keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Arvosanoja sadesäässä

Sataa, sataa ja sataa. Sää on kuulemma epätyypillinen tälle vuodenajalle. Ottaisin mielummin -30 astetta pakkasta kuin tämän sade-tuulimyrskyämisen. Pakkasella on vaan rehellisesti kylmä, muttei yleensä kastu. Tässä sateessa on mahdotonta olla kastumatta ja vaatteet on koko ajan märkänä. Eilen kävin uima-altaassa vesijuoksemassa, mutta ei siihen kyllä itse asiassa allasta tarvita.

Tänään saapui pro graduni ”Kohti monipuolisempaa tyttöyttä. Demi-lehden tuottama tyttöys ja muutoksen paikat” arvosana. Muutamia lainauksia lausunnosta. ”Teorioiden lisäksi Tormulainen esittelee huomattavalla perusteellisuudella työnsä keskeiskäsitteet - - Työn seuraavassa osiossa Tormulainen käy jälleen perusteelliseen tapaansa lävitse - - Lukuja, kuten koko työtä, leimaa perinpohjaisuus ja huolellisuus. - - Tällainen perusteellisuus ja moninäkökulmaisuus ovat sinänsä ansio, mutta ne tekevät tekstistä runsasta ja jonkin verran myös itseään toistavaa. Pientä tiivistämisen varaa olisi siis työssä ollut. - - Edellä mainitusta huolimatta, tuloksena on rikasta ja hienopiirteistä analyysiä Demi-lehden sisällöistä. - - Kaiken kaikkiaan analyysiluvut ovat työn ehdottomasti vahvinta antia, joissa tekijä tuo kauniisti esille tutkijankykynsä. - - Edellä esittämistämme muistutuksenaiheista huolimatta Aino Tormulaisen pro gradu-tutkielma on hyvin strukturoitu, perusteellisesti ja huolellisesti toteutettu, pääosin sujuvasti kirjoitettu hallittu kokonaisuus. Sisällöltään työ on kiitettävän informatiivinen ja kiinnostava eritoten tyttötutkimuksen näkökulmasta katsottuna. Niinpä esitämme tutkielman hyväksymistä pro gradu-tutkielmana arvosanalla Magna cum laude approbatur.”

Olen periaatteessa todella tyytyväinen. Tiesin palauttaessani, että M arvosana tulee olemaan, mutta totta kai elättelin toiveita paremmasta. Joten samaan aikaan tunnen helpotusta siitä että arvosanan odotus on ohitse, tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä. Lisäksi tänään meinasin hermostua tapaamisessa Writing Centerin kanssa. Menin haeskelemaan apus, koska ensimmäisen esseen tehtävänanto on jo saatu. Täytyy opetella kokonaan uusi muotoilu (APA style) täkäläisiä esseitä varten. Tyyli on täysin typerä, mm. sivunumero on oikeassa yläkulmassa, tasauksia ei tehdä jne. Pääsen aloittamaan kirjoittamista vasta ensi viikolla, koska maanantaina katsotaan elokuva johon esseen pitää pohjautua. Viimeisin pidempi kirjoittamani englanninkielinen teksti on olut ylioppilaskirjoituksissa vuonna 2004, joten pientä ahdistusta tunnen. Mutta ei auta kuin yrittää parhaansa. Onneksi monet mukavat vaihtarikaverit ovat luvanneet lukea tekstejäni ja auttaa korjaamaan kieliasua.

Hieman turhauttaa paikallinen tapaamisten sopiminen ja asioista myöhään informointi. Mm. tämä eilen sopimani tapaaminen ei sitten ollutkaan siinä paikassa mikä minulle eilen kerrottiin, vaan yllättäen kyseisen opettajatuutorin toimistossa, joka selvisi minulle vasta kun olin odottanut writing centerin huoneessa yli vartin. Eilen ja tänään täällä on paikalliset opiskelijoiden edarivaalit. Vaaleista ei juurikaan ole puhuttu mitään ja ehdokkaiden mainoksetkin saapuivat vasta viime viikolla. Opiskelijapolitiikka myös naurattaa hiukan. Eräänkin ehdokkaan poliittinen lausunto ja päämäärä on kampuksen kaupan pidemmät aukioloajat. Vaikka onhan se toki hyvä, että opiskelijat edes jollain tavalla ottavat osaa opiskeluympäristönsä asioihin.

Hullua on myös se, kuinka täällä pienessä AUI-kuplassa juoruillaan ihan joka asiasta. Kuulin jo, että seurustelen saksalaisen Clemensin kanssa, koska oltiin perjantaina KAHDESTAAN baarissa ja kaiken huipentumaksi menimme vielä sunnuntaina jälleen kahdestaan aamupalalle marchéelle. Maanantaina myös etsittiin ratsastuskerhon tapaamispaikkaa yhdessä ja oltiin syömässä, joten muita vaihtoehtoja kuin seurustelu ei tietenkään ole. Eilen odottaessani Yuria illalliselle, kysyi yksi jenkkityttö heti, että odotanko Clemensiä. Siis totta kai, jos seison jossain yksin, niin luonnollisesti odotan uutta ”poikaystävääni” saapuvaksi. Huh. Mutta toivotaan sateen hellittävän viikonlopuksi. Suunnitelmissa on lähteä kuuden hengen porukalla vaeltamaan Tazaan, jossa on luolia ja muuta hurjaa. Tai mikäli sade jatkuu mennään Rabatiin. Eilisen piristys oli aito perinteinen posti Muumilta ranskan matkailusanakirjan muodossa. KIITOS. Ainiin sain muuten ranskan kokeessa 9,5/10 (23/25 oikein).

Harhaileva aasi viikonlopulta Moylau Idriksestä.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Karilta myös! Kyllä voit olla tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  2. onneksi olkoon gradusta. Tuhansin halauksin. Reipas tyttö. En kyllä yhdy sinun toivomukseesi, että olisipa 30 asteen pakkanen. Täällä melkein on. Lapissa on tälläviikolla mitattu jopa lähes 40 asteisia.Nenä meinaa jäätyä jo kolmessakymmenessakin.Toivottavasti esseesi onnistuu- en epäile sitä yhtään- ja ajattele vaikka minua, jos tulee epävoivon paikka.Olikohan tuo itsekehua?Aurinko paistaa ja kohta pääsee jäälle kävelemään, ah, eikö se ole onnea. Kuulemisiin muumi

    VastaaPoista
  3. Tuo KAUNIISTI esille tutkijankykynsä! : ) Miten kauniisti sanottu! Onnittelut, ja saahan työn joskus lukea jostain?

    VastaaPoista
  4. Gradun voi oletettavasti lukea netistä joskus parin kuukauden päästä. Laitoksella skannaavat jokaisen sivun yksitellen sähköiseksi, joten tuskin ihan heti luettavissa. Mutta jossain vaiheessa voi yrittää tutkia www.uef.fi ja filosofisen tiedekunnan kohdalta.

    VastaaPoista