Aino seikkailee Marokossa

Koti on paras!

2010-05-21T10:26:00.002+01:00

Maanantai-iltana pääsin aivan ajallaan kotiin, vaikka Lontoossa hiukan kuumottikin jos lennot on peruttu. Ilokseni huomasin chillax-asenteeni ainakin vielä siellä olevan yhä toinnassa, kun Aasiasta matkannut suomalaisporukka jonka tapasin oli enemmän hiilenä mahdollisesta lennon peruuntumisesta kuin minä.

Kotona olen vain nauttinut kodista. Ruuasta, kissoista ja Samusta. Ja pikkuhiljaa jo myös kavereista. Tämän aamuinen tiskaus tuntui mahtavan normaalilta. Ja mitä parhautta kun kukaan ei kyttää mihin kellonaikaan saavut omaan kotiisi. Marokon lamppu roikkuu jo eteisessä ja matot ovat lattioilla. Joitain digikuvia kehitytän tänään valokuviksi ja pistän Marokkoni seinälle.

Yuri tulee kahden viikon päästä Suomeen, joten taisi tästä reissusta jotain jäädä käteen. Sitä ennen viimeinen viisaudenhammas leikataan ja siitä sitten toivutaan. Kaikki kysyy että mites se Marokko? Hankala oikein vastata muuta kuin että mites se, hyvin meni. Oli kivaa mutta koti on parempi. Arvosanat olivat tulleet. Ranska A, muut vain "passed". Harmi, olisi ollut kiinnostavaa tietää mitkä arvosanat kaikista niistä esseiden tuottamisista olisi lopullisesti tullut.

Lähdössä

2010-05-16T11:06:00.001+01:00

Neljän tunnnin päästä lähden Ifranesta Fesin lentokentälle ja toivon hartaasti lentoni Lontooseen lähtevän. Saa nähdä kuin käy. Eilisen juhlinnan jäljiltä voimat on melko vähissä, mutta eiköhän se tästä skarppaannu kotimatkaa varten.

Kuusi yötä kotiin

2010-05-10T19:45:00.005+01:00

Viime perjantaina hyvästelin Clemensin, joka lähti kohti Espanjaa ja uusiutuvien energioiden konferenssia. Vaikka kovasti olin sitä mieltä, ettei minua täältä lähteminen itketä, niin kylläpä jo ehti itkettää perjantaina Clemensin lähtö. Kuitenkin reippaina tyttöinä lähdettiin Yurin kanssa kohti Fesiä, vietettiin siellä yö ja aamulla hypättiin bussiin kohti Chefchaouenia. Toista kertaa minulle, mutta ensimmäinen kerta Yurille ja itsekin halusin päästä sinne uudelleen paremmassa säässä kuin kolmen viikon takaisessa vesisateessa. Ilmapiiri on siellä kyllä kaikin puolin rento ja normaali Marokon häsläys ja tyrkytys puuttuu kokonaan. Kissatkin ihan tunki syliin. Matka Chaoueniin oli aika lailla samanlainen siis kuin viimeksi: yksi yö Fesissä, matkustusta, yksi yö perillä ja sunnuntaina palattiin takaisin (yllättäen jälleen kylmään ja sumuiseen Ifraneen). Tällä kertaa perillä sinisissä puitteissa onneksi paistoi aurinko. Kaikin puolin rentouttava ja mukava viimeinen viikonloppu ennen kokeita – ja mikä parasta kahdestaan laatuseurassa. Aluksi vaikutti ja kuulosti siltä että kaikki vaihtarit suuntaavat Chaoueniin kyseiseksi viikonlopuksi, mutta lopulta paikalla olimme vain me.

Viimeistä (ja vaikeaa) esseetä kirjoittelen seuraavat päivät. Tänään oli ranskan kirjallinen koe, keskiviikkona suullinen ja lauantaina viimeinen islamilaiseen taiteen koe. Kaikkien cashwallet rahat alkaa olla lopussa, joten huomenna mm. kokataan currya. Viimeiset Ifrane kierroksetkin täytyy joku päivä suorittaa. Huomasin viime viikolla että täällä onkin paljon paikkoja joissa en ole koskaan käynyt. Sunnuntaina sitten Fesistä Lontooseen ja maanantaina Tampereelle. Toivottavasti tulivuoren tuhkat nyt pysyvät poissa reitiltäni. Tällä hetkellä olen melko hermostunut siitä kuinka kotiinpaluu sujuu. Toivottavasti hyvin.

Nyt on ehkä aika jo listata mitä käteen on jäänyt – tai tarttunut tähän mennessä. Varmaan monia asioita huomaan ja tajuan vasta myöhemmin, mutta nyt jo jotain.

- ranskan alkeet (vaikken ollut suunnitellut opiskelevani yhtään uutta kieltä enää)
- noin kymmenen sanaa arabiaa
- hyvä naisryhmä kerran viikossa
- 12kpl 5-20 sivun antropologian esseetä/tehtävää (ja se yksi viimeinen vielä työn alla)
- 1820 valokuvaa
- kaksi erittäin hyvää ja tärkeää ystävää (ja muutama kaveri)
- erikoisia, pääosin hyviä ruokakokemuksia
- lukuisia le petit bouteille vin rouge et flag speciel bière au restaurant Aguelmam (maassa jossa alkoholikulttuuria ei juuri ole)
- tällä hetkellä kymmenen kirjaa kotiin kannettavaksi (ja lisää naistutkimuksen kirjoja tulossa)
- yhdet rikotut ja sittemmin korjatut silmälasit (kaipaavat lisäkorjausta kotona)
- yksi pahasti nyrjähtänyt nilkka joka on edelleen kipeä
- neljä paria korvakoruja ja niihin liittyvä uuden lookin suunnitelma
- kesäopiskelusuunnitelma ja elämän ”inshallah” aikataulutus ja ajatus
- toivottavasti samainen rento inshallah ja chillaxing asenne myös kotiin tuotavaksi
- monen monta pelottavaa grand taxi kokemusta
- huonoon kuntoon kuivuneet hiukset (suunnitelma uudesta lookista sisältää hiustenleikkuun)
- varattu viikon loma Marokkoon lokakuussa
- huomattavasti parantuneet englanninkielen taidot sekä uusi taito kirjoittaa oikeasti esseitä englanniksi. Lukuisten kieliopin korjailujen jälkeen myös taito kirjoittaa edes vähän oikein.
- noin kymmenen vierailtua marokkolaista kaupunkia, kaksi auringonnousua Saharassa, turistiranta ja auringonlaskut Agadirissa…
- katkaravut ja oliivit osaksi ruokavaliota
- lukuisia tietokoneen ja internetin äärellä vietettyjä tunteja, karmaisevaa koti-ikävää ja ajoittaista tylsyyttä sekä yksinäisyyttä
- lähemmäs kymmenen uitua kilometriä ja useita aerobic-tunteja, jotka molemmat jouduin jättämään nyrjähtäneen nilkan vuoksi, joten en palaakaan kotiin huippukunnossa niin kuin luulin alkuvuodesta vaan entistä huonompikuntoisena
- aika lailla suuri arvostus oman kotimaan tarjoamasta ja mahdollistamasta turvallisuudesta, yksityisyydestä, rauhasta ja mahdollisuudesta mm. kävellä yksin kadulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sekä lukuisia muita ajatuksia mm. suomalaisen joukkoliikenteen, sukupuolten tasa-arvon, koulutusjärjestelmän jne. arvostuksesta

- Rohkeutta!

Vappu ja 12 päivää

2010-05-04T12:55:00.005+01:00

Kotiinlähtö alkaa olla lähellä. Ensi viikon alussa täytyy viimeistään koepakata, jotta tiedän onko matkatavaraa liikaa. Tämän viikon illat on buukattu täyteen illallisia ja viimeisten aikojen viettoa, koska porukka lähtee vähän eri aikoihin koteihinsa. Eilen illallistettiin jo Women and identity ryhmän kanssa. Syöminen ulkona onkin tällä hetkellä minulle parempi vaihtoehto, sillä yliopiston maksukortilla killuu enää kaksi euroa. En haluaisi lisätä sinne rahaa jos en saakaan kaikkea käytettyä, mutta täytyy nyt katsoa millaisia ruokailuratkaisuja on mahdollista keksiä.

Yksi ärsyttävä essee enää kirjoitettavana, muuten alkaa opiskeluhommat olla purkissa. Viikonloppuna toivottavasti Yurin kanssa pyörähdetään jossain reissussa, mutta aikaistuneen ranskan kokeen vuoksi viikonloppua ei pystytäkään pidentämään maanantaille.

Vappua ja viime viikonloppua vietettiin täällä Ifranessa. Pieni kolmen hengen kansainvälinen perheemme vaelsi Ifranen metsissä ja tietä pitkin takaisin koko päivän saldona reilut 20km. Täysin raatoja kaiken sen urheilun ja ulkoilun ja eväiden syönnin päälle oltiin, mutta silti hienosteltiin ja pukeuduttiin viimeisen päälle uuteen vasta avattuun Michlifen hotelliin jossa yksi yö maksaa 600-800 euroa. Yötä siellä emme tietenkään viettäneet, mutta yhden drinkin verran istuttiin ja ihmeteltiin pitkään hehkutettua luksuslukaalia. Lähtiessä eksyttiin pihamaalle eikä löydetty uloskäyntiä. Muuten viime viikonloppu meni lepäillessä ja yhteistä laatuaikaa viettäessä. Kotiin tekee jo kovasti mieli, mutta eiköhän nämä viimeiset päivät aika hujauksessa ole ohitse.

Saharainen luokkaretki

2010-04-25T19:12:00.005Z

Pyörähdin tuossa toistamiseen Saharassa, nyt vähän toisella laidalla. Antropologian kenttätyökurssi suuntasi field tripille Pohjois-Afrikan suurimpaan keitaaseen, Tafilalt, keräämään materiaalia final paperiin. Lähdettiin perjantai-iltapäivällä ja saavuttiin Erfoudiin alkuillasta. Illallisen jälkeen yöpuulle ja lauantaiaamusta kentälle. Aiheenani Gender and age as seen in the streets, metodina havainnointi kielitaidon puutteen vuoksi. Aamusta tarkkailin muiden kanssa marcheella ja iltapäivällä pääkadulla itsekseni. Muistiinpanoja syntyi 10 sivua molemmin puolin joten helposti 10 sivun esseen työstää. Torstaina on jo suullinen esitelmä, mutta onneksi oli aikaa ja suunnittelin sekä työstin aineistoa jo järjestykseen. Alla mm. kuvamateriaalia: tyypillinen paikallinen nainen. Tästä, sekä naisten prosentuaalisesta huomattavan pienestä määrästä julkisilla alueilla riittää kyllä ammennettavaa.

Lauantai-iltana mentiin paikallisten sufilaisuutta (islamin mystiikkaan perustuva haara, jota pidetään harhauskoisuutena) harjoittavien yhteisöön illalliselle. Matkalla pysähdyttiin mahtavaan fossiilimuseoon ja kauppaan, jossa olisi helposti voinut viettää tunteja. Mutta ei marokkolaiset nuoret, joten jouduin tekemään hankintapäätökset pienellä kiireellä ja mukaan tarttui vain sellaisia jotka eivät isäni sanojen mukaan ole ”niin kiinnostavia”. Sufien luona syötiin ja kuunneltiin sufimiesten laulaen esittämää runoutta ja varsinaisen illallisen jälkeen myös rummutusta. Osa miehistä meni laulamisesta (ja varmaan mystisestä uskonnostaan) ihan transsiin ja heiluminen oli kuin punk-keikalta. Kokemus oli vähintäänkin erikoinen, mutta varmasti myös uniikki. Harvalla on mahdollisuutta päästä seuraamaan tuollaista autenttista vähemmistöyhteisön kulttuuria läheltä. Olin illan jälkeen ja vieläkin vähän hämmentynyt eikä asiaa auta se, etten ihan kokonaan pysynyt kärryillä mistä heidän islamissaan tai porukassaan on oikein kyse. Mutta aion tässä perehtyä jälkikäteen vähän aiheeseen, jospa se siitä. Kaksi marokkolaista tyttöä vietti päivän keräten tutkimusmateriaalia osallistuen sufi-naisten päivän askareisiin ja heidän kokemuksensa oli vielä harvinaisempi, usein naisten pariin ei päästetä ulkopuolisia.

Illalliselta kotiuduttiin hotelliin vasta yhdeltä aamuyöllä ja koska olimme niin lähellä autiomaata kannatti mahdollisuus käyttää. Niinpä aamuneljältä ylös ja kohti Merzougaa odottamaan jälleen kerran Saharan auringonnousua. Merzougan dyynit olivat kyllä kuvauksellisemmat kuin aiemmin kokemani, mutta myös tuuli kovempi. Kaikki marokkolaiset kurssikaverini onnistuivat rikkomaan kameransa saadessaan hiekkaa kameroidensa sisään. Itse olin nopeampi kuin hiekkapuuskat ja suojasin (Samun) kameran huolella ja loppujen lopuksi olin ainoa ehjän kameran keralla. Paluumatkalle Ifraneen lähdettiin jo ennen puoltapäivää ja oltiin vielä valoisan aikaan perillä. Koko viikonlopun etelän aurinko paahtoi ahdistavan kuumasti ja tyypilliseen Ifranen tapaan, saavuttuamme alkoi sataa.

Ensi viikko menee final paperia ja esitelmää työstäessä. Tulevana vappuviikonloppuna toivottavasti päästään tekemään viimeinen ”perheviikonloppu” Clemensin ja Yurin kanssa. Sen jälkeen vielä jäljellä yksi pitkä viikonloppu, koska loppukokeet ovatkin vasta viikon lopulla ja niihin voi lukea jossain muuallakin kuin Ifranessa.

Koti 22 päivän päässä. Varmaan jotain täältä jää kaipaamaan, mutten ainakaan vielä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Tällä hetkellä koti, oma sänky, oma Samu ja kissat, oikea ruoka, yksityisyys ja oma elämä tuntuu paratiisilta.

Turistit kylässä ja Chefchaouen

2010-04-20T18:44:00.007Z

Aino- ja äitituristi Rabatissa

Noniin parantumisen, viikonlopun matkailun ja esseen kirjoituksen jälkeen on vihdoin aikaa päivittää. Äiti ja isä siis saapuivat reilu viikko sitten perjantaina Fesiin, jonne matkasin heitä vastaan. Suunnattiin kentältä suoraan medinaan Bab Boujolou portille ja viereiseen hotelliin. Pyhän perjantain medina oli hiljainen ja rauhallinen, joten se oli hyvä päivä laskeutua ja totuttautua tähän kulttuuriin. Perjantaina vain tutkailtiin ja käppäiltiin. Lauantaiaamun ensimmäinen herätys osui auringonnousun rukouskutsuun noin klo 04, koska hotellin viereinen minareetti kajautti noin puolen tunnin mittaisen kutsun. Lauantaina hoidettiin pakolliset shoppailut alta pois matto-Muhammedin johdolla ja medinan vilske olikin enemmän normaalia kuin edellisenä päivänä. Iltapäivästä junalla Rabatiin, majoittuminen kissahotelliin ja kaupungin perustutkailua. Illan hämärässä isä ehdittiin jo hukata, mutta onneksi perhelogiikka toimi ja tapasimme hotellilla. Sunnuntaina roomalaisten chellah ja juutalaisten kasbah jonka jälkeen junalla Meknesiin ja taxilla Marjanen kautta Ifraneen.

Turistivanhemmat valtameren äärellä

Maanantaina käytiin Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä. Moulay Idriss on muslimien yksi pyhistä paikoista ja jos siellä vierailee seitsemän kertaa ei tarvitse mennä Mekkaan. Tämä kerta oli minulle jo kolmas, joten lähellä ollaan jos satun kääntymään muslimiksi (epäilen). Tiistaina Azrou ja souq, jossa suoritin samalla antropologian kenttätyökurssin osallistuvaa havainnointia. Azrousta tuliaisena oli myös ruokamyrkytys, mutta onneksi siis tosiaan vain minulla. Keskiviikkona olin puolikuollut ja täytyi jättää lentokentälle saattaminen välistä. Nukkuminen, syömättä jättäminen, health centerin antamat neljät (!) lääkkeet, Yurin hoiva ja useat vessavierailut lopulta kuntouttivat minua niin, että olin torstaina jo lähes jaloillani ja perjantaina jo lähes reipas ja kykenin menemään ranskantunnille.

Pakollinen Ifranen turistikuva leijonapatsaalla

Chefchaouenin kaupunkia

Perjantaina myös kuulostelin itseäni koko päivän ja lopulta tulin siihen tulokseen, että olen tarpeeksi terve lähtemään Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Lähdettiin kolmen maissa kauheassa kaatosateessa Fesiin, jossa huomattiin ettei iltapäivästä Chaoueniin mene yhtään bussia. Puoliltaöin olisi mennyt yksi, mutta päätettiin nukkua yö Fesissä ja lähteä matkaan aamuseiskalta. Lauantaina sitten matkattiin reilut viisi tuntia ja maisemat olivat mahtavat. Olin ajatellut lukea antrokirjaa, muttei mutkainen tie oikein antanut mahdollisuutta ja lisäksi maisemien tuijottelu voitti. Tyttöjen suunnitelma oli vaeltaa, minun relata ja valmistella esseetä. Saavuttiin kuitenkin Chefchaoueniin niin myöhään ja tihkusateeseen etteivät tytötkään halunneet lähteä vaeltamaan. Sen sijaan syötiin, shoppailtiin ja tutkittiin kaupunkia. Shoppailuun Chefchaouen olikin varsin sopiva. Ja etenkin kun olin ehtinyt hermoilla aikaistuneen kotiinpaluuni vuoksi siitä, etten ole hankkinut itselleni juuri mitään täältä, keskityin nyt tuliaisiin itselle. Sunnuntaiaamuna satoi kaatamalla ja tyttöjen aikaisen heräämisen ja vaelluksen suunnitelmat kaatuivat jälleen. Lähdettiin Fesiin päin bussilla yhdeltä ja matkalla sää kirkastui. Ifraneen tullessa oltiin kuitenkin taas sadepilvessä ja oli kylmä kuin mikä.

On se todella "Blue city"

Viime päivät olen tahkonut esseetä valmiiksi, suunnitellut seuraavaa ja valmistautunut viikonlopun kenttätyöhön Tafilaltissa. Tänään oli kenttätyön tutkimussuunnitelmien deadline (oikeasti se oli jo viime viikolla ja minä palautin omani päivän myöhässä sairastamisen vuoksi), mutta kukaan muu kuin minä ei ollut palauttanut tai palauttanut tänään mitään. Oma suunnitelmani tuli takaisin A:n ja ”very good”-kommentin kera (samoin kuin kaikki muut kenttätyökurssin tehtävät) ja sain vapautuksen tunnilta, jonne kaikki marokkolaiset kurssitoverini jäivät kirjoittamaan suunnitelmiaan viikonloppua varten. Tämä kuvastaa paikallisten opiskelumotivaatioita jokseenkin hyvin. Omat arvosanani eivät kyllä kaikissa tapauksissa tunnu ansaituilta, koska mielestäni esseeni eivät kovin kummoisia ole olleet. Joko arvosanoissa on vaihtaribonuksia tai sitten marokkolaisten kirjoitelmat ovat kammottavia. Tosin tutkimussuunnitelmaan, jonka väsäsin sairastelun sivussa, panostin niin paljon, että etsin tutkimuskirjallisuutta ja lähteitä, lainasin metodologiakirjallisuutta jne. niin kuin kuuluukin, mitä proffan mukaan paikalliset eivät edes osaa kunnolla tehdä.

Kotiinpaluulennot on varattu. Lähtö täältä 16.5. Lontoon kautta Tampereelle 17.5. Samulle ja itselleni ostamani lennot toukokuun lopulle siirsin lokakuun syyslomalle, jolloin odottaa sitten paluu Marokkoon loman merkeissä. 27 päivää, kolme esseetä ja kaksi final-loppukoetta kotiinpaluuseen. En malta odottaa.

Sairaana

2010-04-15T11:55:00.002Z

Äiti ja isä lähtivät eilen ja minä sairastuin mitä ilmeisemmin ruokamyrkytykseen. Toisaalta hyvä että sen sain minä, eikä vanhempani, joiden täytyi lentää kotiin. Syötiin samaa ruokaa, mutta ainoastaan minä sairastuin. Tänään olo on onneksi hiukan parempi kuin eilen, jolloin jopa vesilasillinen tuli ulos jompaa kumpaa kautta.

Äidin ja isän kanssa käytiin Fesissä, Rabatissa, Volubiliksessä ja Moulay Idriksessä sekä Azroussa. Siitä sitten lisää kunhan tästä voimistun. Tarkoitukseni on kyllä vomistua huomiseen, jotta pääsen Katherinen ja Anna-Clairen kanssa Chefchaoueniin. Jäljellä on nimittäin vain kaksi vapaata viikonloppua ja mielummin viettäisin ne jossain muualla kuin AUI:ssa. Koulutöitäkin on aika lailla rästissä, pelkästään äidin ja isän viihdyttämisenkin vuoksi, mutta erityisesti nyt sairastamisen vuoksi.

Enää viisi viikkoa jäljellä ja kotiin! Jos joku halukas blogini lukija, mielellään miespuolinen, haluaisi tulla hakemaan minut ja matkustaa kanssani viikon Marokossa 13.-22.5. se voisi olla mahdollista. Viime viikolla hankitut lentoliput Samulle jäävät mahdollisesti käyttämättä hänen onneksi saatuaan töitä. Joten vapaaehtoiset saa ilmoittautua.

Koti-ikäväinen viikko

2010-04-04T17:47:00.004Z

Tällä viikolla on ollut suuria vaikeuksia sopeutua taas opiskelemaan. Lisäksi rentouttavan loman jäljiltä olen ollut super-väsynyt koko ajan. Lomailu ja matkustaminen väsyttää. Tällä viikolla olen kuitenkin käynyt kiinnostavia keskusteluja niin marokkolaisten kuin vaihtareidenkin kanssa mm. naisten asemasta ja naisena Marokossa vierailusta ja yleisemmin vaihtanut Marokko- ajatuksia ja kokemuksia. Tällä viikolla olen ollut toistaiseksi eniten koti-ikävissä ja valmis lähtemään kotiin hetkenä minä hyvänsä. Aika monilla muillakin vaihtareilla on ollut samansuuntaisia ajatuksia nyt lukukauden toisen puoliskon alkaessa.

Haisuli Saharassa

Ohjelmassa tällä viikolla on myös ollut kuraattorin haastattelu ja sen litterointi, esseen kirjoitusta ja ranskan palauttelua mieleen. Juuri kun viime viikolla Robinsonissa sain saksan taas käynnistymään, se sekoittuu nyt ranskayrityksiini. Suunniteltiin ja palloteltiin tämän viikonlopun matkustusvaihtoehtoja koko viikkoa. Yuri oli kevätloman Turkin matkastaan selvästi väsynyt, muttei kyennyt myöntämään sitä vaan suunnitteli kovasti kanssani Tangeriin tai muualle pohjoiseen matkaamista. Itse kuitenkin havaitsin torstaina, että esseelleni ja energialleni saattaisi tehdä hyvää pysytellä yksi viikonloppu rauhassa Ifranessa. Niinpä perjantaina (marokkolaisesti avoimet suunnitelmat viime hetkeen saakka) päädyttiin lopulta pitämään lepoviikonloppu. Lepoiluuni on kuulunut esseen kirjoitusta, mutta myös bileet perjantaina, hyvää ruokaa ja perusistuskelua kera viinin Aguelmamassa eilen.

Haisuli ja berbeerikoti High Atlaksella

Keskiviikkona käytiin iltapäivän pikaisella shoppausreissulla Fesissä, jotta saan lähetettyä tuliaiset äidin ja isän mukana ensi viikolla kotiin eikä tarvitse kannella ostoksia tulevan viikonloppuna mukana. Ensi viikon missio on käydä Marjanessa (Marokon Prisma) ostamassa ruoka-aineksia ja hiusväriä. Päätettiin aloittaa korealais-amerikkalaisen Robyinin kanssa keskiviikon kokkauspäivä, koska kampuksen ruoka alkaa tulla korvista ulos. Ensi viikon suunnitelmissa on pasta carbonara, mutta täytyy varmaan soveltaa alkuperäistä reseptiä, kun pekonia voi olla hankala löytää. Tänään kuulin mielestäni käen kukkuvan, mutta jäin pohtimaan että tekeekö käki talvimatkoja ja onko kukkumista edes mahdollista kuulla täällä. Muuten täällä on kyllä ihan kevät, sellainen vaihteleva Suomen kesäkuun alun sää. Öisin saattaa olla ihan todella kylmä ja pakkastakin, mutta päivisin on aurinkoista, kukat kukkii ja runsaasti erilaisia lentäviä ötököitä on ilmestynyt kuvaan.

Haisuli uima-altaalla

Rentoutunut olo loman jäljiltä

2010-03-28T21:01:00.007Z

Kevätloma takana. Rentoutunut ja hyvä olo jäljellä. Lisäksi reilu kilo viikossa kertynyttä elopainoa ja nyrjähtänyt nilkka. Ensimmäinen osa yhdessä 100 opiskelijan kouluretkellä osoittautui pääasiassa bussissa istumiseksi ja hotellista seuraavaan ajamiseksi. Mutta kokemus sinänsä ja Saharan autiomaassa on nyt käyty. Toinen osa vaihtelevissa maisemissa kahdestaan Clemensin kanssa, jonka kanssa emme edelleenkään seurustele saatikka ole naimisissa, mitä jopa poliisi Marrakechissa epäili innostuen kansainvälisestä parisuhteesta. Pitkän yhdessäoloajan jälkeen tosin tiedän jo Clemensin nukkuvan sikeästi ja heräävän hitaasti sekä pistaasijäätelön olevan hitti. Clemens sen sijaan tietää milloin minulla on ”cat-face” tai ”angry-hungry” tilanne sekä mikä on paras keino hermostuttaa minut. Clemensiä parempaa matkustusseuraa on vaikea löytää, ja ainoina eurooppalaisina kampuksella ymmärrämme harvinaisen hyvin toisiamme.

Lauantai. Yön ajamisen jälkeen pysähdyttiin aamupalalle Errachidiaan, jonka jälkeen ajettiin lisää ja pysähdyttiin lounaalle todella kauniiseen laaksoon, ajettiin lisää ja yöksi hotelliin Ourzazateen. Ruoka hienosteluhotellissa oli hyvää, samoin seura ja ihanat puhtaat lakanat.

Sunnuntai. Bussissa istumista, hienojen maisemien ikkunasta tuijottelua, ruusukaupunkiin pysähtyminen sekä lounastaminen Zagourassa, josta hankittiin huivit aavikolle. Bussissa istuminen vaihtui jeepissä istumiseen kahdeksi tunniksi matkalla telttaleiriin. Ajo leiriin oli kyllä hauska ja kiinnostava, ja meidän kuljettajakin erityisen mukava. Mutta perille saavuttiin pilkkopimeään. Kiinnostavaa oli myös, että autiomaassa ensimmäisenä vastaan tulivat vesivessa ja sähkövalot (dieselillä). Tätä en osannut odottaa, mutta ilmeisesti mm. näistä olosuhteista maksettiin niinkin runsaasti kuin maksettiinkaan.

Auringonnousu autiomaassa

Anna-Claire takanani, jeeppimatka takaisin

Maanantai. Herättiin 5.30 katsomaan auringonnousua, sillä oltiin menetetty edellisenillan auringonlasku ajaessamme aavikon halki. Aamiaisen jälkeen sama parin tunnin matka takaisin sivistykseen ja bussiin. Ei aikaa luvatuille kameliratsastuksille tai muille huvituksille. Pitkä ajomatka takaisin Ourzazateen, lounas ja loppupäivän matka Marrakechiin High Atlaksen ylitse. Tie oli jännittävä ja kaunis ja matka vierähti saksalaista musiikkia ja asiaohjelmia kuunnellessa. Marrakechiin saavuttiin vasta kymmenen jälkeen. Jaoin huoneen neljän jenkkitytön kanssa ja heti ensitöikseen huoneen avaimet jäivät sisälle. Onneksi GerMan Clemens saapui ja pelasti kiipeämällä avoimesta ikkunasta avaamaan oven. Käveltiin vihdoin kaiken istumisen jälkeen syömään, mutta kaikki paikat olivat kiinni. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että söin amerikkalaisten mukana KFC:ssä (Kentucky Fried Chicken), koska se oli ainoa paikka lähettyvillä auki.

Tiistai. Noin +25-30c. Aamusta tyttöjen kanssa Marrakechissä ostoksilla (ostin flipflopit rantaeloa varten) ja aikaisella lounaalla. Erottiin puolenpäivän maissa omiin suuntiimme eli minä ja Clemens suuntasimme kohti High Atlasta ja Imlilliä. Grand Taxilla Asniin ja sieltä jatkettiin Imlilliin pienellä bussilla kapeita, jyrkkiä ja hurjia vuoristoteitä pitkin. Lonely Planetin suosittamaan pikkuhotelliin onneksi mahduttiin ja tavattiin siellä puolalainen Englannissa asuva pariskunta, joiden kanssa istuttiin jutellen monta tuntia. Illemmalla lähdettiin alas kylään syömään ja hämärässä kompastuin ja taitoin nilkkani. Sinnikkäästi sisulla eteenpäin, eikä edes koskenut itkemisen verran. Vaellusinto oli kova, joten päätin ettei jalkaan koske.

Clemens vaeltamassa

Keskiviikko. Aamulla oli pakko myöntää, että jos jokaisella askelmalla kipu jalassa on sietämätön ei ole ehkä järkeä lähteä reilun kymmenen kilsan vaellukselle. Ja koska Clemens halusi palavasti vaeltaa kunnolla, en myöskään halunnut olla ihan hirveänä hidasteena. Niinpä minä vietin päivän nilkkaa kylmällä hautoen ja lukien hotellin terassilla mielettömissä maisemissa. Illalla tavattiin kuusissakymmenissä oleva jenkkipariskunta, joka on tien päällä nyt kymmenettä vuotta. Heillä ei ole lapsia, eläköityivät aikaisin tehtyään kovasti töitä. Liikkuvat normaalisti pyörällä, mutta nyt tulivat Marokkoon pääsiäistä ja kylmää pakoon hetkeksi. He palaavat jenkkeihin kerran vuodessa vakuutussyistä kahdeksi kuukaudeksi ja sitten taas Eurooppaan pyöräilemään. Kiinnostava elämäntapa, ja paljon mielenkiintoisia tarinoita matkoilta.
Terassi, jossa vietin suurimman vuoristoaikani.

Torstai. Vuorilta laskeutuminen takaisin Marrakechiin. Jalka kärsi jo kävellä, muttei mitään hyppyjä sentään. Oltiin suunniteltu toista reittiä Agadiriin, mutta sen osoittauduttua turhan kalliiksi päädyttiin matkaamaan seikkailijaeläkeläisten kanssa yhdessä grand taxilla Marrakechiin. Siellä satuttiin täydelliseen ajoitukseen bussin kanssa, joka lähti 15 myöhemmin. Neljän tunnin matkaamisen jälkeen rantauduttiin Agadiriin ja pienoiskokoiseen Saksaan, all-included Robinson Clubiin. Hotellihuone oli valtava ja luxus, ravintolat ja ruoka uskomatonta ja erityisesti täällä (ja vielä erityisemmin AUI:ssa) vietetyn ajan jälkeen tuoreet kasvikset ja salaatit, maito, porsaanliha ja juustot olivat erittäin tervetulleita. Ruokabuffeet olivat huomattavasti parempia ja suurempia kuin koskaan esim. laivalla näkemäni. Iso huone oli täynnä erilaisia kokkaussaarekkeita, jossa ruoka valmistettiin juuri sinun lautaselle. Päästiin perille noin viiden aikaan, joten torstaina ehdittiin nauttia vain illallinen ja pikainen suomalaisen saunan kokeilu. Mutta koska vuoristoaamiaisen jälkeen oltiin eletty vain kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöille, meni syöminen ensimmäisenä iltana nälän ja ruokahulluuden vuoksi vähän överiksi.

Ihanat saksalaiset ja hotellin kissojen hellä huolenpito: Katzen restaurant

Perjantai. Mahtavan aamiaisen jälkeen rannalla loikoilua ja lueskelua sekä unien jatkamista. Lounas, jota aamiaisen jälkeen ei oikein meinannut jaksaa. Lounaan jälkeen bussilippujen ostaminen ja keskustaan matkaaminen sen vuoksi. Paluu tapahtui rantaviivaa kävellen satamasta saakka, joten muutama kilometri ihan liikuttiinkin. Lötköilyä ja saunomista. Ensiksi hämmentyneenä etsiskelin naisten puolta tajutessani alastomien miesten istuvan saunassa. Olen jo turhan marokkolaistunut ja häveliääksi muuttunut etten enää muistanut kuinka saunoa ja, että saksalaisilla on vahva nudistikulttuuri - heidän yleiset saunatkin on molemmille sukupuolille. Saunominen kaiken kaikkiaan oli ihanaa ja 17asteinen ulkoallas viilensi tehokkaasti. Parin tunnin illallinen jälkeenpäin ja suoraan kaiken makoilun ja rentoutumisen voivuttamina melko aikaisin nukkumaan.

Lauantai. Huoneesta täytyi poistua klo 11, mutta satojen saksalaisten keskellä hotelli ei välitä siitä, kuinka kauan kaksi ihmistä muita palveluita käyttää. Edellisenä päivänä oltiin havaittu, ettei itse Agadirissa kaupunkina ole juurikaan nähtävää ja päädyttiin jatkamaan lekottelua hotellilla aina yöbussin lähtöön saakka. Jälleen saunomista, rentoilua, ruokaa ja juomaa koko maksetun rahan edestä. Saunakokemus tällä kertaa oli saksalaisvivahteinen. Saunottaja heittää tuoksuöljyistä löylyä, jonka jälkeen heiluttaa märällä pyyhkeellä kuumia aaltoja saunojien päälle. Kuumuus muuttui todella hurjaksi jopa minulle, mutta tätä helpotettiin jääpaloilla ja etukäteen syödyillä mehuisilla hedelmillä. Kiinnostava kokemus ja saksalaisturistit onnessaan. Osa saksankielentaidoistani pikkuhiljaa palautui noina kolmena päivänä. Ich kann sehr viele verstehen, aber ich nicht so gut deutsche spreche. Mutta hämmennettiin kyllä henkilökuntaakin puhumalla saksaa, ranskaa, englantia ja muutamia sanoja arabiaa. Keskenämme Clemensin kanssa suurimmaksi osaksi puhumme englantia. Marokkolaiset tarjoilijat palvelivat saksaksi, kiitoksia sanoimme arabiaksi, johon hämmentyneet lokaalit vastasivat ranskaksi. Illallisen jälkeen yöbussi Rabatiin lähti 22.30 ja hämmästyksekseni sunnuntaiaamuna herätessä yhdeksän tunnin matka ei tuntunutkaan niin pitkältä, vaikka olin luullut olleeni hereillä suurimman osan ajasta.

Sunnuntai. Pääkaupunki Rabat, +23-25c oli ihanan rauhallinen. Kukaan ei hyökännyt kimppuun myymään mitään - mukavaa vaihtelua. Käppäilyä medinassa ja kasbahssa sekä roomalaisten raunioiden (ja kissojen sekä kattohaikaroiden) katselua. Juna klo.12.12. Meknesiin, jossa tapasimme muita AUI-opiskelijoita, joiden kanssa jaettiin taksi takaisin ”kotiin”.

Chellah rauniot Rabatissa tänään aamulla

Lähdössä

2010-03-19T22:13:00.006Z

Haisulin kanssa lähdemme hetken kuluttua lomalle. Vielä lähtötunnelmissa kirjoitan, koska en reiluun viikkoon pysty teitä lainkaan informoimaan. Kahden tunnin päästä bussit starttaavat ja yö vietetään viihtyisästi bussissa istuen. En ole ottanut päiväunia, koska haluan olla tarpeeksi väsynyt saadakseni unta matkalla.

Ohjelma tuleville kolmelle päivälle:
Saturday 20st
00:00: Departure
02:30: Pause in Zaida
07:00: Breakfast at Errachidia*
12:00: Arrival to Gorges Toudgha, free visit and lunch*
13:30: Departure to Ouarzazate
16:00: Pause in Kelaate Meggouna
18:00: Arrival and check-in at Hotel Kenzi Azghor
21:00: Dinner

Sunday 21st:
07:00: Breakfast buffet
08:00: Departure to Zagora
12:00: Arrival to Zagora, free visit and lunch*
13:30: Departure to Mhamid El Ghizlane
15:00: Arrival to Mhamid El Ghezlane, departure by SUV to Dunes Chegaga
16:30: Arrival to Hotel Chez le Pacha
•Tea reception
•Afternoon in the desert: soccer, volley, music, dance, camel walks and hiking.*
18:30: Sunset
21:00: Dinner

Monday 22nd:
05:45: Sunrise (for early risers)
07:00: Breakfast
08:00: Departure by SUV to Mhamid El Ghizlane
10:00: Departure to Zagora
11:30: Arrival to Zagora, free visit and lunch*
13:30: Departure to Marrakech
16:00: Pause in Ouarzazate
19:00: Check in CNSS Vacation Center Marrakech
•Free Dinner and night *

Aion niin olla early riser ja katsoa auringonnousua. Huoooh! Aika täpinässä. Tänään olenkin edelliset kuusi tuntia ollut vanhoissa kunnon "ei oo mittään tekemistä" fiiliksissä. Toivottavasti loma on antoisa ja aion todella nautiskella kuin kuvassa: edellisellä lomalla Marrakechissa syödessäni avokado-jäätelöä. Kevätaurinkoa teille Suomeen!

Plussia ja miinuksia

2010-03-16T22:35:00.005Z

Mitähän sitä puuhattiin viime viikonloppuna? Yritän muistella… Perjantaina syötiin pastaa illalliseksi centre villessa Kelseyn kanssa, jolle tarjosin illallisen saatuani esseestä A:n hänen tarkistuksensa vuoksi. Lauantaina field method kurssi suuntasi Sefrouun tekemään havainnointitehtävää. Tunnin kadulla tarkkailun päätyttyä kasassa oli sekalainen joukko epämääräisiä suomi-englanti muistiinpanoja rakennuksen kunnosta, kaupassa myytävistä tuotteista ja kadulla olevien roskien määrästä. Sefrousta sain ostettua myös valkoisen t-paidan ensi viikon lomaa varten, jottei tarvitse koko aikaa kulkea helteellä mustissa. Illalla mentiin Aguelmanin kautta bileisiin, jälleen pormestarin taloon. Tällä kertaa bileet olivat edellisiä rauhallisemmat ja jatkettiin vielä klubille. Kolme tunnin yöunien jälkeen nousin skarppina kohti sunnuntain kenttäretkeä. Political anthropoly kurssi vietti noin neljän tunnin opastetun kierroksen Volubiliksessä tehden muistiinpanoja in class-esseetä varten, joka kirjoitettiin tänään. Oli kyllä kiinnostavaa kuulla raunioista ja rakennusten mahdollisista historiallisista merkityksistä ja nähdä Volubilis kunnolla, etenkin kun edellinen pikapyrähdys oli herättänyt mielenkiinnon. Aurinko paistoi kuumasti sunnuntaina, joten naamahan siinä kärähti. Onneksi ei kovin pahasti, mutta kieltämättä tässä nyt sointuu naama hiustenväriin melko onnistuneesti. Ensi viikkoa varten täytyy hommata aurinkorasvaa.

Tässä mie observing in the Sefrou's madinah

Viikonlopun vapaat hetket kirjoitin Sefrou esseetä ja piirsin karttaa havainnointialueestani. Olen kuulemma edellä muita opiskelijoita, kun olen valmistellut jo kysymykset seuraavaa haastatteluharjoitusta varten. Toivottavasti tämän ennakoinnin ja hyvän opiskelijan maineen ansiosta voin skippailla muutamia tunteja. Suunnitteilla on nimittäin jo seuraava retki aavikolle heti spring breakin jälkeen. Sain tänään islamilaisen taiteen opettajalta lainaksi suomenkielisen koraanin, jonka ajattelin lukaista tässä kohtapuoliin. En kuitenkaan viitsi ottaa sitä mukaan reissuun ettei häviä. Toivon löytäväni turistihelvetti Agadirista suomalaisen sanomalehden ensi viikolla. En malta odottaa! Ensi viikon to-la Clemensin kanssa täällä saksalaisten turistien keskellä. Sitä ennen kuitenkin South trip: retki aavikolle (lähtö tämän viikon pe), jälleen ihana Marrakech, vaellusta (toivottavasti tällä kertaa) High Atlaksella ja ja… saa nähdä.

Volubilis auringossa viime sunnuntaina

Tänään olen ollut pahalla päällä, jonka vuoksi Marokon, tai enemmänkin täällä olon, plus- miinus-listaus.

- ruoka kampuksella
- vuoristosää: viiltävä tuuli, sade, arvaamattomat yllätykset
- yksityisyyden puute
- yksin liikkumisen riskit
- pahanmakuinen suklaa (tosin vain yksi havainto)
- hyvän lukupaikan löytämisen mahdottomuus
- ikävä omaan sänkyyn, kainaloon, kissoja ja kotia
- tuoreet kasvikset ja tuore ruoka, jotka siis uupuvat
- aina vain patonkia tai ranskalaisia
- kloorivesi
- puhelimessa karjuva kämppis
- paikallisten (ja välillä kaikkien) välinpitämätön asenne opiskeluun, työntekoon, ruokaan (jota ne haaskaa), ympäristöön, tasa-arvoon… senkin hemmotellut kakarat!
- väillä ymmärtämisvaikeuksista johtuvat opiskeluahdistukset
- julkisen liikenteen ja liikenneturvallisuuden puute
- äänieristeiden puute (herään joka aamu viereisen huoneen herätyskelloon tuntia ennen omaa herätystä)

+ harvat (tarkasti valitsemani) hyvät ystävät (Yuri, Clemens, Kelsey, Rachid, Wissam)
+ kiinnostavat kurssit
+ uima-allas ja step-aerobic
+ matkustaminen ja ihmettely
+ ruokakokemukset kampuksen ulkopuolella
+ Aguelman
+ halvat hinnat
+ aurinko (silloin kun sen kohtaa)
+ yllätyspostit
+ Women and Identity Group
+ kissat kaikkialla (kuuluu puoliksi miinuksiin kun tekisi mieli pelastaa ne kaikki)
+ ranskan opiskelu (ei tunnu plussalta joka päivä)
+ selviytyminen englannilla ja kielitaidon paraneminen
+ rennon asenteen omaksuminen
+ uusien asioiden oppiminen ja maailmankuvan avartuminen (huh, kuulostipa hienolta)

Ensimmäinen arvosana ja etana!

2010-03-11T16:23:00.004Z

Viime perjantaina ja lauantaina söin illallista Rachidin ja Kelseyn kanssa. Aion pyytää Kelsey huomennakin, josko pääsisin taas kokemaan jonkin uuden ruokapaikan Ifranessa. Lauantaina lähdettiin ihan seuraavalle kylälle syömään legendaarista kanaa ja mausteriisiä. Ruoka Azroussa oli kyllä taksimatkan arvoista, vaikka monet (mukaanlukien taksikuski) kummastelivatkin, että menette sitten naapurikaupunkiin parikymmentä kilometriä kanan takia. Samalla reissulla tuli maisteltua myös elämäni ensimmäinen etana. Söin niitä itseasiassa kaksi. Maku muistuttaa hieman sientä, muttei ole lainkaan voimakas - päinvastoin melko mauton - ja on melkoisen pureskeltavaa. Escargot-keiton liemi sen sijaan oli oikeastikin hyvää, suolaista ja kuumaa. Olin luvannut itselleni (ja Clemensille) että jonain päivänä uskallan kokeilla etanaa. Salama-Saavalaisen logiikalla yllätysetanat, samoin kuin yllätys viisaudenhampaan poistot, eivät pelota niin paljoa etukäteen. Ja niinhän se oli.

Tiistaina sain ensimmäisen esseeni arvosanan, jota jännitin etenkin professorin kerrottua tunnin alussa, että suurin osa esseistä on surkeita ja tarjolla olisi arvosanaa korottavia tehtäviä. Kuitenkin ekasta essesstä repäisin yllätyksekseni parhaan eli A:n. Sisältö oli kyllä ihan huttua, eikä ollenkaan minun tasoistani, joten oletan, ettei taso täällä ole kovin korkea. Lisäksi Kelseyn kielioppitarkastus auttoi siihen, ettei kieli ollut ihan karmaisevinta. Tällä viikolla ollut islamilaisen taiteen koe oli yllättävän helppo, samoin ranskan koe. Huomenna vielä ranskan suullinen koe, joka onkin vaikeampi, sillä puhutusta ranskasta en ymmärrä mitään. Ranskan tuutoroinnista, jota saan tästä lähtien joka keskiviikko, huolimatta ymmärrysvaikeudet ovat melkoiset. Mutta koska arvosanojen saanti olikin noin helppoa, ei minun tarvitse opiskella täällä ihan niin paljoa kuin tähän saakka. Tosin paljon muuta tekemistä täällä ei kyllä viikolla ole.

Olen unohtanut kirjoittaa minussa tapahtuneesta muutoksesta. Jopa Yuri ja Clemens ovat huomanneet, että olen muuttunut tässä lyhyessä ajassa täällä. Selviän ilman tarkkoja aikatauluja ja rennolla asenteella odotellen vain mitä tuleman pitää. En olisi koskaan uskonut organisoivan luonteeni voivan rentoutua näin paljon. Mutta luultavasti se on vain itsesuojeluvaistoa. Yksinkertaisesti täällä ei voi elää tiukalla aikatululla tai suunnitelmilla, koska mikään ei tapahtu ajoissa eikä mikään kulkupeli tai ihminenkään ole sataprosenttisen luotettava. Aina on osattava varautua ja tehdä plan B, C ja D tilanteen mukaan. Toistaiseksi rentoilu tuntuu hyvältä ja toivon, että osan tästä huolettomuudesta voisin tuoda mukanani kotiin.

Enää yhdeksän viikkoa jäljellä. Aika kuluu kyllä siivillä, vaikka samaan aikaan olen potenut kyllästymistä täällä kampuksella. Eilen katselin jo paluulentoja kotiin ja mietin hammaslääkäriä sekä valmistumista.

Kouluelämää

2010-03-05T17:51:00.003Z

Kampuksella vietettävän viikonlopun kunniaksi yliopistoaiheinen postaus. Tämä viikko on mennyt uskomatonta vauhtia. Poikkeuksellisesti eilen ja tänään on hiukan paistanut aurinkokin, mutta alkuviikko oli jälleen karmaisevaa myrskyämistä. Onneksi edellisen viikonlopun aurinkoiset päivät olivat yhä vahvasti mielessä eikä keli harmittanut ihan niin paljoa. Peruspäiväni täällä etenee niin, että herään ma, ke ja pe 08.15 ja suuntaan aamiaisen kautta päivän ainoalle (ranskan)tunnille. Tiistaisin ja torstaisin herätys on tuntia aiemmin jolloin aamu alkaa poliittisella antropologialla ja jatkuu heti suoraan islamilaisella taiteella aina klo 11 saakka. Iltapäivällä on vielä kenttätyökurssi, joka on tähän saakka ollut ajoittain suuri pettymys. Tällä hetkellä käsitellään kolmatta viikkoa satelliitteja, karttoja ja tehdään ryhmätyönä GPS-tehtävää. Olen ollut kuolla tylsyyteen parilla luennolla, koska en ymmärrä yhtään mitään. GPS-tehtävässäkin pojat ovat olleet aktiivisimpia eikä tehtävän tarkoitus, eli epäilemättä GPS-laitteen käytön harjoittelu ole kyllä osunut minun kohdalleni. Mutta jatkossa onneksi pitäisi olla kiinnostavampaa. Ensi lauantaina mapping tehtävän kohteena on Sefrou, jossa kartan piirtämisen lisäksi täytyy havainnoida kaikkea aina hajuista ja fiiliksistä lähtien ja kirjoittaa essee. Myöhemmin luvassa on haastattelua ja kolmen päivän kenttätyö aavikkokaupungissa.

Ranskatuntipäivinä, jolloin on enemmän vapaata, käyn uimassa päivällä ja teen läksyjä. Läksyiksi näitä yliopiston lukemisia täytyy kyllä kutsua. Aina opiskelu ei tunnu kovinkaan akateemiselta vaan enemmänkin lukiotasolta. Torstaisin käyn step-aerobicissä, jota vetää amerikkalainen duracell-pupu ”hey, you can do it, it’s easy!!” This is too easy!” Lounasta täällä syödään klo 11-14, minä yleensä yhdeltä. Yurin kanssa on naurettu, että meillä on viikolla aina ramadan, koska ei haluta maksaa ei niin hyvästä kampusruuasta syömme vain halpoja keittoja lounaalla ja illallisella, joka on tarjolla noin 19-21. Viikonloppuisin voi sitten herkutella. Välillä tosin on pohdittu, että kuinkahan pahoista vitamiinin ym. puutteista kärsitään yksipuolisen ruokavalion johdosta. Toisaalta keitot on järjestään linssi- ja papukeittoja ja syön jogurttia joka aterialla, joten ehkä en ihan heti kuole.

Liityin pari viikkoa sitten alkaneeseen Women and Identity keskusteluryhmään, joka kokoontuu maanantaisin. Ryhmää vetää todella mukava amerikkalainen nainen, joka on myös yliopiston counsellor eli jonkinasteinen kuraattori. Koko lukukaudeksi ryhmään sitoutuneita naisia on yhteensä noin kymmenen, minun lisäkseni muut ovat marokkolaisia. Uskon, että ryhmä tulee olemaan yksi parhaista täältä saatavista kokemuksistani, sillä jo tähänastisen tapaamiset ovat olleet onnistuneita ja innostavia. Ensi viikon kansainvälistä naistenpäivää ja naisten maaliskuuta on pohdittu yhdessä ja suunniteltu kantaaottavien julisteiden levitystä. Keskustelut mm. feminismistä noudattelevat samaa kaavaa kuin Suomessakin (osa on avoimen feministejä, osa ei halua sanoa ko. sanaa ääneen ja osa kieltää olevansa feministejä), mutta myös muutamia hyvin kiinnostavia mielipiteitä siitä, että Marokossa ei olisi lainkaan sukupuolten eriarvoisuutta, on tullut esille.

Ensimmäinen kahdeksansivuinen essee on palautettu kunniakkaasti, tai niin ainakin kuvittelen. Kelsey auttoi korjaamaan kielioppia kirjoittamiseni jälkeen, mihin tuhlautuikin yli kolme tuntia aikaa. Tekstin korjaaminen kesti reilun tunnin. Kaikki tämä tehtiin samana päivänä kun esseen deadline oli. Joten jatkossa varaan yhden kokonaisen päivän ennen palautusta korjaamiseen. Vaikka nyt jo opin paljon virheistäni, joita toistan tekstissä. Toisaalta Kelsey onneksi kertoi, että marokkolaisten englanninkielinen teksti on vielä kauheampaa. Ensi viikolla ranskan ja islamilaisen taiteen mid-term kokeet, joiden vuoksi päätimme pysytellä kampuksella tämän viikonlopun.

Keskiviikkona yliopistolla esiintyi marokkolainen teatteri. Mitään en tietenkään kielestä ymmärtänyt, mutta sen verran selvisi, että kyseessä oli klassinen komedia. Epäselviä tilanteita ja väärinkäsityksiä, puolialaston mies ja hassuja pukuja. Niistähän se Paukkajan kesäteatterikin ammentaa. Toinen show nähtiinkin sitten eilen kun ilmoittautuminen Explorers clubin South tripille alkoi klo 19. Ahtaissa rappusissa jonotti noin sata opiskelijaa tuuppien toisiaan. Itse seisoin jonossa puolitoistatuntia ja kaikeksi onneksi pääsin mukaan retkellä, koska vaihtareille säästellään erityisoikeuspaikkoja. Vaikka olin ajoissa, muut jonossa olijat olivat olleet vielä aikaisemmin paikalla ja minun kohdallani olleet marokkolaiset joutuvat vain jonotuslistalle.

Tiistaina sain mahtavan paketin Abloyn ennustajalääkäreiltä, joka sisälsi ikävänkarkoituslääkkeitä suunnattuna juuri minulle. Melkein puolet suklaista on jo tuhottu, sillä tämä viikko esseineen ja kiireisine päivineen oli kieltämättä melko kauhea. Yllätyspostin saaminen on kyllä parhautta! Toinen parhaus on äidin ja isän kyläily huhtikuun alussa. Täytyy shoppailla ennen sitä, jotta saan lähetettyä ainakin puolet Marokon maallisesta omaisuudestani kotiin.

Paras nukkumapaikka Essaouirssa
He odottavat lihamestarin antimia Marrakechissa. Ja saivatkin palansa kuvan ottamisen jälkeen.

Ihana loma takana

2010-03-01T20:37:00.016Z

Viiden päivän lomalla ehtii paljon. Istua junassa seitsemän ja puoli tuntia luvatun kuuden ja puolen tunnin sijaan. Löytää ihanan miellyttävä riad ja ahmia päivän ensimmäinen lämmin ruoka täydessä hiljaisuudessa. Seikkailla Marrakechin sydämessä ja ihastella kaikkea, erityisesti lamppuja. Pällistellä Djelmaa el Fnalla niin yöaikaan kuin päivällä, jolloin tapaa myös apinoita ja käärmeitä. Seikkailla lisää medinan kaduilla, katsella moskeijaa, jonka mukaan AUI:n moskeija on rakennettu ja vierailla vanhassa royal palacessa. Ostaa lampunvarjostin tinkimisen jälkeen, syödä katkarapua hyvillä mielin ja hämmästellä lisää. Kahdessa päivässä ehtii kuvitella, että Marrakech on Marokon paras kaupunki. Tähän saakka se on ollut Fez, mutta mieli muuttui sillä kaikesta pelottelusta huolimatta Marrakech oli hyvin rento ja miellyttävä paikka eikä yhtään niin aggressiivinen ja hyökkäävä kuin etukäteen pelkäsimme.

Kuvissa: Marrakech ”the red city”, Djelmaa el Fna yöllä, jolloin paikalle rakennetaan yöaikaan toimivat toriravintolat ja tarjolla on kaikenlaista ruokaa.

Ihana chillax and we’ll see attitude jatkui eikä huolta huomisesta. High Atlakselle vaeltamaan lähtö osoittautuikin odotettua kalliimmaksi ja päätimme sen sijaan lähteä länteen. Perjantaiaamuna bussilla Essaouiraan (lausutaan Ssaweera), jossa kahdessa päivässä ehtii rentoutua ja levähtää kiireisen Marrakechin jälkeen. Ehtii myös päättää, että itseasiassa Essaouira on Marokon paras kaupunki. Hotellihuone avec vue sur la mer (merinäköalalla), kissoja ja kalaa, raikasta meri-ilmaa ja rannalla myös kameleita. Mahtava yli kahden tunnin illallinen kera kaiken - aina viinistä, alkupaloista jälkiruokaan. Huomionarvoista on se, että söin useita oliiveja, hyvällä ruokahalulla! Mahtava lounas kasvisravintolassa (kuva), pientä sadetta ja siestaa. Kävelyä, jäätelöä ja nautiskelua sekä toinen mahtava pitkä yli kahden tunnin illallinen. (Kolmas kuva Clemens (vas.) ja Yuri (oik.))

Sunnuntai kuluikin sitten bussissa, junassa ja taksissa takaisin Ifraneen, mutta rentous on yhä tallella. Sama reitti suunnitteilla toukokuulle, sillä olipa ihanaa! Nyt kirjoitan esseetä ja treenaan ranskaa, jota onneksi yksityistuutorini Clemens ja Yuri harjoittivat kanssani koko loman. Kahden viikon päästä on jo spring break, jolloin retkeillään sitten vihdoin High Atlakselle ja suunnitteilla myös turisteilua kera suomalaisten ja saksalaisten turistien Agadirissä all-included hotellissa. Tuleva viikonloppu on vielä auki. Katselin säätiedotteita ja näyttää siltä, että koko Marokossa sataa. Jää siis nähtäväksi.

Bilettä - ja Feziä uudelleen

2010-02-22T22:47:00.010Z

Tapasin melkoisen kollin Café Clockissa :)

Huh, mikä viikonloppu takana. Perjantaina jenkkipojat West Pointista (military school) järjestivät syntymäpäiväjuhlat Jamesille ja Brittille. Jotenkin käsittämättömästi he olivat onnistuneet vuokraamaan Ifranen pormestarin talon vierashuoneet juhlia varten. Itse mayor oli kyseisenä iltana Casablancassa ja hyvä niin. Bileet olivat tavalliset kotibileet hieman hulppeammissa oloissa kuin mihin minä olen tottunut. Mutta muuten ilta oli teinien kotibileet (melkein mitä olin odottanutkin elokuvien perusteella amerikkalaisten collegebileiden olevan), sillä mm. muutama amerikkalainen tyttö (ja suureksi hämmästyksekseni myös Clemens) joi ilmeisesti näyttämisen halusta liikaa ja vietti suurimman osan illasta oksentamassa vessassa. Bileet huipentuivat noin klo 03 paniikinomaiseen huutamiseen ”Police is coming”. Kaikki kiireellä pihalle ja pois paikalta. Jokseenkaan nyt jälkeenpäin en ymmärrä miksi, sillä mitään laitonta ei kukaan tehnyt. Lopulta seuraavana päivänä selvisi, ettei poliisi edes tullut.
Alla kuva biletalosta.

Lauantaina lähdettiin Feziin, koska monella (=mm. minulla) oli takanaan useita kampuksella vietettyjä viikonloppuja. Viiden hengen voimin otettiin grand taxi ja matkattiin vanhaan medinaan. Yuri oli jo aiemmin ollut yhteydessä viime kerralla Fezissä tapaamaamme Mounieriin. Minä olen kyllä edelleen koko ajan uusien ja erityisesti paikallisten ihmisten kanssa terveen varuillaan. Nytkin jaksan ihmetellä miksi joku on hyvää hyvyyttään mukava eikä tahdo mitään vastapalvelusta. Tapasimme myös Mounierin kaverin Norin, joka omistaa riadin (kalliihko, mutta myös aika luxus) ja korjaa ja rakentaa parhaillaan toista. Syötiin paikallisten ruokapaikoissa ja juotiin lukuisia minttuteelaseja. Yöksi mentiin Yurin kanssa muiden vaihtareiden (yhteensä meitä oli kahdeksan) mukana amerikkalaisen Danin luokse, joka tekee couchsurfingia. (www.couchsurfing.org) Ideana on tarjota omaa sohvaansa tai kykyjään oppaana veloituksetta ja käyttää tarvittaessa muiden tarjoamia samoja palveluita ympäri maailmaa. Myös tapaamamme Nor tekee sohvavaihtoa aavikolle, josta on kotoisin. Varauksellinen Ainokin alkoi luottaa tämän tiedon jälkeen enemmän näihin berbeeripoikiin, vaikka edelleen(kin) jaksoin ihmetellä mistä marokkolainen hyvyys ja vieraanvaraisuus oikein kumpuaa. Mutta ei auta muu kuin avata omankin kodin ovi sohvavaihtoon, ainakin Danille, jonka valtavassa asunnossa nukuimme yön.

Kuvat alla: Nor's riad, Fez katolta, , berbeeriaamiainen, Haisuli Marokon vanhimmassa koulussa (Medersa Bou Inania, perustettu 1350-1357) ja ahkera koulun kissa sekä Dan's couchsurfing place and some exchange friends.

Sunnuntaina hoidettiin ostokset (mulle reppu ja laukku sekä Yurille kengät) ja uusien ystäviemme, ”katupoikien” avustuksella kukaan ei yrittänytkään huijata meitä. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja en edes tajunnut kuin jälkeenpäin, että kukaan kaupittelija ei hyökännyt tavallisen hanakasti kimppuun. Illalla Norin riadin yksityinen taksikuski ajoi meidät takaisin Ifraneen. Koko matkan Yurin kanssa vaan pyöriteltiin päitämme, että ei suurin osa ihmisistä Suomessa tai Japanissa ole pyyteettömästi ystävällisiä. Lisäksi jaksettiin ihmetellä kummasti kuinka juuri meille tapahtuu jotain tällaista.

Kouluhommia täytyy painaa huominen päivä ahkerasti, sillä skippaamme keskiviikon tunnit (tosin mulla ei ole onneksi kuin yksi ranskantunti). Keskiviikkoaamuna 7.00 lähdemme Yuri, minä, Clemens ja Garbiel (jenkkipoika joka on ollut täällä jo syyslukukauden) kohti Meknesiä ja otamme sieltä junan Marrakechiin! Odotan ihan hillittömän paljon Marrakechiä, jota mm. lähes kaikki marokkolaiset ovat sanoneet hulluksi paikaksi. Suunnitelmissa on viettää kaksi yötä Marrakechissa, jonne varasimme jo hostellihuoneen ja siirtyä sieltä kohti High Atlasta vaeltamaan. Ainoat varmat suunnitelmat ovat lähtö, paluu sunnuntaina ja hostelliyöt, muut päätetään sitten kun aika on kypsä. Alan löytää hiukkasen marokkolaista asennetta, mutta vain vähän. ”Chillaxing” oli viikonlopun teema, sama jatkukoon tällä viikolla. Tämä viiden päivän reissun jälkeen täytyy jälleen painaa seuraava viikko koulutöitä kasaan. Mutta elkää siis ihmetelkö, etten ole internetin saavutettavissa tällä viikolla, sillä vaellan vuorilla. Sunnuntaina on pakko palata, sillä Explorers Clubin etelän = aavikon retken sign up sheet avautuu maanantaina ja tahdon Todella päästä sille retkelle mukaan.

Arvosanoja sadesäässä

2010-02-17T12:31:00.004Z

Sataa, sataa ja sataa. Sää on kuulemma epätyypillinen tälle vuodenajalle. Ottaisin mielummin -30 astetta pakkasta kuin tämän sade-tuulimyrskyämisen. Pakkasella on vaan rehellisesti kylmä, muttei yleensä kastu. Tässä sateessa on mahdotonta olla kastumatta ja vaatteet on koko ajan märkänä. Eilen kävin uima-altaassa vesijuoksemassa, mutta ei siihen kyllä itse asiassa allasta tarvita.

Tänään saapui pro graduni ”Kohti monipuolisempaa tyttöyttä. Demi-lehden tuottama tyttöys ja muutoksen paikat” arvosana. Muutamia lainauksia lausunnosta. ”Teorioiden lisäksi Tormulainen esittelee huomattavalla perusteellisuudella työnsä keskeiskäsitteet - - Työn seuraavassa osiossa Tormulainen käy jälleen perusteelliseen tapaansa lävitse - - Lukuja, kuten koko työtä, leimaa perinpohjaisuus ja huolellisuus. - - Tällainen perusteellisuus ja moninäkökulmaisuus ovat sinänsä ansio, mutta ne tekevät tekstistä runsasta ja jonkin verran myös itseään toistavaa. Pientä tiivistämisen varaa olisi siis työssä ollut. - - Edellä mainitusta huolimatta, tuloksena on rikasta ja hienopiirteistä analyysiä Demi-lehden sisällöistä. - - Kaiken kaikkiaan analyysiluvut ovat työn ehdottomasti vahvinta antia, joissa tekijä tuo kauniisti esille tutkijankykynsä. - - Edellä esittämistämme muistutuksenaiheista huolimatta Aino Tormulaisen pro gradu-tutkielma on hyvin strukturoitu, perusteellisesti ja huolellisesti toteutettu, pääosin sujuvasti kirjoitettu hallittu kokonaisuus. Sisällöltään työ on kiitettävän informatiivinen ja kiinnostava eritoten tyttötutkimuksen näkökulmasta katsottuna. Niinpä esitämme tutkielman hyväksymistä pro gradu-tutkielmana arvosanalla Magna cum laude approbatur.”

Olen periaatteessa todella tyytyväinen. Tiesin palauttaessani, että M arvosana tulee olemaan, mutta totta kai elättelin toiveita paremmasta. Joten samaan aikaan tunnen helpotusta siitä että arvosanan odotus on ohitse, tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä. Lisäksi tänään meinasin hermostua tapaamisessa Writing Centerin kanssa. Menin haeskelemaan apus, koska ensimmäisen esseen tehtävänanto on jo saatu. Täytyy opetella kokonaan uusi muotoilu (APA style) täkäläisiä esseitä varten. Tyyli on täysin typerä, mm. sivunumero on oikeassa yläkulmassa, tasauksia ei tehdä jne. Pääsen aloittamaan kirjoittamista vasta ensi viikolla, koska maanantaina katsotaan elokuva johon esseen pitää pohjautua. Viimeisin pidempi kirjoittamani englanninkielinen teksti on olut ylioppilaskirjoituksissa vuonna 2004, joten pientä ahdistusta tunnen. Mutta ei auta kuin yrittää parhaansa. Onneksi monet mukavat vaihtarikaverit ovat luvanneet lukea tekstejäni ja auttaa korjaamaan kieliasua.

Hieman turhauttaa paikallinen tapaamisten sopiminen ja asioista myöhään informointi. Mm. tämä eilen sopimani tapaaminen ei sitten ollutkaan siinä paikassa mikä minulle eilen kerrottiin, vaan yllättäen kyseisen opettajatuutorin toimistossa, joka selvisi minulle vasta kun olin odottanut writing centerin huoneessa yli vartin. Eilen ja tänään täällä on paikalliset opiskelijoiden edarivaalit. Vaaleista ei juurikaan ole puhuttu mitään ja ehdokkaiden mainoksetkin saapuivat vasta viime viikolla. Opiskelijapolitiikka myös naurattaa hiukan. Eräänkin ehdokkaan poliittinen lausunto ja päämäärä on kampuksen kaupan pidemmät aukioloajat. Vaikka onhan se toki hyvä, että opiskelijat edes jollain tavalla ottavat osaa opiskeluympäristönsä asioihin.

Hullua on myös se, kuinka täällä pienessä AUI-kuplassa juoruillaan ihan joka asiasta. Kuulin jo, että seurustelen saksalaisen Clemensin kanssa, koska oltiin perjantaina KAHDESTAAN baarissa ja kaiken huipentumaksi menimme vielä sunnuntaina jälleen kahdestaan aamupalalle marchéelle. Maanantaina myös etsittiin ratsastuskerhon tapaamispaikkaa yhdessä ja oltiin syömässä, joten muita vaihtoehtoja kuin seurustelu ei tietenkään ole. Eilen odottaessani Yuria illalliselle, kysyi yksi jenkkityttö heti, että odotanko Clemensiä. Siis totta kai, jos seison jossain yksin, niin luonnollisesti odotan uutta ”poikaystävääni” saapuvaksi. Huh. Mutta toivotaan sateen hellittävän viikonlopuksi. Suunnitelmissa on lähteä kuuden hengen porukalla vaeltamaan Tazaan, jossa on luolia ja muuta hurjaa. Tai mikäli sade jatkuu mennään Rabatiin. Eilisen piristys oli aito perinteinen posti Muumilta ranskan matkailusanakirjan muodossa. KIITOS. Ainiin sain muuten ranskan kokeessa 9,5/10 (23/25 oikein).

Harhaileva aasi viikonlopulta Moylau Idriksestä.

Extempore matkailu piristää

2010-02-14T18:30:00.000Z

Tylsistymisen estämiseksi aloin vaan torstaina pyytää ihmisiä ulos tai tekemään jotakin kanssani. Niinpä mm. torstaina istuttiin Uglymam baarissa neljää eri mannerta edustaen. Perjantaina mentiin joukolla syömään kaupungille, jossa erehdyin tilaamaan rasvaista lihaa öljyssä. Ei missään nimessä paras ateria, etenkään tyhjään mahaa. Ihme kyllä siitäkin selvisin ja uskon että sen ruokakokemuksen jälkeen selviän mistä vain. Viime viikon sunnuntaina torireissun päätteksi sen sijaan syötiin Clemensin kanssa mahtavat Tagine Keftat: jauhelihaa, mausteista tomaattikastiketta ja kananmuna. Kuva alla.

Lauantaiaamuna antropologian kenttätyökurssilla piirrettiin karttaa Ifranen keskustan kaupan ikkunasta. Kyseiseksi päiväksi oli luvattu kovaa sadetta, jonka vuoksi suoritimmekin tehtävän sisätiloissa ostoskäytävällä. Piirtämiseen ei mennytkään kuin reilut puoli tuntia ja olin kampuksella jo 11 aikaan. Sattumalta tapasin Kelseyn, amerikkalaisen tytön ranskantunniltani, joka kysyi haluanko lähteä Meknesin lähellä olevaan Moulay Idriss nimiseen kaupunkiin. Ensin estelin, että pitää tehdä karttatehtävän viimeinen versio, mutta onneksi Kelsey puhui minut ympäri ja päätin lähteä mukaan. Piirustustehtävän deadline on vasta tiistaina, joten siitä ei todellisuudessa tarvinnut edes huolehtia.Mukaamme tuli marokkolainen Rachid, jonka kanssa otettiin kolmestaan taksi. Puolimatkassa Meknesiin pysähdyttiin pieneen kylään ostamaan lounasleivät (myös taksikuskille). Rachid osti viereisestä kojusta tomaatit jotka iskettiin sipulin, jauhelihan ja kastikkeen kera kokonaisen leivän sisään (20dh). Yhden pintaan nautittu lounas sandwich täytti niin tehokkaasti, etten tarvinnut koko päivänä kuin jugurtin iltapalaksi. Meknesistä jatkettiin samalla grand taxilla eteenpäin kohti vuoristoa ja Moulay Idrisstä.

Tämä kuva lounasleipä-kapungista on omistettu isälle. Mikähän mahtaa olla näiden ulkona roikkuvien lihojen tila parin kuukauden päästä kun lämpiää...?

Samalla reissulla pysähdyttiin minun vuokseni Unescon maailmanperintökohteeseen, Volubilikseen, joka roomalaisten antiikin aikana, noin vuonna 40 rakentama kaupunki. Seiniä, portteja ja raunioita on pystyssä, ja mikä hienointa – myös paljon hyvin säilyneitä lattiamosaiikkeja. Taksikuski odotti meitä rahaa vastaan puoli tuntia ja lisäksi raunioilla kiipeillessämme alkoi sataa, joten aika kiireellä katsastettiin paikka. Onneksi poliittisen antropologian kurssini suuntaa päiväretkelle samaiseen paikkaan, jolloin tehtävä on myös essee aiheella Volubilis. Mutta aika vaikuttava paikka on se ja aion ehdottomasti mennä sinne uudelleen. Ensimmäisessä kuvassa Rachid.

Volubiliksen jälkeen suuntana oli viereinen Moulay Idriss, joka on tunnettu erityisen voimakkaasta islaminuskoisuudesta. Kaupungissa on profeetta Muhammedin pojanpojan moskeija, johon kyseinen Moulay Idriss on haudattu. Kaupungissa on myös Marokon ainoa pyöreä minareetti (moskeijan torni, josta viisi kertaa päivässä kutsutaan muslimit rukoilemaan). Me ei-muslimit emme tietenkään päässeet moskeijaan sisään, mutta Rachid kävi kuvaamassa moskeijaa sisältä. Islamilaisen taiteen ja arkkitehtuurin kurssilla läpikäydyt moskeijan puitteet tulevat hyvin esiin näissä kuvissa. Alla hauta, minareetti ja moskeijaa sisältä:

Moulay Idriss on vuorella oleva kaupunki, jonka talot näyttävät kuin kasvavan vuoresta. Kapeita kujia, tiukkoja nousuja ja sokkeloita. Käveltiin 150 rappusta alas näköalapaikalta, jossa käytiin pällistelemässä moskeijaa ylhäältä käsin ja katselemassa maisemia. Hetken istuskelun ja kaupungin pällistelyn jälkeen taksia etsiessämme satuttiin paikalle juuri Meknesiin menevän bussin starttaamishetkellä ja hypättiin kyytiin. Taksimatkasta Meknes-Moulay Idriss oltiin maksettu kolmestaan yhteensä 120dh ja bussimatka per hlö maksoi vain 8dh. Mutta oli täysi sattuma, että satuttiin paikalle juuri silloin ja ilman Rachidia ei tietenkään olisi niin pikaisesti selvinnyt bussin määränpää. Noin 20 kilometrin matka mutkaista ja jyrkkää rinnettä alas Meknesiin oli kyllä melkoinen kokemus, sillä bussi ei missään nimessä ollut esimerkiksi Fezin paluukyytimme CTM-bussin tasoa vaan jotain aivan muuta. Mm. marokkolaiset äidit ovat lapsistaan niin huolissaan, etteivät juuri anna heidän matkustaa busseilla tai grand taxeilla, joiden luotettavuudesta kukaan ei tiedä mitään.

Tämänpäiväinen ratsastusretki Khenifraan peruttiin aamulla 5.30 (lähtö olisi ollut 6.00) sateen vuoksi. Se vähän ketuttaa, kun esimerkiksi täällä ei ole tänään satanut lainkaan. Ratsastuksen sijaan käytiin Clemensin kanssa kuitenkin myöhäisellä aamiaisella kaupungilla ja treenattiin ranskan kielen taitoja. Tänään viimeistelin sitten antropologian mapping-tehtävän ja yritän vielä vähän harjoitella huomista ranskan testiä varten. Olen niin iloinen, että päätin eilen lähteä extempore reissuun, sillä nyt hepparetken peruuntuminen ei ota pattiin ihan niin paljon kun täältä kampukselta on sentään johonkin viikonlopun aikana päässyt. Huomenna taas step-aerobiciin, toivottavasti käsi kestää, ja tulevan viikonlopun reissua suunnittelemaan.

Tylsää....booooring...

2010-02-11T15:44:00.001Z

Viime aikoina on ollut uskomattoman tylsää. Nyt vasta tajuan, mitä paikalliset opiskelijat tarkoittavat sillä, ettei täällä ole mitään eikä täällä voi tehdä mitään. Olen opiskellut melko tehokkaasti päivittäin, urheillut niin että ehdin jo särkeä käsivarteni ja nyt on pakko pitää siitäkin lepoa. Uima-allas avattiin tällä viikolla ja eilen kävin kauhomassa kilometrin, joka pahensi maanantaina step-aerobicissä reväyttämääni hauislihasta. Tänään käsi on jo parempi, mutta sen verran kipeä etten voi tehdä kummempia. Tylsyys iskee. Ehkä juuri tämän tylsyyden vuoksi täällä on tarjolla kymmeniä kerhoja ja erinäisiä karaoke- ja leffailtoja.

Olen tällä viikolla ollut aika väsynyt opiskeluun, sateiseen säähän ja tekemättömyyteen. Toivottavasti jotain tapahtuisi pian. En voi lähteä viikonloppuna mihinkään, sillä lauantaina antropologian kenttätyökurssilla piirretään karttaa Ifranen keskustassa. Sitä toisaalta odotankin, sillä se on jotain muuta kuin ainaista lukemista. Sunnuntaina toivottavasti lähden ratsastuskerhon retkelle Kenitraan (?). Toistaiseksi retkestä ei ole kuulunut mitään infoa, joten sekään ei ole varmaa. Ensi viikolla on kyllä pakko jo päästä jonnekin.

Tulevan sunnuntain ystävänpäivä tuntuu olevan täällä iso juttu. Ravintolan aulassa myydään nyt jo lahjoja ja kukkia ja opiskelijat haluavat jäädä kampukselle kotiin menon sijaan. Itseäni ylikaupallinen "juhlapäivä" ei juurikaan innosta, mutta mielenkiinnolla toki seuraan tätä "pariutumisrituaalia". Google Mapsin Suomesta julkaisemat katuvalokuvat ovat tällä viikolla olleet suurin iloni. Ihanaa kun voi kuvitella käyvänsä Romolla ja Joensuussa aurinkoisena kesäpäivänä. Ei varsinaista koti-ikävää vielä, mutta yleistä ahdistusta mm. aiheista: ovatko marokkolaiset pojat vain ystävällisiä vai odottavatko enemmän, mitä tehdä kun ei jaksa enää lukea yhtään riviä englanniksi, mitä tehdä neljän päivän lomalla kahden viikon päästä tai spring breakillä – ja kenen kanssa?

Eilen suurimpia puheenaiheita täällä on ollut yliopiston uusi internet-sivujen kieltopolitiikka. Ilmeisesti syynä on se, että nettikaistaa ei riitä tarpeeksi kaikille, kun osa käyttää sitä mm. leffojen lataamiseen. Mutta uskomatonta on se, kuinka tehokkaasti sivustoja on blokattu. Onneksi itse pääsin ainakin vielä eilen Ylen Areenaan katsomaan Karjalan kunnaita. Suurin osa videoita näyttävistä sivuista on blokattu. Uskomattomia perusteita kielletyille sivuille kyllä löytyy. Esimerkkinä: "Blocked: Folklore Websites that promote supernatural resources such as; fortune telling, horoscopes,fen shui, palm reading, tarot reading, UFO's, etc." Tuolta voi perehtyä lisää AUI nettisivukieltopolitiikkaan http://www.aui.ma/VPFA/its/web-usage-policies.pdf Mutta täällä kuplassa kyllä kiellot osataan kumota tai kiertää sen verran tehokkaasti, että mitä luultavammin myös tähän on jo keksitty erinäisiä keinoja. Myös minua on Suomesta käsin jo ohjeistettu.

Aurinkoa ja actionia odotellessa maisemia paluumatkalta Meknesistä.

Meknes

2010-02-07T09:54:00.000Z

Eilen aamulla lähdettiin Yurin ja kahden marokkolaisen pojan (joista toisen nimeä en muista) kanssa Meknesiin. Matka oli pieni pettymys, sillä pojat eivät olleet kotoisin Meknesistä eivätkä tunteneet kaupunkia. Toisaalta marokkolainen GPS on kysyä toiselta marokkolaiselta tietä, mitä siellä harrastettiinkin paljon. Ihmiset on kyllä ystävällisiä ja lähtevät näyttämään tietä ilmaiseksi - jopa taksit. Oli toisaalta mukavaa liikkua paikasta toiseen ilmastoidulla autolla, mutta pitemmän päälle Meknes autosta nähtynä ei oikein napannut. Pojat olivat enemmänkin ostoskeskustyyppejä ja käytiinkin sellaisessa sekä paikallisessa Prismassa. Sain vihdoin ostettua hiusväriä, joten ei ihan hukkareissu ollut. Lisäksi käytiin pitkä taistelu siitä syödäänkö lounasta McDonadsissa vai jossain muualla.

Käytiin kuitenkin Meknesin rakennuttaneen sulttaanin mausoleumissa (Mausoleum of Moulay Ismail), nähtiin Marokon suurin muuri/silta (Bab el-Mansour) ja vanha medina. Antropologian professorin Meknesiin kohdistuvista kehuista huolimatta Fez miellyttää enemmän. Erityisesti Fezin medina, sillä se on autoton alue. Meknesin medinassa oli ihan erilainen tunnelma ja jotenkin likaisempaakin. Lämpöä oli varmaan noin +25, mikä oli kyllä ihanaa vilpoisen vuoristoviikon jälkeen.

Alla olevat kuvat mausoleumista.

Takaisin tullessa ajettiin Azroun läpi joka on Ifranen viereinen kaupunki sekä käytiin katsastamassa Afrikan vanhin puu Teh Cedre Couraud (900v.), joka oli tosin kuollut kolme vuotta aiemmin. Puun ympäristössä oli kyllä aikamoiset turistimarkkinat. Ratsastusta aaseilla ja hevosilla, pähkinöitä apinoille jne. Yhtään apinaa en nähnyt, vaikka halusinkin kovasti. Oppaamme olivat siitä huonoja, että heillä oli kiire lähteä koko ajan. Juuri kun me Yurin kanssa oltiin päästy pällistelyn makuun, olikin jo lähdön aika. Noh nyt tiedetään kenen kanssa ei tarvitse lähteä reissuun. Ja olihan tämäkin kokemus. Täytyy kokeilla Meknesiä joku toinen kerta uudelleen. Siellä olisi museo, jota islamilaisen taiteen opettaja suositteli meille. Palattiin eilen illalla takaisin yliopistolle. Tänään suunnitelmissa kävellä Clemensin kanssa Ifranen markkinoille ja yrittää ostaa kengät aerobictunnille. Toivottavasti tänään on myös kenkämyyjiä paikalla. Sää on ainakin aurinkoinen ja lämmin.

Aika siivillä

2010-02-04T16:13:00.000Z

Viikko onkin hurahtanut nopeasti Feziä muistellessa. Tällä viikolla olen maksanut lukukausi- ja muut maksuni, mutta odotellut aina tähän päivään saakka rahan lähtemistä luotoltani. Cashwallet-ID-kortillani ei siis ole ollut paljoakaan rahaa ja olen syönyt koko viikon vain halpoja keittoja joka aterialla. Olisin toki voinut ladata käteistä kortille, mutta ajattelin kokeilla kuinka vähällä täällä voi selvitä. Tämän viikon hinta on ollut alle euron per päivä kun luovuin iltapäiväkahvistani. Mutta ensi viikolla taloudellinen tilanne kohenee. Rahan riittävyys ei siis ole ongelma, sitä kyllä on, mutta rahan ulos saaminen ja etenkin luoton maksaminen on hidasta

Maanantaina osallistuin step-aerobickiin, jota yliopisto tarjoaa kahdesti viikossa ilmaiseksi. Muita ilmaisia ohjattuja tunteja on päivittäin salsa, napatanssi ja jooga. Kuntosali näyttää olevan laadukas ja uima-altaankin pitäisi aueta ensi viikolla. Kerhojen esittelyt olivat tällä viikolla ja kävin kuuntelemassa myös German Clubin toimintaa. Kerhoihin on jäsenyysmaksu (100-150dh), jonka maksamisen jälkeen retkistä saa alennusta. Kuitenkin kevään matkustussuunnitelmia eilen tehdessämme huomasin, ettei kovin monelle järjestetylle kerhon retkelle ehdi lähteä. Niinpä en virallisesti liity yhteenkään kerhoon vaan yritän muutaman kerran päästä ratsastamaan ja toivottavasti mahdun myös Explorers Clubin kevätloman retkelle etelään, aavikolle. Muuten olen ajatellut pitäytyä opiskelussa ja urheilussa kun sitä kerrankin saa harrastaa ilmaiseksi useaan kertaan viikossa.

Lauantai-aamuna lähdemme Yurin, Yurin kämppiksen ja kahden marokkolaisen pojan kanssa Meknesiin toisen pojan autolla. Hän tarjoutui myös ajamaan minne tahansa bensarahaa vastaan, joten mahdolliset lentokenttänoudot ym. onnistuu nyt tämän uuden kontaktin avulla. Sää täällä on vaihdellut taas ihan miten sattuu. Joka päivä sataa vähän ja tänään on jo taas tuntunut että pieni flunssa saattaa iskeä juuri kun olen entisestä parantunut. Mutta jatkuva pieni kosteus tekee sen. Nyt hetkellisesti paistaa taas aurinko. Mukavaa on kuitenkin saada sitä edes välillä. Itse asiassa Feziin mennessämme huomasin taxissa kuinka korkealla me täällä olemmekaan, kun korvat menivät pariinkin otteeseen lukkoon matkalla alas.

Opiskelu sujuu ihan ok. Tuntuu ihmeelliseltä kuinka paljon koen jo osaavani ranskaa viiden oppitunnin jälkeen. Oui, je parle un peu francais. Päivisin ehdin hyvin opiskella ja lukea ja illalla tehdä muuta. Odotan vain, että ensimmäisen antropologian esseen kirjoitusohjeet tulisivat, jotta pääsisi aloittamaan – tai edes tietäisi millä tavoin opiskella ennakkoon esseetä varten.

Kalenteria katsoessa ja viikonloppuja suunnitellessa alkoi jo tuntua, että lukukausi on kohta ohi eikä ehditä mihinkään. Jokainen viikonloppu on nyt alustavasti suunniteltu ja myös varasuunnitelmat tehty. Osoitin taas organisointikykyni, jonka kuulemma täytyisi hieman marokkolaistua ja rentoutua… en ymmärrä mistä puhuvat :] Vaikka kiire tulee matkustelun suhteen, uskon kyllä että koti kelpaa mainiosti toukokuussa ja ehtii varmasti tulla ikävä ennenkin. Ainakin täällä kampuksella kaipaan oikeaa ruokaa, jota kotona saisi. Hassua on muuten se, kuinka kansainvälisesti opiskelijaruoka on samanlaista. Kampuksen kaupasta saa tonnikalaa ja nuudeleita (joita ostin jo köyhyysaikojen varalle).

Uskomaton Fez

2010-01-31T16:17:00.001Z

Fezissä oli ihan mahtavaa! Erityisesti sen jälkeen kun pelosta pääsi eroon ja uskalsi vaan mennä flown mukana. Lähdettiin kuuden hengen porukalla perjantaina puoli neljältä kampukselta. Mukana olivat lisäkseni siis Yuri ja Clemens sekä amerikkalaiset Eric, James ja Jane (joka on kylläkin sukujaan kiinasta). Ensimmäinen hämmennys oli grand taxin hankkiminen. Marokossa on siis kahdenlaisia takseja. Kaupungin sisällä liikkuvia ”petit taxeja” ja pidempiä matkoja kuljettavia ”grand taxeja”. Petit taxit ovat täällä Ifranessa vihreä-valkoisia ja ne ihan erottaa takseiksi. Taksiasemalle päästyämme ihmettelimme että miltähän ne grand taxit sitten näyttävät. Tiedossamme oli fakta, että grand taxi ottaa aina kuusi matkustajaa eikä juuri aja pienemmällä lastilla. Luonnollisesti siis sitä odottaisi taxin olevan joku pikkuinen pakettiauto tai vastaava tila-auto, jossa jokaiselle matkustajalle on oma istuin. Yllätys olikin suuri, kun paikalla olevat kulahtaneet, tavalliset henkilöauto-mersut osoittautuvatkin grand taxeiksi. Neljä istuu takana, kaksi edessä ja kuljettajalla sentään on oma istuin ihan itselleen. Jakauduttiin kolmen ryhmiin, sillä Yuri oli jo onnistunut selvittämään taxin, jossa oli kolme paikkaa. Minä, James ja Clemens jäimme pohdiskelemaan tilanteita ja onneksi kohtasimme AUI:ssa opiskelevan Brahimin, joka oli myös menossa Feziin. Hänen avullaan saimme taxin ja takapenkillä istuessamme saimme selvitettyä myös faktoja Fezistä. Brahimin yhteystiedot otettiin ylös, sillä minä olin tietysti reippaana tyttönä saman tien pyytänyt häntä näyttämään meille kaupunkia.

Yuri oli toisessa taksissaan tavannut myös alun perin aavikolta kotoisin olevan berbeerikundin, Mouneerin (?), joka saman tien tarjoutui näyttämään meille edullisen berbeerinaisen riadin (eli kodinomaisen majatalon) medinassa. Riad olikin ihan todella keskeisellä paikalla ja maksoimme yöstä vain 45 dh, eli nelisen euroa. Hintaansa nähden ei paljon valittamista edes kylmyydestä tai ainoastaan yhdestä vessasta. Vesi tuli sentään sisään ja vessanpönttökin löytyi. Illalla medina on vähän turhan hurja paikka. Erityisesti perjantain lepopäivänä tyhjät sokkeloiset ja pimeät kujat pelottivat, mutta onneksi olimme isolla porukalla liikkeellä. Kissoja medinassa (ja Marokossa) on joka paikassa. Yllättävän hyvinvoivilta kohtaamani kissat myös näyttivät, sillä ruokaa sokkeloista kyllä löytyy. Ne pyörivät pöytien alla ravintoloissa ja syövät mitä löytävät. Bussiasemassa oli parin viikon ikäisiä pentuja leikkimässä ja se kyllä hiukan ahdisti mieltä ja teki mieli ottaa yksi kassiin mukaan. Ja tänään tajusin myös, että tämän oman Ifranen, siistiin ja sliipatun epätyypillisen marokkolaisen kaupungin kissat näyttävät paremmilta.

Lähdettiin lauantaina aamusta liikkeelle todella aikaisin, 7.30am. Suunnattiin labyrintissä kohti väritynnyreitä (tanneries), jossa värjätään nahkoja. Pojat päätyivätkin tinkimisten jälkeen ostamaan nahkakaupasta, jonka terassilta katselimme ja kuvasimme tynnyreitä, nahkatakit. Aamupäivä ihmeteltiin medinassa, syötiin erilaisin lihoin täytettyjä leipiä jotka valmistettiin silmien edessä ja eksyiltiin labyrintin sokkeloissa. Itse päätin, etten tällä kerralla vielä osta mitään vaan katselen vain mitä kaupunki tarjoaa. Tennareita kyllä vähän kokeilin, muttei löytynyt sopivaan hintaan. Yritän ensi viikonloppuna Meknesistä. Tänään kirjoitin kyllä jo pitkän listan mitä jossain vaiheessa aion hankkia. Toivon myös oppivani tulevilla viikoilla ranskan tunnilla numerot, jotta kaupankäynti ja tinkaaminen helpottuisi. Nyt tarvitsen jonkun apua koko ajan. Iltapäivällä tavattiin Brahim, joka näytti vähän uutta kaupunkia ja puoli kahdeksalta lähdettiin bussilla Ifraneen. Bussiliput pitää täällä ostaa mielellään puoli päivää etuajassa, sillä nytkin bussi oli ihan täynnä. Varsinaisesti Ifraneen ei kulje busseja, vaan Rabatiin menevä pitkän linjan vuoro ajaa vain Ifranen läpi. Kaikenlaisia sattumuksia tapahtui, mutta ihmeeksemme vain hyviä ja kaikki koko ajan järjestyi parhain päin. Yksi hulluimmista jutuista oli törmääminen eteläsaksalaiseen taidemaalarinaiseen, joka kutsui meidät kotinsa parvekkeelle kuvaamaan medinaa ylhäältä kun etsimme kuvauspaikkaa. Kaikki sujui ihan loistavan hyvin ja nyt mieli on hilpeä.

Tänään aamulla käytiin vielä lähes samalla porukalla Ifranen sunnuntaitorilla, josta saa ihan kaikkea. Ostin terveellisiksi välipaloiksi 5 dirhamilla (vajaalla 50snt) kilon mandariineja ja 8 dirhamilla kilon banaaneja. Nyt tiedän miten säästää rahaa ruokailussa. Lounaaksi vedettiin Ifranen Marchélla taas täytetyt leivät, jotka olivatkin oikeastaan paremmat kuin Fezissä. Saatoin löytää lempiruokapaikkani. Alla olevat kuvat tältä päivältä.

Viikko takana

2010-01-28T20:31:00.000Z

Opinnot alkaa sujua. Mutta olenkin kyllä tehnyt paljon töitä niiden eteen. Onneksi aikatauluni on aika löysä ja ehdin opiskella päivälläkin. Muokkasin muuten kommentointiosuutta, joten nyt kaikkien teidän (myös ei google-tilin omistajien) pitäisi voida kommentoida. Kampuksella on myös aktiivinen web-kamera, josta voitten vaikkapa tarkkailla paillisia nopeita säänvaihteluita: http://www.aui.ma/webcam.htm

Toissailtana täällä oli esiintymässä suosittu kansanmusiikkiyhtye Orchestre Fréres Sefiani, joka soitti useamman tunnin erityisesti häissä kuunneltavaa musiikkia. Olo oli kuin rockkonsertissa, kun kaikki ympärillä olevat lauloivat mukana, tanssivat villisti ja vihelsivät. Menoa jatkui kuulema puoleenyöhön, mutta me liukenimme aikaisemmin. Kaikissa opiskelijatapahtumissa (kuten tämän iltaisessakin club fair -tapahtumassa) soitetaan uskomattoman kovaa musiikkia. Siitä en ole kauhean innostunut. Lisäksi täällä kampuksella opiskelijaelämä tapahtuu aina iltaisin/öisin. Opiskelijat ottavat päiväunia, jotta jaksavat tanssia, laulaa karaokea jne. (Huom. selvinpäin). Minullehan nämä myöhään valvomiset ei tietenkään sovi, mutta olen sentään jaksanut valvoa melkein joka ilta yhteentoista, ja joskus myöhempäänkin etten vaikuttaisi kämppiksen mielestä ihan nynneröltä. Miltä toki varmasti jo nyt vaikutan, kun suhtaudun turhan epäilevästi paikallisen baarin torstai-illan "ilmaista shampanjaa naisille" meininkiin enkä ole ainakaan toistaiseksi halunnut lähteä. Kämppis on ihan ok, mutta en kyllä usko ystävystyväni hänen kanssaan kohteliaisuuksia enempää.

Eilen meille esiteltiin paikallista opiskelijoiden huvitoimikuntaa, jotka järjestävät retkiä, pyörittävät kerhoja ja tekevät sanomalehteä. Tänään klubit sitten mainostivat toimintaansa (samalla tavalla kuin meidän yliopiston järjestöpäivässä. Kerhot olivat vain hyvin viihdepainotteisia poliittisuuden tai ainejärjestöisyyden sijaan). Itse ilmoittauduin Explorers clubiin, joka tekee retkiä ja vaelluksia sekä Horse Riding Clubiin, jossa tarjotaan eri tason ratsastajille retkiä lähes viikoittain. Lisäksi menen ainakin kuuntelemaan Hand in hand -hyväntekeväisyys toimintaa, joka pääasiassa auttaa lähiseudun lapsia, mutta myös köyhiä. Osa porukasta tekee tätä aktiviteettia selvästi vain CV-merkintöjä kerätäkseen, mutta kyllä ihan aidosti kiinnostuneitakin tuntuu olevan. Mietin vielä vähän tähtitiede klubia, joka kuulema käy jossain hienolla tähtitornilla.
Eilen päästiin myös moskeijakierrokselle, joka on siis hyvin harvinaista ei-muslimeille. Moskeija oli valoisa ja tyhjä. Imaani kertoi perusjutut ja vastaili kysymyksiin.

Huomenna iltapäivällä lähdetään Feziin. Säädettiin kyllä pitkään japanilaisen Yurin ja saksalaisen Clemensin kanssa mitä tehdään. Tänään päätettiin, että lähdemme yhdessä yhden jenkin kanssa, jonka kämppäkaveri lähtee näyttämään paikkoja ja hommaa hotellin. Sitten siellä katsotaan tullaanko jo lauantaina takaisin ja mitä tehdään sekä kenen kanssa hengaillaan. Myös kaksi muuta vaihtariporukkaa suuntaa Feziin, pari ryhmää Meknesiin ja osa Rabatiin. Ihan hirveän suuria intohimoja mulla ei ole matkustaa isolla porukalla, koska se on aina niin hirveää säätöä. Yurin kanssa pyydettiin Clemensiä meidän miesseuraksemme, koska koimme olevamme turhan pieniä lähtemään kahdestaan. Varmaan tämä eka reissu nyt näyttää kuinka tulevaisuudessa olisi hyvä matkustaa. Yritän kyllä pyrkiytyä itse pysymään tässä laadukkaassa japani-saksa-suomi-seurassa.

Ahdistavat opinnot

2010-01-26T15:53:00.001Z

Tänään aamulla oli poliittista antropologiaa. Dr. Shoup ei tällä viikolla ole vielä paikalla joten Dr. Ross tuurasi häntä ja esitteli vain kurssin aikataulun. Aikataulu on tiukka ja työläs. Neljä kahdeksan sivun esseetä kurssilla käsiteltävistä vähemmistöistä ja yksi lyhyempi essee kurssilla tehtävästä retkestä. Huh. Täytyy nyt vielä selvittää mikä on näiden ”paper”, koska eripituinen se on kuin meillä. Seuraava kurssi, islamilainen taide, alkoikin tunnin myöhässä ja tunnilla ehdittiin käydä vain tuleva ohjelma läpi. Kenttätyökurssilla Dr. Shoupia taas tuurattiin, mutta tällä kertaa joku marokkolainen opettaja. Sillä kurssilla tehdään yhteensä seitsemän palautettavaa tehtävää ja kokeillaan tutkimus- ja tiedonkeruumetodeja myös kahdesti kentällä. Kurssit vaikuttavat todella työläiltä. Jokaiselle luennolle täytyy valmistautua lukemalla kurssikirjallisuutta, josta sitten keskustellaan. Onneksi antropologian kursseilla ei sentään ole väli- eikä loppukokeita vaan tehtävät riittävät. Niissä saatan jopa pärjätä kun saa rauhassa tehdä. Sen sijaan islamilaisesta taiteesta koetilanteessa kirjoittaminen voi olla haastavampaa.

Mutta aika ulapalla ja epätoivoisena olen tänään ollut. Kai se tästä lähtee sujumaan, mutta kielen kanssa kyllä takkuaa. Monet marokkolaiset, niin opettajat kuin opiskelijatkin puhuvat niin sekavaa ja epäselvää englantia etten oikein saa selvää. Natiivipuhujat puhuvat puolestaan turhan nopeasti. Kaikilla kursseilla arvosanasta suuri osa muodostuu aktiivisesta osallistumisesta ja keskustelusta. Mutta mites siinä keskustelet kun et ymmärrä edes puheenaihetta tai kysymystä. Olen tänään sanonutkin kaikille, että tämä lukukausi tulee olemaan koko opiskeluaikani haastavin ja työläin.

Kulkureittien laatoitusta
Räntäsää ei oikein nappaa. Vaikka tulee lunta, niin täytyy koko ajan kävellä sateenvarjon kanssa. Myös kallon täällä voi saada helposti halki tai nilkan poikki, sillä kaikki lattiat on liukkoista laatoista ja myös ulkona kulkureitit. Sisällä lattioita pestään koko ajan, joten ovat vaarallisen liukkaat. Ulkona lumisohjo liukastuttaa. Täytyy siis koko ajan kävellä niska jäykkänä. Lisäksi lämmittämisestä huoneilma kuivuu jota myöten myös limakalvot. Ilmeisesti myös vuoristoilma vaikuttaa. Tämä aamu alkoikin vanhalla kunnon nenäverenvuodolla. Tiukkoja tilanteita varten nenätöpperöitä on nyt taskut täynnä. Nyt ei siis oikein nappaa koko Marokko, mutta jospa se tästä viimeistään viikonloppuna jos pääsisi käymään jossain kauempana kylillä, Fezissä tai Meknesissä.

Lunta ja flunssaa

2010-01-25T14:48:00.001Z

Lumi on kyllä räntää eikä mitään oikeaa lunta. Sen vuoksi olenkin ilmeisesti vähän kipeänä, mitä muut jaksavat hämmästellä. Eihän suomalainen voi sairastua flunssaan kun tulee niin kylmistä oloista. Eihän sitä pakkasen vuoksi yleensä sairastukaan vaan kastumisen, jota minulle siis on parikin kertaa tapahtunut. Sain lääkäriltä vähän troppiakin kun yritin selvittää löytyykö mitään kurkkukipuun. Harmittaa että mythonit jäivät matkasta. Kunhan tästä reipastun täytyy selvitellä olisiko täällä vastaavia tarjolla. Finnrexiä pakkasin onneksi paljon mukaan, mutta sitä varten täytyy myös yrittää selvittää kuinka saan kuumaa vettä. Kattilaahan mulla ei ole.

Tänään ensimmäinen ranskantunti oli melkoista siansaksaa. Opettaja puhuu vain vähän englantia ja opetus tapahtuu ranskaksi. Kurssilla on kuusi opiskelijaa, joista kaksi itseasiassa aikuisia englanninopettajamiehiä. Muytta ehkäpä se lähtee sujumaan. Etsin jo vähän suomi-ranska harjoituksia netistä, jos niiden kautta oppiminen olisi helpompaa.

Sataa sataa

2010-01-24T12:43:00.000Z

Tänään oli uusien opiskelijoiden yhteinen aamupala kaupungilla. Minttuteetä, joka on ihan järkyttävän makeaa, mutta hyvää, mannaryyneistä tehtyjä pannukakkuja ja kreppien tapaisia lettuja. Kaupungilla syödyt kuumat letut tuorejuusto-sipulitäytteellä olivat ihania. Samoja lettuja saa myös kampuksen aamupalalta, mutta eivät ole yhtä tuoreita eikä niissä ole täytteitä. Unohdin kameran enkä siis taaskaan muistanut ottaa kuvia ruuasta. Mutta nämä lärtyt on kuulemma perusmarokkolaista evästä, joten varmasti joskus kuvankin saan. Kahvilasta ja aamiaiselta saa kahvien lisäksi myös hot chocoladea, joka on kylläkin enemmän suklaakiisseliä kuin kaakaota. Myös se on liian makeaa (jopa minulle).

Samalla reisulla hankin wannabe Luis Vuittonin sateenvarjon kolmella eurolla, sillä eilen ja tänään on satanut kaatamalla. Paikallinen opiskelija tinki hintaa alaspäin 5-10 dirhamia. Tinkiminen kuuluu asiaan. Ensin tingitään hinta puoleen ja sitten neuvotellaan se sopivaksi puolikkaan ja alkuperäisen hinnan väliin.

Ensi viikon sää lupaa melko kylmiä ilmoja (5-10 astetta ja puolipilvistä tai sadetta), joten sateenvarjo ainakin tulee tarpeeseen. Tulisi edes lunta eikä vettä. Toivon tosin lunta myös siksi, että olen tutustunut Rabatista kotoisin olevaan Mounaan (lausutaan muna), joka ei koskaan eläessään ole nähnyt lunta. Tänään hän hämmästeli kovasti räntää/loskaa, jota yön aikana oli vähän satanut ja jäänyt maahan.

Kämppikseni Sana saapui eilen. Hän on viestinnän opiskelija Casablancasta. Vaikuttaa melko varakkaalta ja villiltä tytöltä. Mukanaan toi ainakin viisi jättiläismatkalaukkua, ruokaa ja parikymmentä purnukkaa kosmetiikkaa. Minun hammasharja ja naamarasva näyttävät melko yksinäisiltä hänen kamojensa rinnalla :) Hän on myös tuonut aiemmin mukanaan television ja jääkaapin, joita ystävällisesti antaa minun käyttää. Mukavalta vaikuttaa ja jokainen vaihtarin kanssa asuva saa itse päättää haluaako kansainvälistä seuraa. Sana haluaa parantaa englannintaitojaan, joten on aina asunut vaihtarin kanssa (vuodesta 2007). Täällä on erittäin paljon sääntöjä ja kieltoja – erityisesti täällä kampuksella, mutta toki myös moraalisia sääntöjä marokkolaisessa kulttuurissa. Kuitenkin Sana kertoi, että kaikki täällä (varsinkin yliopistolla opiskelevat) juovat ja tupakoivat, osa myös käyttää huumeita. Asuntoloissa ei saa polttaa, mutta opiskelijat polttavat huoneissa. Keskustelimme tästä ja muista yhteisistä pelisäännöistä ja Sana vaan sanoi, että voi polttaa myös käytävässä jos tupakointi haittaa minua. Käytävissä puolestaan on isot tupakointikieltolaput. Että se siitä sääntöjen noudattamisesta. Kämppikseni myös seurustelee ja kertoi, että joskus viikonloppuisin vuokraa poikaystävänsä kanssa asunnon kaupungista. Joten se siitä islamilaisesta esiaviollisesta siveellisyydestä. Toisaalta olen tavannut myös paljon paikallisia 18-22-vuotiaita, jotka eivät ole koskaan juoneet alkoholia tai tupakoineet, joten eiköhän tilanne ole niin kuin kaikkialla muuallakin nuorison keskuudessa. Toiset ovat villimpiä kuin toiset. Itselläni ei kyllä ole suurempia intohimoja tutustua tähän villimpään nuorisokulttuuriin (joka sisältää mm. klubeilla tanssimista. yök) vaan enemmänkin aitoon marokkolaiseen kulttuuriin. Saapa nähdä miten onnistuu.

Jo ensimmäisen yön jälkeen kaipaan omaa yksityisyyttä ja omaa huonetta.

Fiiliksiä

2010-01-22T16:31:00.000Z

Tänään orientaatiossa puhuttiin marokkolaisesta kulttuurista. Osan olin toki lukenut jo ennalta, mutta kertaus ja paikallisten tuutoreiden kertomat esimerkit kyllä tulivat mielestäni tarpeeseen. Ärsyttää välillä noiden (nuorten!) jenkkivaihtareiden vähättelevä asenne. Esimerkiksi tänään lounaalla he puhuivat kuinka pitkästyttävää ja turhaa orientaatio heidän mielestään oli, kun samat asiat voisi kysyä ja selvittää muutenkin. Omasta mielestäni orientaatio on ollut hyvä ja tullut tarpeeseen. Vaikka kotonakin lähtöorientaatiossa puhuttiin kulttuurishokeista yms. on ihan ok puhua samoista asioista uudelleen nyt kun ne joutuu kuitenkin kohta kohtaamaan. Lisäksi yksi kaveri käyttää koko ajan muista opiskelijoista sanaa "kids". Minusta parrakas German Kid ei oikein ole täsmää. Nonh, koitan kestää.

Monet vaihtarit puhuvat jo ennestään arabiaa ja ovat täällä juuri kielen vuoksi. Tänään heillä on ollut soveltuvuus- ja tasotestejä. Samoin ranskan kielessä. Minua ei tarvinnut testata, koska uskoivat muutenkin etten osaa puhua ranskaa.

Kuvassa näkymät Ifranen kaupunkiin päin.
Eilen illalla käytiin tosiaan kaupungissa syömässä. Ravintola oli käsittääkseni libanonilainen ja söimme siellä vähän rullakebabin tapaista evästä. Hyvää oli. Erikoista ja hämmästyttävää oli se, että muutama tyttö otti juomatilaukset ja hakivat mehut (banaani, ananas ja avokado) muualta. Niitä muualta ostettuja juomia sitten juotiin ravintolassa ravintolan laseista. Omituista. Mehu oli enemmänkin pirtelöä tai smoothieta. Tosi hyvää kylläkin. Ilmeisesti juuri nämä mehut on kehuttuja. Aamupalat perustuu lähinnä makeille aineksille. Patonkia, jogurttia ja marmeladia. Tänään söin vähän letun tapaisen lämpimän jutun aamulla ja patonkia tuorejuustolla. Mutta kohta alkaa kyllä jo tulla ikävä ruisleipää. Patonkia ja jogurttia tarjoillaan joka aterialla. Weird?

Eilen tutustuin myös paremmin Rabatista kotoisin olevaan Selmaan, joka mm. ruokkii kampuksen kissoja ja on yhtä kissahullu kuin minäkin (tosin allerginen kissahullu). Niinpä puhuimme kissoista koko illan ja bongailimme katukissoja takaisin kävellessämme. Niitä tuntuu täällä riittävän ja Selma kertoi, että hänen serkkunsa pelastaa kissoja kadulta ja omistaa jo kymmenen. Saa nähdä millaisen pakkauksen tuon täältä mukanani :)

Tänään mennään kaupungille tekemään tarvittavia hankintoja. Asiakirjoihin mm. tarvitaan kahdeksan Samanlaista passikuvaa. Ketuttaa, kun kävin kyllä kalliissa passikuvassa kotona, mutta otin neljä kuvaa laseilla ja neljä ilman silmälaseja. Ne eivät tietenkään käy, koska tarvitaan kahdeksan tismalleen samalaista. Onneksi kuvat eivät maksa täällä paljoa. Hankintalistalla on myös marokkolainen prepaid sim-kortti, imukykyisempi pyyhe (kumpikaan matkassa olevista ei juurikaan kuivaa. Ovat kyllä hyviä varmasti tulevilla matkoilla.) ja mahdollisesti myös kevyemmät kengät. Voi tosin olla että Ifranesta ei saa kenkiä. Mutta onneksi lunta on luvattu viikonloppuna, joten vaelluskengätkin tulevat tarpeeseen. Tänään hankin jo kampuksen kaupasta uimalakin, sillä sellaisen käyttö on pakollista kampuksen uima-altaassa. Uimaan on jopa sekavuoroja ja myös uimaopetusta kampuksen henkilökunnan lapsille ja ilmeisest paikallisille naisille annetaan.

Perinteistä postia tänne voi lähettää:
Aino Tormulainen
C/o Office of International Programs
Al Akhawayn University in Ifrane (AUI)
Avenue Hassan II PO Box 104
Ifrane 53000 Morocco

Orientaation ensimmäinen päivä

2010-01-21T17:34:00.000Z

Tänään on vaihtareita ja uusia yliopiston tulokkaita perehdytetty. Suurin osa vaihtareista on amerikkalaisia. Lisäksi on yksi kanadalainen, yksi japanilainen ja yksi saksalainen. Saksalainen poika on oikein kiva ja onkin mukavaa että täällä on myös joku toinen eurooppalainen. Vaihtaritoimistossakin tosin työskentelee saksalainen Lily, joten nämä seikat hiukan helpottavat. Japanilainen tyttö on myös tosi mukava ja meillä on ainakin yksi sama kurssikin. On amerikkalaisetkin mukavia, mutta puhuvat niin nopeasti ja osa omituisilla murteilla tai hiljaa etten saa juurikaan selvää. Vaihtokoordinaattori täti Mrs. Fishburn on myös mukava, vaikkakin melko hurja ja suuri persoona.

Tänään laadittiin lukujärjestyksiä, mikä minulle olikin odotettua hankalampaa. Olen nimittäin täällä "special", koska olen graduate enkä undergraduate kuten lähes kaikki muut. Minun ei siis sallittu ottaa niitä kahta naistutkimuksellista kurssia (Women and Media Culture ja Women and Society), koska myös professorin mielestä kyseiset kurssit ovat liian helppoja minulle ja vain toistavat jo oppimiani asioita. He ovat tarkastelleet opintorekisteriotettani ja tulleet siihen tulokseen, etten saa ottaa undergraduate kursseja. Perustelujani kurssivalinnoille: erilaiset opiskelijat, erilaiset mielipiteet ja kiinnostus täkäläiseen naistutkimuksen opetukseen ei juurikaan kuunneltu. Olisin tietysti kielloista huolimatta voinut ottaa kurssit, mutta opetushenkilökunnan tiukan vastustuksen vuoksi vaihdoin opinto-ohjelmaa. Hauskinta on se, että heidän suurin pelkonsa on että tylsistyn kursseilla.

Näinpä lukujärjestyksessäni on:
Beginning Frech ma, ke, pe-aamuisin 9 - 9.50
Islamic Art & Architechture ti ja to 9.30 - 10.50
Political Anthropology ti ja to 8 - 9.20
Anthropology Field Methods ti ja to 14 - 15.20

Tiistai ja torstai on siis kunnon study days ja maanantaisin ja perjantaisin voi vähän lekotellakin. Perjantain aamutunnit ovatkin hyvä juttu, koska viikonloppureisulle ehtii lähteä helposti. Olen oikeastaan aika innostununt noista atropologian kursseista, joita minulle suositeltiin. Erityisesti kenttätyökurssia odotan, koska kurssilla oikeasti lähdetään kentälle ja tehdään viikonloppuretkiä.
Kirjat saatiin myös hankkia tänään kun kurssit selvisivät. Näille neljälle kurssille sain jo seitsemän! kirjaa, yht. 200€ ja maanantaina saan vielä kaksi uupuvaa teosta. Kirjojen osto ei sinänsä kyllä harmita, sillä vaikuttavat oikein laadukkailta teoksilta, joita voi varmasti käyttää myös myöhemmin. Sovin myös amerikkalaisen Katen kanssa, että saan ostaa hänen naistutkimuksen kirjasta lukukauden lopussa.

Matkustuseuraa on näköjään saatavilla, mikä on hyvä. Olen jo hiukan ystävystynytkin ja muistan monien nimiä, jopa kahden paikallisen tuuroriopiskelijan! Japanilaisen olen jo kutsunut vierailulle Suomeen. Saksalainen ja yksi amerikkalainen isokokoinen mies vaikuttavat vähän minua vanhemmilta. Muut ovat noin 19-22-vuotiaita. Olen täällä siis todellakin pari vuotta liian myöhään, koska olen vanha ja liian pitkällä opinnoissani, jotta saisin opiskella täällä haluamiani kursseja.

Ruoka kampuksella on heikkoa. Mikä pettymys. Paikallisetkaan eivät ole ruuasta kovin innostuneita ja kampuksen ravintoloissa ruoka on kuulema pitkälti samanlaista joka päivä. Tänään mennäänkin jo porukalla kaupunkiin syömään illallista ja tätä paikalliset opiskelijat harrastavatkin joka päivä.

Tänään hauskin kulttuurien kohtaaminen tapahtui äsken kun kävelin yhden amerikkalaisen tytön (jonka nimeä en osaa oikein sanoa enkä kirjoittaa) kanssa asuntoloille. Puhuimme kämppiksistä ja kerroin että minulle huoneen jakaminen on aika haastavaa, sillä olen asunut yksin tai avoliittossa siitä lähtien kun olin 19-vuotias. Tyttö vaan hämmästellen kysyi: "So, you make your own food and everything?"

Kampusmiljöötä

2010-01-20T10:02:00.000Z

Kampuksen talot näyttävät hyvin pitkälti juurikin siltä, miltä yliopiston nettisivuillakin. Kuvassa edessä ilmeisesti pääsisäänkäynti Education zonelle, takana asuntolataloja (joita on yhteensä noin 20). Kampusalue on aika iso, ja vaikka olen pariin kertaan kävellyt ympäriinsä en ole vielä löytänyt alueen rajoja. Urheiluhallissa käväisin tänään katsastamassa. Paljon mainostettu uima-allas löytyi, mutta vettä siellä ei ollut yhtään!

Ylemmässä kuvassa kampuksen keskellä oleva moskeija. Alemmassa toistaiseksi kaunein löytämäni yksityiskohta rakennuksissa. Tosin ei hajuakaan mikä kyseinen rakennus oli.

Tässä asuntolataloni, talo 27.

Tässä huoneeni 360 asteisesti. Huone on suunnilleen meidän olohuoneen kokoinen, jos kylppäri lasketaan mukaan. Ovet aukeavat sisäänpäin ja täytyy sulkea avaimella. Lukot ovat tietysti tällaisen ammattilaisen mielestä ihan tyhmät ja turvattomat. Avaimella täytyy siis myös poistua huoneesta, joten hätätilassa avaimet ei saa olla hukassa. Mielestäni palotikkaitakaan taloissa ei ole, joten täytyy ehkä keksiä mikä olisi paras hätäpoistumistie täältä. Alhaalla on Common kitchen, joka on suunnilleen vessan kokoinen. Siellä on keittolevy ja vesihana. Voi olla että ravintolaruoka voittaa.

Huoneissa on puhelimet, joilla on ilmaista soittaa kampusalueella, myös huoneisiin. Ilma on verrattavissa meidän kevääseen, huhti-toukokuuhun. Tosin päivällä on lämpimämpää. Tänään hain extra planketin, koska paikallinen peitto on tosiaan vain huopa. Toivottavasti nyt selviän paremmin yöllä. Sisällä siis palelee, erityisesti yöllä. Todistettavasti täällä on ollut myös lunta jossain vaiheessa. Yleensä kevätlukukausi on lumista aikaa, mutta tänä vuonna ilmastonmuutos on iskenyt tännekin.

Aikaeroa Suomeen olikin kaksi tuntia eikä yhtä. Viime yön 12 tunnin yöunet, tosin levottomat ja palelevat, helpottivat. Tänään katsastelen vain paikkoja ja yritän ehkä etsiä muita paikalla olevia vaihtareita. Sain eilen ID-korttini, jonne oli ladattu rahaa 1000 dirhamia (noin 89 euroa), jolla olen voinut maksaa kampuksella. En kylläkään saanut selvyyttä siitä, joudunko maksamaan tonnin takaisin vai oliko tämä lahjoitettu alkupääoma. Olen käyttänyt suunnilleen 18dh (1,5 e) ilta- ja aamupaloihin (jugrua, banaania, kroissanttia, mehua ja vettä). Skype toimi moitteettomasti. Ensimmäinen puhelu kotiin Samun kanssa on jo vaihdettu. Mieli on harvinaisen hyvä tällä hetkellä.

Pääsin perille!

2010-01-19T17:27:00.000Z

Saavuin turvallisesti perille tänään vähän kahden jälkeen. Lento Milanon Bergamonista lähti tunnin myöhässä, mutta onneksi vastaan tullut vaihtareita tuutoroiva Mehdi ei ollut luovuttanut vaan oli odottamassa. Matka yliopistolle Fezin lentokentältä kesti vajaan tunnin ja nyt ymmärrän miksi Marokon suurimpia riskejä ihmishengelle on liikenne. Tiet ovat kapeita ja kuoppaisia ja hyvin mutkaisia. Juurikaan nopeusrajoituksia ei tunnu olevan – tai niitä ei ainakaan noudateta. Yliopiston kuski paineli välillä 130km/h ja ohitteli todella hurjissa paikoissa, jolloin itse yritin vain katsella tyynenä ulos ja puristaa ovenkahvaa.

Ensivaikutelmat Marokosta olivat: hiukan rähjäistä, kuumaa ja kuivaa. Lämpöä olikin Fezissä +20. Siinä pitkät kalsarit tuntuivat turhan paljolta. Täällä Ifranessakaan ei ole ulkona kylmä (ehkä +13-15), mutta sisällä vähän on, vaikka patterit lämmittävätkin. Ihmisten sosiaalinen eriarvoisuus tuli kyllä hyvin selvästi näkymään jo tuon automatkan aikana ikkunasta katsellessa. Ihmisiä oli tienvarsilla paljon, tekemässä kuka mitäkin. Näin oliivipuita ja oliivinpoimijoita! Lampaita ja lammaspaimenia (mikä on ihan hullua, näiden lampailla ei olekaan mitään aitoja), lehmiä, aaseja, koiralauman ja kanoja. Roskaa teiden varsilla oli runsaasti ja osa matkalla ohitetuista alueista ja taloista näytti todella kurjilta.

Lisäksi oma henkilökohtainen ensimmäinen tunteeni oli se, etten ymmärrä mistään mitään. En tajua ranskaa, jota ympärillä tuntuu puhuttavan ja vielä vähemmän osaan arvailla arabian merkityksiä. Onneksi englanti on sujunut hyvin, niiden viiden ihmisen kanssa, jotka olen tähän mennessä tavannut täällä kampuksella.

Huone on ok, lattia vain tuhottoman kylmä – mutta niinpä se on kotonakin (tämä tosin kylmempi). Muuten onneksi lämmintä, ja ensishokin jälkeen myös suihkun vesikin lämpeni. Lennon ollessa myöhässä emme ehtineen Mehdin kanssa lounaalle, jonka tarjoilu loppuu 14.30, mutta minulle tehtiin sitten erikseen ruokaa (ilmeisesti meze-tyyppinen alkusalaatti, jossa tosin mikään ei ollut tuoretta, pääruokana haudutettua nautaa, täkäläistä karjalanpaistia luumujen kanssa – hyvää, erikoista syödä makeaa ja suolaista samassa – ja jälkkäriksi teollisen makuinen kiivikreemikakun pala). Vatsa on ihan tyytyväisen täynnä ja nyt yritän vain asettua ja ihmetellä. Kampukselle varsinaiset paikalliset opiskelijat tulevat vasta viikonlopun aikana. Loput vaihtarit huomenna ja ylihuomenna, jolloin alkaa myös orientaatio. Nyt täällä on hiljaista eikä missään näy juuri ketään. Vain siivoojia ja työmiehiä ulkona. Netinkin sain toimimaan, mutta hiukan hidasta tuntuis olevan. Toivotaan että Skype pärjää.

Eilen olin Italiassa ihan oikeastikin kun menin Bergamonin keskustaan, kävelin kohti Citta Altaa, mutten kaiken 20kg tavaroideni kanssa jaksanutkaan kävellä, etenkään vuorella olevaan vanhaan kaupunkiin. Ajoin sitten sinne bussilla ja takaisin kentälle. Kävin kuitenkin paikallisessa ruokakaupassa ihmettelemässä ja ostamassa yöruokaa, ajoin kolmeen otteeseen bussilla ja vietin kaupungilla lähes kolme tuntia. Pala Italiaa on siis koettu.

Tässä olen Bergamonin Citta Altan bussipysäkillä.

Yö kentällä oli erittäin pitkä ja myös paikoittain hyvin kylmä. Onnistuin kuitenkin torkkumaan parin tunnin pätkissä aina kahdeksasta kuuteen saakka. Tosin tähän väliin mahtuu noin kymmenen siirtymistä ja paremman paikan etsimistä kaiken tavaran kanssa. Kaikki lennot sujuivat mainiosti, odotettua paremminkin.

Huomenna tutustun enemmän kampukseen ja katsastan paikkoja. Sitten luvassa kampusta kuvaileva postaus kuvien kera.

Orientoitumista lähtöön

2009-12-25T18:35:00.001Z

Lähtöön on tasan kolme viikkoa. Olen pari viime viikkoa yrittänyt orientoitua, ensinnäkin siihen, että lähden taas moneksi kuukaudeksi pois kotoa, ja toisekseen siihen, että lähden tuhansien kilometrien päähän, täysin tuntemattomaan kulttuuriin. Hienot suunnitelmani lukea koko syksy Marokosta, islamista ja erityisesti naisten asemasta siellä ovat jääneet lähes toteutumatta. Aina välillä olen googlaillut mitä maasta yleisesti sanotaan ja tutkaillut Al Akhawayn yliopiston sivuja. Samaan aikaan olen odotellut minulle luvattua paikallisen vaihto-ohjelmakoordinaattorin yhteydenottoa, joka viimein saapui aatonaattona. Sähköpostin sai yhteensä 55 vastaanottajaa (itselleni viesti tuli molempiin ilmoittamiini osoitteisiin), joten päättelisin, että vaihtareita kevääksi on saapumassa joko 55 tai puolet siitä.

Joulua edeltävällä viikolla kävin kuitenkin kirjastossa ja koska gradunkaan kanssa ei enää tarvitse taistella, eikä mihinkään tenttiin lukea, oli vihdoin aikaa perehtyä marokkolaiseen teemakirjallisuuteen – edes pikaisesti. Kirjaston ”marokko” hakusanalla mukaan tarttui muun muassa Ghillie Basan Marokkolainen keittiö, joka antaa hyvää osviittaa tulevista ruokakokemuksista. Erityisen paljon tämän kirjan, ja monen muun lähteen, mukaan tarjolla on erityisen usein lammasta (muodossa ”tagine”, eli pataa/muhennosta erityisessä tagine-nimisessä kartionmuotoisessa saviastiassa valmistettuna) ja kuskusia. Lämmintä ruokaa edeltää kylmät alkupalat eli meze-pöytä, joka kammotuksekseni sisältää usein oliiveja. Ruokavammaisuuteni: lampaan (jota lapsena lammasperheessä syötiin turhankin usein) ja oliivien (joiden makua en kestä) kohtaaminen voi siis olla hankalaa tulevan kevään aikana, mutta muutoin ruokamaailma Marokossa vaikuttaa oikein lupaavalta. Marokkolaisesta ruuasta kirjoittaa myös Anthony Bourdain kirjassaan Kobraa lautasella. Täydellistä ateriaa etsimässä. jonka bongasin sattumalta keittokirjahyllystä ja lainasin Samulle. Myös Anthony nautiskelee Marokossa nimenomaan lampaasta.

Muista lainaamiani kirjaston teoksia olivat: TimeOutin matkopas Marrakech & the best of Morocco, josta päällimmäisenä pikaisen junalukemisen jälkeen jäivät kuvituksessa esiintyneet kissat. Kolme kissaa ohuen matkaoppaan sivuilla on meikäläiselle, hullulle kissanaiselle, lupaavaa. Tosin täytyy kyllä yrittää paikan päällä muistaa, ettei jokaisen nelijalkaisen ystävän kanssa tarvitse tutustua lähemmin, vaikka rokotukset ovatkin kunnossa. Muutoin vuonna 2003 painettu kirja oli kyllä lähinnä kalliiden hotellien, ravintolojen ja kauppojen mainostusta, mutta kuvat ja muutamat matkustusvinkit herättivät lähtömieltä oikein onnistuneesti. Lisäksi joululomalla lukaisin ensin 1877 syntyneen seikkailijanaisen, Isabelle Ebehardtin, Islamin siimeksessä matkakertomuksen Marokon ja Algerian seuduilta. Mieheksi pukeutunut nuori ja rohkea nainen ylitti melkoisia rajoja, niin sosiaalisia kuin fyysisiäkin matkustaessaan ja päästessään salaisen identiteettinsä ansiosta naisilta kiellettyihin paikkoihin. Nuorena kuollut seikkalijatar jäi kyllä mieleeni ja hänen vaiheistaan olisi lukenut mielellään enemmänkin. Niin tässä, kuin jokaisessa Marokosta lukemassani kirjassa mainitaan sukupuolten välinen epätasa-arvo (tai sellaisena se minulle näyttäytyy, vaikka onkin heidän kulttuuriaan) sekä marokkolaisten huumausaineet.

Mielestäni Ebenhardtia ansiokkammin Marokkoa, erityisesti marokkolaista kaupunkielämää, kuvaa kuitenkin Aino Kallas 1930-luvun matkakertomuksessaan Marokon lumoissa. Tämän teoksen lukaisin vauhdilla, koska Kallaksen kerronta vei mukanaan täydellisesti. Aino Kallas muun muassa kirjoittaa, että Marrakechin ”Vainajien torilta”, Jemaa El Fnalta saa mitä tahansa mitä ihminen tarvitsee. Mikäli 1930-luvulla tilanne on ollut tuo, en huoli enää niin paljon pakkaamisesta. Muutenkin olen kyllä päättänyt, että lähtiessä tavaraa lähtee mukaan mahdollisimman niukasti. Vaatteissa aion ottaa kahden kappaleen periaatteen. Vain kahdet kaikkia (paitsi alusvaatteita ja sukkia).

Vielä keskeneräisinä ovat Fatima Mernissin Unelma vapaudesta. Lapsuuteni haaremissa. sekä Tahar Ben Jelloun Mitä on islman? Joululahjaksi posti toi työharjoittelupaikkani läksiäislahjan arabia-englanti sanakirjan ja aattona veljeltä sain kovasti toivomani Lonely Planetin Marokko-oppaan. Nämä ovat toistaiseksi vielä selailun tasolla, mutta täytyy nyt tulevina päivinä skarpata toden teolla.

Virallinen lähtöpäivä on siis 18.1., jolloin ensin täräytän Tampereelta Milanon Bergamoniin, josta seuraavana aamuna sitten Marokon Feziin, josta minut toivottavasti noudetaan Ifraneen, joka on siis asuinkaupunkini seuraavat neljä kuukautta. Saapumispäivästä tosin ei ole Marokon päässä oltu vielä kovinkaan kiinnostuneita, sen sijaan kursseille täytyy ilmoittautua netissä 11. päivään mennessä. Ymmärtääkseni kursseja voi kuitenkin vielä viilailla ja vaihdella muutaman päivän ajan paikan päällä.

Tehtävälistalla kurssi-ilmoittautumisten ja Marokkoon yhteydenoton lisäksi on vielä:
- Pakkaussuunnitelma ja sen toteutus
- Matka-apteekin hankinta
- AB-hepatiittirokotuksen kakkospiikki ja rokotustodistuksen hankinta
- Alaviisaudenhampaiden poistoleikkaukset 4. ja 11. päivä
- Ylimääräisten passikuvien hankinta
- Asiakirjojen kopiointi (kotiin Samulle jemmaan ja itselle kakkoskopiot mukaan)
- Lentojen online-check in ja jonkun backup-suunnitelman laatiminen mikäli Ryanair pettää
- Pankkiasioiden hoito 5.1.

Pelkään koko ajan että olen unohtanut jotain. Joulunpyhinä harjoiteltiin porukoilla käyttämään Skypeä ja tehtiin tietokoneeni varmuuskopiot matkaan mukaan.

Suuntaan siis tänne:
Ifrane
Al Akhaway University