsilla paljon, tekemässä kuka mitäkin. Näin oliivipuita ja oliivinpoimijoita! Lampaita ja lammaspaimenia (mikä on ihan hullua, näiden lampailla ei olekaan mitään aitoja), lehmiä, aaseja, koiralauman ja kanoja. Roskaa teiden varsilla oli runsaasti ja osa matkalla ohitetuista alueista ja taloista näytti todella kurjilta.

Lisäksi oma henkilökohtainen ensimmäinen tunteeni oli se, etten ymmärrä mistään mitään. En tajua ranskaa, jota ympärillä tuntuu puhuttavan ja vielä vähemmän osaan arvailla arabian merkityksiä. Onneksi englanti on sujunut hyvin, niiden viiden ihmisen kanssa, jotka olen tähän mennessä tavannut täällä kampuksella.

Huone on ok, lattia vain tuhottoman kylmä – mutta niinpä se on kotonakin (tämä tosin kylmempi). Muuten onneksi lämmintä, ja ensishokin jälkeen myös suihkun vesikin lämpeni. Lennon ollessa myöhässä emme ehtineen Mehdin kanssa lounaalle, jonka tarjoilu loppuu 14.30, mutta minulle tehtiin sitten erikseen ruokaa (ilmeisesti meze-tyyppinen alkusalaatti, jossa tosin mikään ei ollut tuoretta, pääruokana haudutettua nautaa, täkäläistä karjalanpaistia luumujen kanssa – hyvää, erikoista syödä makeaa ja suolaista samassa – ja jälkkäriksi teollisen makuinen kiivikreemikakun pala). Vatsa on ihan tyytyväisen täynnä ja nyt yritän vain asettua ja ihmetellä. Kampukselle varsinaiset paikalliset opiskelijat tulevat vasta viikonlopun aikana. Loput vaihtarit huomenna ja ylihuomenna, jolloin alkaa myös orientaatio. Nyt täällä on hiljaista eikä missään näy juuri ketään. Vain siivoojia ja työmiehiä ulkona. Netinkin sain toimimaan, mutta hiukan hidasta tuntuis olevan. Toivotaan että Skype pärjää.



Eilen olin Italiassa ihan oikeastikin kun menin Bergamonin keskustaan, kävelin kohti Citta Altaa, mutten kaiken 20kg tavaroideni kanssa jaksanutkaan kävellä, etenkään vuorella olevaan vanhaan kaupunkiin. Ajoin sitten sinne bussilla ja takaisin kentälle. Kävin kuitenkin paikallisessa ruokakaupassa ihmettelemässä ja ostamassa yöruokaa, ajoin kolmeen otteeseen bussilla ja vietin kaupungilla lähes kolme tuntia. Pala Italiaa on siis koettu.


Tässä olen Bergamonin Citta Altan bussipysäkillä.



Yö kentällä oli erittäin pitkä ja myös paikoittain hyvin kylmä. Onnistuin kuitenkin torkkumaan parin tunnin pätkissä aina kahdeksasta kuuteen saakka. Tosin tähän väliin mahtuu noin kymmenen siirtymistä ja paremman paikan etsimistä kaiken tavaran kanssa. Kaikki lennot sujuivat mainiosti, odotettua paremminkin.

Huomenna tutustun enemmän kampukseen ja katsastan paikkoja. Sitten luvassa kampusta kuvaileva postaus kuvien kera.